Uutisarkisto

Alta löydät aiempien vuosien uutiset.

Uusimpia uutisia voi lukea täällä.

 

2010

2009

2008

2007

2006

 

 

Best music of 2011

29.12.2011

Solid-Sound on julkaissut kaksi kokoelmalevyä musiikkiliikunnanohjaajille. Voit hyödyntää tilauksessasi 4 levyä satasella tarjouksen, joka on voimassa 11.1.2012 saakka. Kuuntele uusimmat:

Tutustu tarjoukseen täällä 


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!

23.12.2011
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy on jäämässä joulutauolle. Palvelemme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme taas tiistaina 27.12.2011. Oikein rauhallista joulunaikaa kaikille!

Voimmeko aloittaa vauvauinnin, jos vauvamme on yli puolivuotias ja hänellä ei ole enää sukellusrefleksiä?

14.12.2011

Kyllä voitte. Vaikka sukellusrefleksi on jo hävinnyt, Uimakoulu Pikku Joutsenen opetusmenetelmillä lapsi oppii sukeltamaan ja hänestä tulee veden ystävä vaikka aloitusikä on 6 kk-6 vuotta.

 Lue lisää usein kysyttyjä klysymyksiä vauvauinnista


Uimataidottomuutta ei tarvitse hävetä

13.12.2011

Jopa 30% suomalaisista aikuisista ei pysy pinnalla kuin 10 metriä. Uimataidon voi oppia aikuisenakin, eikä sitä tarvitse hävetä. Uimakoulu Pikku Joutsenessa alkaa alkuvuonna aikuisten uimaopetus. Aikuisten uimakoulu alkaa 3.1.2012 Jyväskylän Halssilassa Telkänpesän lämminvesialtaassa.

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä


Uusi vesiliikuntatrendi maailmalla: Vesiliikunta-teatteri

12.12.2011

Teatterituotannosta tuttuja teemoja tuodaan nyt vesiliikunnanohjaukseen erityisesti Brasiliassa, Australiassa, Hollannissa ja Portugalissa. Hidro Chaplin ja Gladiaattorijumppa -tyyppiset vesiliikuntatunnit vaativat perinteisten ohjaustaitojen lisäksi myös luovuutta lavastuksen, puvustuksen ja koregrafian suunnittelussa. Erilaisia teatterillisia vesiliikuntatunteja voi katsoa esimerkiksi YouTube videoista ja Facebook-kuvista. Kuka ehtii ensimmäiseksi tekemään tätä Suomessa? Sopisiko alkuvuoteen Uuno Turhapuron laihdutusvesijumppa?

Tutustu teatterillisiin vesijumppiin tarkemmin Vesiliikuntainstituutin Facebook-sivuston linkkien kautta


Kuuntele uusi Senior Fit 4

9.12.2011

Solid-Soundin uusimmat levyt ovat tilattavissa. Ne ovat

Senior Fit-sarjan levyt ovat Suomen myydyin liikuntamusiikkilevysarja. Suosittelemme myös tätä uutuutta, numeroa neljä. Kuuntele, mitä itse pidät siitä. Senior Fit 4:ssa liikutaan nostalgisten ikivireiden kappaleiden tahdissa. Levyllä on mm. sellaisten "hyvien vuosien" artistien alkuperäiskappeita kuinThe Beatles ja The Rolling Stones. Nyt Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin neljän levyn suositus on :

Voit hyödyntää tilauksessasi 4 levyä satasella tarjouksen, joka on voimassa 11.1.2012 saakka. Katso lisää täältä.


Vauvauinnin info-tilaisuudet

9.12.2011

Uimakoulu Pikku Joutsenen vauvauinnin infoon ovat tervetulleita vauvauintiperheiden vanhemmat ja muut asiasta kiinnostuneet. Tilaisuudessa käydään läpi:

  • Vauvauinnin perusteet
  • Tavoitteet
  • Sukellusrefleksi
  • Turvallisuus
  • Ensimmäisellä uintikerralla huomioitavat asiat
  • Opetuksen eteneminen
  • Yhteiset pelisäännöt
  • Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Vauvauinnin info-tilaisuudet pidetään Telkänpesässä osoitteessa Telkäntie 2.

