Uinti on yksi erityisryhmien suosituimmista liikuntamuodoista. Kun näiden ryhmien erityistarpeita täyttävää uimaopetusta järjestetään, on sille luotava sopivat olosuhteet, varauduttava soveltamaan opetusta ja pyrittävä toiminnassa ILOON ja RIEMUUN. Olosuhteiden luomisesta vastaa toiminnan järjestäjä. Toimintaa ohjaavalla erityisuimaopettajalla tulee olla tiedolliset ja taidolliset valmiudet soveltaa tavoitteellista opetusta kaikille uimareille. Opetus on onnistuessaan sellaista, että uimari kokee uimisen hauskana. Edellä mainitut asiat on Suomessa pääasiassa liikunta-, opetus-, terveys- ja sosiaalialoilla sekä järjestöissä toimivien henkilöiden vastuulla. Video Esteittä Elämyksiin — soveltava uinnin alkeisopetus kuvaa havainnollisesti ja virikkeellisesti erityisryhmien uimaopetusta.

Mitä soveltava uimaopetus on?

Soveltavalla uimaopetuksella ymmärretään perinteisten uimaopetusmenetelmien
soveltamista kunkin uimarin yksilölliset tarpeet huomioon ottaen.
Uimaopetuksellisia erityistarpeita on sellaisilla henkilöillä, joilla on
vamman, sairauden, muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen
tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan uimaopetukseen
ja joiden uimaopetus vaatii soveltamista ja erityisosaamista.

> Tietoa erityisryhmistä
> Soveltavaa uimaopetusta järjestävät tahot
> Soveltavan uimaopetuksen, SOU-menelmän kehittyminen
> Soveltavan alkeisuimaopetuksen eteneminen
> SOU-menetelmä, Soveltava alkeisuimaopetusmenetelmä
> Seuraavat kurssit

Tietoa erityisryhmistä

• Erityisryhmiin kuuluu miljoona suomalaista eli viidesosa väestöstämme: vammaiset, pitkäaikaissairaat sekä ne ikääntyneet henkilöt, joilla on jokin liikkumista haittaava vamma tai sairaus. Heidän osaltaan liikunnassa korostuvat terveys, toimintakykyisyys sekä sosiaaliset merkitykset.
• Suomalaisista eläkkeellä on n. miljoona kansalaista (20 %): vanhuuseläkeläisiä on n. 800.000 ja työkyvyttömyyseläkeläisiä n. 300.000. Liikunnalla pyritään hidastamaan tai estämään vanhenemiseen liittyvien negatiivisten asioiden ilmenemistä.
• Vammaisia on noin puoli miljoonaa suomalaista (10 %): liikunta-, aisti- ja kehitysvammaiset. Liikunnalla pyritään minimoimaan vamman aiheuttamia haittoja.
• Pitkäaikaissairaita on n. miljoona suomalaista (20 %): yleisimpinä astma, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sydänsairaudet, diabetes, syöpä sekä mielenterveyshäiriöt. Pitkäaikaissairaiden liikunnalla pyritään usein vähentämään sairauden aiheuttamia oireita.

Soveltavaa uimaopetusta järjestävät tahot

• kunnan liikuntatoimi: harrastus- ja virkistyspainotteista toimintaa ja uimaopetusta
• terveystoimi: kuntouttavaa vesiliikuntaa yksilöllisesti ja ryhmissä
• sairaalat: osana hoitoa, kuntoutusta tai vapaa-ajantoimintaa
• kuntoutuslaitokset: osana laitos- ja avokuntoutusta
• koulut, ammatilliset oppilaitokset ja erityiskansanopistot: osana liikunnanopetusta ja liikuntakerhoja. Muiden kuin erityisoppilaitosten uinti on usein ns. integroitua uintitoimintaa
• muut oppilaitokset kuten urheiluopistot, kansalais- ja työväenopistot: osana kurssitoimintaa tai omaa paikkakuntalaisille tarjottavaa ryhmätoimintaa
• eri järjestöjen paikallisyhdistykset, kuten reuma-, sydän-, astma-, CP-, eläkeläis- ja kehitysvammayhdistykset sekä futuurikerhot
• laitokset, kuten vanhainkodit, kehitysvammalaitokset ja muut sosiaalialan laitokset: osana virkistys- tai kuntoutustoimintaa
• päiväkodit erityislasten osalta
• uimaseurat: vammaisuimareiden valmennustoimintana

Soveltavan uimaopetuksen, SOU-menelmän kehittyminen

Soveltavasta uimaopetuksesta on Suomessa alettu puhua vasta viime vuosina. Ideat vammaisten henkilöiden uimaopetukseen tuotiin Suomeen ulkomailta. Alunperin Englannissa 1950-luvulla kehitetty ns. Halliwick-menetelmä levisi myös Suomeen. Tämän menetelmän kehittäjä James Mac Millan oli hydrodynamiikan insinööri. Hänen mielestään vammaisuinnin parissa työskentelevien on olennaista tuntea hyvin veden vaikutukset. Tämän menetelmän pohjalta Eurooppaan on laajalti perustettu vapaaehtoispohjalta toimivia Halliwick-kerhoja. Halliwick-menetelmää on tarkemmin kuvattu SUH:n julkaisemassa kirjassa Vapaana vedessä.