10.12.2011 klo 12.30-13.30

15.12.2011 klo 17.00-18.00

27.1.2012 klo 17.00-18.00

23.2.2012 klo 17.00-18.00

Lisätietoja täällä

 


Vuodenvaihteen musiikkitarjous: 4 cd:tä satasella

7.12.2011

Nyt Vesiliikuntainstituutilla on tarjouksessa Solid-Soundin liikuntamusiikkia -  maalle ja veteen.  Saat 4 levyä satasella (100 eur) kun tilaat 11.1.2012 mennessä. Tilaukseen lisätään vain toimituskulut 7,45 eur. Tarjouksen etu yhteensä 28 euroa! Tilatut levyt toimitetaan 23.1.2012 mennessä. Solid-Soundin levyissä biisit on äänitetty yhteen ja musiikki on  4-jakoista. Joka kuukausi julkaistaan 2-3 uutta cd:tä. Kuuntele ja tilaa ne sivuillamme. Mainitse tilauksen yhteydessä  VUODENVAIHTEEN TARJOUS.

Kuuntele ja tilaa 4 levyä 100 eurolla


Joululahjavinkki: Suvi-vesivyö, nyt tarjouksessa

7.12.2011

Osta klassikko, Suvi®-vesivyö joululahjaksi. Se on nyt tarjouksessa, hinta 35 euroa, kun normaalihinta on 45 euroa.

Tutustu Suvi®-vesivyöhön täällä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Vesileikit

5.12.2011

Yhteiset vesileikit ovat hauskaa perheliikuntaa. Nyt leikki-ikäiset kannattaa viedä uimahalleihin ja kylpylöihin lämpimiin altaisiin, kun ulkoilukin kärsii "rospuuttokaudesta". Katso myös Joulun vesileikkitarjous: Saukko-vesivyö ja Vesileikit-kirja. Tässä vinkkejä vesileikkien vietettävään laatuaikaan:

Lataa täältä ohjeita

  • Perheleikit vedessä 
  • Vesivyöohjeet lapsille
  • Yks, kaks ja sukellus

Tule Uimakoulu Pikku Joutseneen


VESKU-hankkeen koulutukseen tulossa yli 70 osallistujaa 16.12.2011

5.12.2011

Tanhuvaarassa järjestetään Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutus 16.12.2012. Koulutus on osa ESR:n ja Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittamaa ”Vesi liikuttaa ja kuntouttaa, vesiliikunnan ja vesiterapian kehittäminen Etelä-Savossa (VESKU)” –hanketta, jota hallinnoi Mikkelin ammattikorkeakoulun Terveysalan laitos Savonlinnassa. Ilmoittaudu pikaisesti, sillä koulutukseen on ilmoittautunut jo yli 70 osallistujaa.

Tutustu esitteeseen täällä


Joulun vesileikkitarjous

5.12.2011

Osta Saukko-vesivyö leikki-ikäisille lapsille. Saat Vesieleikit-kirjan kaupan päälle. Tarjouksen etu yhteensä 29 euroa. Tutustu tuotteisiin täällä:

Mainitse tilauslomakkeen lisätiedoissa joulunajan vesileikkitarjous, niin voit hyödyntää edun.


Uusi vauvauinti alkaa Jyväskylässä

29.11.2011

Uudessa Uimakoulu Pikku Joutsenessa alkavat ensimmäiset vauvauintiryhmät 1.12.2011. Tänään pidetään vauvauintipaikassa, palvelutalo Telkänpesässä Halssilassa vauvauinnin info-tilaisuus vanhemmille ja muille kiinnostuneille. Vauvauintitoimintamme kulmakivet ovat lapsikeskeisyys, turvallisuus ja hyvä vesisuhde.

Lue lisää


Vauvauinnin ohjaajaksi? Koulutamme tarvittaessa

16.11.2011

Etsimme vauvauinninohjaajia uuteen Uimakoulu Pikku Joutseneen Jyväskylän Halssilaan. Olemme vesiliikunta-alan edelläkävijä, ja siksi haluamme taloomme alan parhaat tekijät. Tarjolla on haasteellinen, luova työ ja tietenkin kilpailukykyinen palkka.Oletko sinä etsimämme henkilö?

Lue lisää


Lohjan Vesiliikunnan Innovaatiot siirtyy

15.11.2011
Lohjalle on suunniteltu Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutus 1.12.2011. Valitettavasti se joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Ilmoitamme näillä sivuilla heti, kun tämän koulutuksen uusi ajankohta varmistuu. Pahoittelemme, jos siirrosta aiheutuu joillekin vaivaa.

Ilmoittaudu vauvauinnin pilottivaiheeseen

11.11.2011

Uimakoulu Pikku Joutsenen aloitusvaiheessa järjestämme pilottivaiheen 1.12.2011-31.12.2012. Toivomme mukaan tähän mukaan pilottiasiakkaita, jotka haluavat antaa palautetta toiminnan kehittämiseksi ja tehdä Telkänpesän vauvauinnista perheelle mielyttävän kokemuksen ja rakentaa yhteistyössä kanssamme hyvää palvelua. Pilottivaiheessa ei ole kiinteitä aikoja, vaan valittavista ryhmistä perhe voi valita 8 ohjattua ryhmäaikaa, johon osallistuvat. Kaikki pilottivaiheessa mukana olleet perheet voivat halutessaan jatkaa Uimakoulu Pikku Joutsenen vauvauintiryhmissä myös helmikuussa 2012.

Ilmoittaudu vauvauintiin täällä 


Vauvauinti alkaa Pikku Joutsenen uimakoulussa Jyväskylässä

10.11.2011

Uusi Uimakoulu Pikku Joutsen aloittaa toimintansa  1.12.2011 Telkänpesässä. Uimakoulu Pikku Joutsen on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin uimakoulu. Uimakoulu Pikku Joutsenessa

  • toimitaan lasten ehdoilla
  • polskitaan koko perheen voimin, vauva keskipisteenä
  • käytetään ohjauksessa paljon leikkejä, loruja ja musiikkia
  • lapsen turvallisuus on tärkeää
  • uintiharrastuksen voi aloittaa missä vaiheessa tahansa 3 kuukauden iän jälkeen, vaikka sukellusrefleksiäkään ei enää ole
Tavoitteena on, että lapselle syntyy hyvä suhde veteen!

Lue lisää Uimakoulu Pikku Joutsenen vauvauinnista


Haluatko Vesiaerobicohjaajaksi?

4.11.2011

Vesiaerobicohjaajan koulutusohjelma valmentaa sinut ohjaamaan mukaansa tempaavaa vesijumppaa, kuten AquaBailamosta. Koulutus järjestetään Lohjan Neidonkeitaassa 27.-29.1.2012. Voit suorittaa koulutuksen yhteydessä kansainvälisen AEA:n sertifikaatin ja suomalaisen vesiaerobicohjaajatutkinnon.

Lue lisää täältä

Lataa esite täältä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: AquaBailamos

1.11.2011
AquaBailamos — Bailaten vedessä hyvään oloon!
  • Vesitreeni lattaribiisien rytmittämänä
  • Myös discoa ja rockia
  • Irrotellaan erilaisilla tanssisarjoilla
  • Treeni alkaa helpoista sarjoista eikä päädy liian vaikeaan
  • Toteuta itseäsi vedessä

AquaBailamosta voi harrastaa Vesiliikuntainstituutin AquaTrain -toimipaikoissa. Ohjaajille aiheesta löytyy koulutusta.

Lue lisää

 

 


Koulutuskalenteriin 5 uutta koulutusta

30.10.2011

Vuodenvaihteen koulutukset Vesiliikuntainstituutissa.