Suomessa toimintaa alettiin kutsua vammaisuinniksi, jolloin kohderyhmäksi käsitettiin liikunta-, aisti- ja kehitysvammaiset. Uimaopetusmenetelmä pohjautui juuri Halliwick-menetelmään. Kohderyhmää haluttiin kuitenkin pian laajentaa niin, että vammaisuinnin periaatteita hyödynnettiin myös muihin erityisryhmiin, kuten pitkäaikaissairairaisiin, iäkkäisiin henkilöihin sekä erityisen arkoihin uimareihin. Alettiin puhua erityisuinnista. Erityisliikunta -käsitekin oli tuolloin levinnyt yleiseen käyttöön.

Yhteiskunnallisten tasa-arvopyrkimysten myötä erilaisten ihmisten integroituminen yleisiin kouluihin, työelämään ja vapaa-ajan toimintoihin on lisääntynyt. Uimaopetuksessa muuten suhteellisen homogeenisiin ryhmiin on alettu integroida erityistarpeita omaavia uimareita. Tämä kehitys edellyttää uimaopettajien, uintiavustajien ja toimintaa järjestävien tahojen kykyä soveltaa tietoa, opetusmenetelmiä ja aikaisemmin hyväksi koettuja kokemuksia uudenlaisissa tilanteissa. Tätä kutsutaan soveltavaksi uimaopetukseksi. Sen kohderyhmät ovat samat kuin erityisuinninkin, kuten seuraavasta kaaviosta ilmenee. Soveltavassa uimaopetuksessa pyritään kuitenkin aikaisempaa selkeämmin erityisryhmien integroimiseen.

Soveltavan alkeisuimaopetuksen eteneminen

Alkeisuimaopetuksen vaiheet ovat veteen totuttautuminen, kastautuminen, kelluminen ja liukuminen. Näiden jälkeen voidaan aloittaa uintiliikkeiden opettaminen. Suomessa aloitetaan usein alkeisselkäuinnista tai myyräuinnista, mutta yhtä hyvin ensimmäinen uintilaji voi olla rinta-, perhos- tai kylkiuinti. Ensimmäiseksi uintilajiksi kannattaa valita luontevin. Jos uimari kelluu mieluiten selällään, kannattaa aloittaa uintikokeilut alkeisselkäuinnista. Useimmiten erityisuimarit aloittavatkin juuri selkäuinnista.

Monet suomalaiset ovat tottuneet veteen jo ennen uimakouluihin tuloa. Tällöin voidaan hypätä ensimmäisten vaiheiden yli ja aloittaa opettelu esim. silmien auki pitämisestä veden alla. Ryhmäopetuksessa edetään hitaimman oppilaan mukaan tai eriytetään opetusta antamalla valinnaisia tehtäviä, tukiopetusta tms.

SOU-menetelmä, soveltavan uimaopetuksen menetelmä on sovellettu SUH:n alkeisuimaopetusmenetelmästä. Siinä on esitetty yksi tapa soveltaa yleisesti käytössä olevaa uimaopetusmenetelmää sellaisessa tapauksessa, kun uimari tarvitsee avustajaa. Parhaimmillaan tämä uimaopetusmenetelmä toimii uimaopettajan sisäistettynä ohjeena, perustuen omiin ja muiden kokemuksiin onnistuneesta uimaopetuksesta. Tarvittaessa hän voi soveltaa menetelmää vastaamaan uimarin tai ryhmän tarpeita. Soveltavan alkeisuimaopetuksen eteneminen on kuvattu myös Esteittä Elämyksiin -videolla (Jyväskylän kaupungin liikuntatoimi, 1994).

SOU-menetelmä, Soveltava alkeisuimaopetusmenetelmä

1. VETEEN TOTUTTAUTUMINEN

1. Pelon voittaminen veteen mentäessä

2. Veden vastuksen kokeminen

3. Veden kantavuuden havainnollistaminen

4. Kehon hallinta asennosta toiseen siirryttäessä

2. KASTAUTUMINEN

1. Veteen puhallus

2. Hengityksen pidättäminen ja kasvojen painaminen veteen

3. Pinnan alle painautuminen

4. Silmien auki pitäminen veden alla

5. Liikkuminen veden alla

3. KELLUMINEN AVUSTETTUNA

1. Veden kantavuuteen luottaminen

2. Totuttautuminen vaaka-asentoon veden pinnalla

3. Meno kelluntaan ja siitä ylösnousu

4. Sivuttainen pyöriminen

5. Tasapaino kellunnassa

4. KELLUMINEN ITSENÄISESTI

1. Veden kantavuuteen luottaminen

2. Meno kelluntaan ja siitä ylösnousu

3. Sivuttainen pyöriminen

5. LIUKUMINEN

1. Virtaviivainen asento

2. Liukuminen avustettuna

3. Liukuminen pyörteiden avulla

4. Uimarin liukumista avustavat liikkeet

Seuraavat kurssit

Kurssien aika- ja paikkatiedot löydät Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kurssikalenterista.