14.11.2011 Vesiliikunnan Innovaatiot, Jyväskylä
15.11.2011 Lasten Vesiterapeuttitutkinto, Ylihärmä
1.12.2011 Vesiliikunnan Innovaatiot, Lohja
12.12. 2011 Ideapäivä erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajille, Jyväskylä
14.12.2011 Lasten Vesiterapeuttitutkinto, Lohja
13.1.2012 Vesiliikunnan Innovaatiot, Ylihärmä
19.-13.1.2012 Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssi, Äänekoski
14.-15.1.2012 Vesiliikuntainstituutin uusien kouluttajien koulutus, Jyväskylä
16.-20.1.1.2012 Jatkokurssi erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajaille, Äänekoski
27.-29.1.2012 Vesiaerobicohjaajan koulutusohjelma, Lohja
AquaTrainingDays 2012 on 24.-26.8.2012. Merkitse se jo almanakkaasi, jos toimit vesiliikunta-alalla. Se tulee olemaan Suomen kuudes kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi.


lisätietoja


Uusi Bodyshape julkaistu

30.10.2011

Solid-Soundin suosittuun Bodyshape-sarjaan on julkaistu uusi cd, numero 37. Biitit ovat 118-127. Myös uusi Clubmix julkaistiin samalla. Kuuntele ja tilaa täällä:


Ideapäivä erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajille

29.10.2011

Lapsille leikkejä, laululeikkejä, loruja, välineitä, musiikkia ja menetelmiä. JooGo-seikkailurata, huispausta veden alla, vedenalainen valokuvaus osana uimaopetusta, välinevillitys, uppotrampoliini kuntouttajana, vedenalainen musiikki apuna veden pelon voittamisessa. Aikuisille kuntouttavia avustusotteita, pintasukellusharjoituksia erityisryhmille (maskin, snorkkelin ja räpylöiden käyttö), TULES UIMAAN -case, AiChi, Jooga ja Pilates vedessä erityisryhmille ja kuurosokeiden vesirentoutustunti vedenalaisen musiikin aiheuttamaa värähtelyä hyödyntäen. Koulutuspäivä järjestetään Jyväskylässä 12.12.2011.

Tutustu lisää täällä 

Lataa esite täällä


Jouluista liikuntamusiikkia

25.10.2011

Haluatko tuoda joulun tunnelmaa liikuntaryhmiisi musiikilla? Solid-Soundin joululevyt ovat tasabiittisiä ja yhteenmiksattuja, musiikkivalinnat ikivihreitä joulubiisejä. Kuuntele ja tilaa ne täältä:

Solid Xmas Sound ja X-mas Mix 2


Vesiliikunnan Innovaatiot syksyllä Lohjalla, Jyväskylässä ja Härmässä

25.10.2011

Vesiliikunnan Innovaatiot on ideakoulutuspäivä toimiville vesiliikunnan ohjaajille. Sisältönä tanssillisia tunteja, kovia treenitunteja sekä mind & body lajeja veteen sovellettuna ja uusia välineitä. Koulutuksen tunnit ovat kouluttajan ohjaamia "valmiiksi suunniteltuja" tunteja vedessä. Kaikki tunnit ohjataan musiikin mukaan. Syksyn Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutukset järjestetään:

  1. Jyväskylässä 14.11.2011
  2. Lohjalla 1.12.2011
  3. Ylihärmässä tammikuussa 2012

Tutustu Vesiliikunnan Innovaatiot -ideapäivän kokonaisuuteen täällä

Lataa kurssiesitteet ja ilmoittaudu kurssille


Step Ibiza uutuuslevy nyt ostettavissa

15.10.2011

Solid Sound on julkaissut kaksi uutta levyä, joita voit kuunnella ja tilata alla olevista linkeistä. Step Ibiza on vuodesta toiseen suosittu kokoelmalevy, Ibizan Fitness Conferenssin inspiroima.

Step & Dance Ibiza Classic 2011

Low Impact 41


Vesiliikunnan huippuasiantuntija Savonlinnaan

7.10.2011

Vesiliikunnan huippuasiantuntija Eevaliisa Anttila Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista kouluttaa tiistaina 11.10. terveys-, liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaisia sekä opiskelijoita Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonniemen kampuksella.Eevaliisa Anttila on kirjoittanut useita teoksia, oppaita ja artikkeleita vesiliikunnasta ja vesiterapiasta. Hän on myös toiminut kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla vesiliikuntakouluttajana. 11.10.2011 pidettävään koulutukseen, Vesiliikunnan vaikutusmekanismit, on tällä hetkellä ilmoittautunut 114 henkilöä.

Lue lisää lehdistötiedotteesta

 


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Uimahallivesijuoksu

1.10.2011

Vesijuoksu kiinteyttää ja tekee energisen olon. Vesijuoksu on tehokasta liikuntaa, sillä vesi on tuhat kertaa tiheämpää kuin ilma. Vesijuosten voi kuluttaa jopa yli 800 kcal tunnissa, vaikka olisi huonokuntoinen.

Välineitä

Vesivyöt

Lisävastusvälineet vesijuoksuun

Tietoa

Vesijuoksun on-Line -palvelu

Vesijuoksijan käsikirja

Vesijuoksuopas

Vesijuoksun tutkimuskooste paperisena, kotiin tilattuna

Vesijuoksun tutkimuskooste sähköisenä, lataa maksutta pdf-tiedostona

Hyviä vesijuoksuja!


Kansainvälinen Vesiliikuntainstituutti

29.9.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti toimii vesiliikunnan määrän ja laadun lisäämiseksi niin Suomessa kuin ulkomailla. Kansainvälisyys on ollut toimintamme kulmakivi alusta lähtien. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti toimii aktiivisesti alan merkittävimmissä kansainvälisissä järjestöissä ja tekee yhteistyötä monien ulkomaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa.Tutustu uusiin sivuihimme, joissa esitellään kansainvälistä toimintaamme AEA:n ja ATRIN:n kanssa.

Tutustu Vesiliikuntainstituutin kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin täällä 


Vesijuoksulomalle Jordaniaan

28.9.2011

Maaliskuussa 2012  järjestetään Suomen ensimmäinen, ulkomaille suunnattu vesiliikuntaloma aikuisille. Se toteutetaan Kuolleelle Merelle Jordaniaan, joka on ihana vesiliikuntakohde. Sen lisäksi, että Kuolleen Meren suola hoitaa ihoa, vesijuostessa siellä ei edes tarvitse vesivyötä, koska suolavesi kelluttaa Vesijuoksulomalla voi myös rentoutualempeästi. Ilmasto on lämmin ja matkanjohtajana Jordaniassa toimii Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesiliikuntakouluttaja Mari Numminen. Loma on 17.-24.3.2012 ja hinta1.450 eur / hlö. Matka järjestetään yhteistyössä Matka-Agenttien kanssa. Lähde mukaan ja jos ohjaat vesiliikuntaa, ota ryhmäsikin mukaan.

Kuva: Vesijuoksulomalla voi rentoutuakin

Lue lisää Jordanian vesiliikuntamatkasta


Seuraava lasten vesiterapiakoulutus Härmässä 15.11.2011

27.9.2011

Vauvojen ja lasten vesiterapiassa yhdistyvät veden hydrodynaamisten lakien vallitessa mahdollisimmat oikeat asento- ja liikemallit, niiden kontrolli ja hallinta sekä lapsen ilo ja innostus. Yleensä lasta ei tarvitse motivoida vesiterapiaan. Vesi aktivoi lasta ja toisaalta myös rentouttaa. Näitä elementtejä hyödynnetään vesiterapiassa.  Lasten vesiterapeuttikoulutus on tiivis intensiivikurssi lasten kanssa työskenteleville fysioterapeuteille ja muille kuntoutusammattilaisille. Suurin osa lähiopetuksesta on käytännön harjoittelua vedessä. Koulutus sisältää laajan materiaalipaketin.

Lue lisää vesiterapiatutkinnosta

Tutustu koulutuskalenteriin ja ilmoittaudu kurssille


Vesiliikunnan ja vesiterapian vaikutusmekanismit

26.9.2011

11.10.2011 Savonlinnassa järjestetään vesiliikuntakoulutus, jossa aiheina ovat muun muassa Vesiliikunnan ja vesiterapian arviointikeinot ja mittarit, miksi ja miten vesi kuntouttaa, veden vaikutusmekanismit ihmiseen ja case-selvityksiä erilaisten vesiliikuntatapojen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Koulutus on osa "VESKU"-hanketta ja se on maksuton osallistujille.

Lue lisää vesiliikunnan ja vesiterapian vaikutusmekanismit -koulutuksesta täältä


Uusi vesiterapiahanke

23.9.2011

Vesi liikuttaa ja kuntouttaa -niminen vesiliikunnan ja vesiterapian kehittämishanke eli VESKU-projekti toteutetaan Etelä-Savossa 2011-2013. Projektia hallinnoi Savonlinnan terveysalan laitos, joka on osa Mikkelin ammattikorkeakoulua. Projektin aikana järjestetään alueellista koulutusta ja kokeiluja, joissa uusien palvelujen tuottamiseksi arvioidaan vesiliikunnan ja vesiterapian uusia muotoja, käytänteitä ja vaikuttavuutta.

Lue lisää VESKU-projektista täältä


Tule Suomen ensimmäiseen AquaTrain Vesikarnevaaliin Rokualle

18.9.2011

AquaTrain Vesiliikuntakarnevaali on uusi tapa viettää liikunnallinen viikonloppu moderneista vesiliikuntatunneista nauttien. Rokua health & spa aloittaa uudet viikonloppulomat, joihin voivat osallistua kuntoilijat ja ohjaajat. Viikonloppuna voi sekä haastaa itsensä vesitreenissä että saada ideoita vesiliikuntaryhmien ohjaamiseen, jos se kuuluu työhön. Tule Suomen ensimmäiseen AquaTrain Vesikarnevaaliin Rokualle 21.-23.10.2011.

Lue lisää AquaTrain Vesiliikuntakarnevaalista

Lue lisää AquaTrainista


AquaBoxingia Härmässä ja Rokualla

6.9.2011

Veden vastus tehostaa nyrkkeilyiskuja ja vähentää niska-hartia -seudun jännityksiä turvallisesti. Vesi pehmentää liikkeitä, nyrkkeily lisää verenkieroa ja parantaa rintarangan liikkuvuutta. Tunti soveltuu näyttöpäätetyöntekijöille ja se on turvallinen tapa purkaa aggressioita. AquaBoxing on yksi Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin AquaTrain-tunneista. Tuntiin voi tutustua esimerkiksi Härmän kuntokeskuksessa, Rokua health & spassa.

Tutustu AquaTrain-konseptiin


Ensi vuoden AquaTrainingDays on 24.-26.8.2012

29.8.2011
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää vuosittain kansainvälisen vesiliikuntakonferenssin suomalaisille ja ulkolaisille ohjaajille ja muille kiinnostuneille. Esiintyjinä on kansainvälisiä huippuohjaajia ja sisältönä uusimpia trendejä. Seuraava ATD on 24.-26.8.2012. Merkitse se almanakkaasi ja seuraa näitä sivuja, kun ohjelma päivittyy.

Uusia jälleenmyyjiä Siilinjärvelle, Vaasaan ja Keuruulle

26.8.2011

Suvi® ja Hipper® vesivyöt ovat kestäviä ja hyvin istuvia. Niiden hydrodynaaminen nostepiste sijaitsee tutkitusti oikein, ja siksi ne pitävät vesijuoksijan oikeassa asennossa ja kuntoilija voi keskittyä treeniin, ei tasapainon ylläpitämiseen.  Suvi® ja Hipper® vesivöiden uusia jälleenmyyjiä on:

Kesport Siilinjärvi

Intersport Vaasa

Sportia Keuruu

Tutustu kaikkiin jälleenmyyjiin täällä

Tutustu vesivöihin ja hyvän vesivyön kriteereihin täällä


Uusi vesiliikuntalaji AquaKungfu parantaa kehon hallintaa

25.8.2011

AquaKungfu julkistetaan 27.8.2011 Kirkkonummella kansainvälisessä vesiliikuntakonferenssissa. Kamppailulajeihin erikoistunut Ian Levia Karibialta on kehittänyt tämän uuden vesiliikuntamuodon suomalaisille. AquaKungfu julkistetaan ensimmäisenä Suomessa, AquaTrainingDays 2011:n yhteydessä, jonka järjestää vesiliikunnan kehittämiseen erikoistunut Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy. Suomen viides kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 antaa ideapotkun alkavalle uimahallikaudelle. Osallistujina on vesiliikunnan ohjaajia ja muita kiinnostuneita Suomesta ja ulkomailta. Esiintyjinä on kansainvälisiä huippuja ja kaikki ohjelma tapahtuu vedessä.

Lue lisää tiedotteesta


Erityisryhmille ideoita perjantaina 2.9.2011

24.8.2011

Erityisryhmien vesiliikunnan ideapäivä Rokualla antaa ideoita erityisryhmien vesiliikunnan toteuttamiseen monipuolisesti sekä aikuisille että lapsille. Erilaisia leikkejä, laululeikkejä, loruja, välineitä, musiikkia ja menetelmiä. Katso tarkemmin esitteestä. Suuri osa päivästä on käytännön harjoittelua vedessä. Mukana myös Ian Levia Trinidad & Tobago Fitness Academysta, joka on toinen kouluttaja ideapäivässä. Tule hakemaan uusia virikkeitä alkavaan syksyyn!

Tutustu Ian Leviaa täällä

Lataa 2.9.2011 koulutusesite täältä

 

 


Kaksi uutta liikuntamusiikki-cd:tä Hollannista

20.8.2011

Tosi menevää 80-luvun musiikkia ja tämän kesän parhaat nyt kokoelma cd:inä. Kuuntele ja tilaa. Musiikkitarjous, 4 levyä satasella on voimassa 5.9.2011 saakka ja mainitset tilauksen yhteydessä lisätiedoissa SYYSTARJOUS.Tilaukseen lisätään vain toimituskulut 7,45 eur. Tilatut levyt toimitetaan 16.9.2011 mennessä.

Hi Impact 80 Hits

Step & Aerobics Best of Summer Hits


AEA toimii Suomessa Vesiliikuntainstituutin kautta

19.8.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti toimii aktiivisesti alan merkittävimmissä kansainvälisissä järjestöissä ja tekee yhteistyötä monien ulkomaisten yritysten kanssa vesiliikunnan suosion ja laadun globaalin lisäämiseksi. AEA eli Aquatic Fitness Association toimii Suomessa Vesiliikuntainstituutin kautta seuraavasti:

  • AEA:n vesiliikunnan kansainvälinen ohjaajasertifikaatti
  • AEA:n jatkokoulutuksen järjestäjä
  • AquaPro Club
  • Anttila on AEA:n kansainvälinen koulutusasiantuntija ja AKWA-magazinen avustaja

Tutustu Aquatic Exercise Assosiationin Suomen toimintaan täällä



Vesiliikunta mukana Tietokirja.fi-tapahtumassa

18.8.2011

Vesiliikunnasta on kirjoitettu suomeksi noin 10 kirjaa. Asiaa sivutaan Suomen tietokirjailijat ry:n järjestämässä Tietokirja.fi-tapahtumassa Helsingissä 25. elokuuta 2011 kello 15:00 - 26. elokuuta kello 16:00.  Tapahtuman kokoavana teemana on Tietokirja ihmisten elämässä. Tietokirjat ovat mukana arjessamme paljon enemmän kuin huomaamme tai muistamme. Tapahtumassa on mukana yli 70 tietokirjailijaa ja tietokirjan ystävää. Mukana on myös vesiliikuntakirjailija Eevaliisa Anttila. Tervetuloa tapahtumaan, se on maksuton.

Lue lisää tapahtumasta täältä

Tutustu vesiliikuntakirjoihin täällä


Tule juhlimaan AquaTrainer`s Partyyn 27.8.2011

17.8.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti juhlii viidettä kansainväistä vesiliikuntakonferenssia AquaTrainingDays 2011:ä Kirkkonummella. Tule juhlimaan kanssamme sitä AquaTrainer`s Partyyn la 27.8.2011 klo. 16.00 Aavarantaan.

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä

 


Jyväskylästä Suomen vesijuoksukunta 2011

12.8.2011
Jyväskylä sai eilen 11.8.2011 tunnustuksen vesijuoksun suosituksi tekemisestä. Jyväskylässä toimiva Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy on toiminnallaan edistänyt merkittävästi syvän veden vesijuoksua luonnonvesissä. Jyväskyläläinen yhteistyö yliopiston, paikallisten urheilukauppiaiden, Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelukeskuksen ja Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kanssa on tehnyt paikkunnasta vesijuoksun edelläkävijä-kaupungin. Suomen vesijuoksukunta 2011 tunnustuksen ja kiertopalkinnon luovuttivat viime vuoden vesijuoksukunnan, Padasjoen edustajat Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin toimitusjohtajalle Eevaliisa Anttilalle Jyväskylän Vuorilammella pidetyn Suomi Vesijuoksee 2011 kampanjan päätöstilaisuudessa.
 

AquaKungfu julkistetaan 27.8.2011

11.8.2011

AquaKungfu on ylivoimaisesti paras ja traditionaalinen kamppailulajisovellus veteen. Nyt se julkistetaan ensimmäistä kertaa Suomessa Kirkkonummella pidettävän Suomen viidennen kansainvälisen vesiliikuntakonferenssin, AquaTrainingDays 2011:n yhteydessä. AquaKungfussa yhdistyvät lempeät ja sulavat liike-elementit samalla kun haastat liikkuvuutesi ja keskittymisesi. Muinainen Kiinalainen fyysisen keskustahakuisuuden taito ja keskittämisen filosofia ohjaavat suoraan osallistujan kykyä parantaa tasapainoaan. Tämän kautta AquaKungfu tarjoaa parhaan mahdollisuuden täysien liikeratojen kehittämiseen ja tarkoituksenmukaisten liikkeiden hallintaan. Samalla opit itsepuolustustaitoja ja voit treenata niitä niin että muut eivät näe, veden alla.

Tutustu ATD 2011:n ohjelmaan 

Ilmoittaudu konferenssiin


Tule Suomi Vesijuoksee 2011:n päätöstapahtumaan

8.8.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Luonto lähelläsi ry järjestävät vesijuoksun ympärillä hauskoja, rentoja ja luonnonläheisiä tapahtumia ympäri Suomea. Vesijuoksu on suosittu kuntoilijoiden ja estetiikan nälkäisten kesän viettäjien liikuntamuoto. Tule nauttimaan vesijuoksusta, lonnonvesistä ja mukavasta seurasta. Kiertueen päätöstapahtuma on 11.7.2011 klo 14.00 Jyväskylän Vuorilammella. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Lue tapahtumasta lisää täältä


Koulutusuutuus erityisryhmien liikunnanohjaajille

6.8.2011

2.9.2011 on Rokualla uusi koulutuskokonaisuus: Erityisryhmien Vesiliikunnan ideapäivä, käytännönpainotteinen ideapäivä, jossa ohjelmaa sekä aikuisille, että lapsille. Ideapäivänä kokeillaan huispausta, toimivia avustusotteita eri kohderyhmille, uusia menetelmiä veden pelon voittamiseen ja uusia välineitä. Koulutuksessa esitellään myös uusi musiikkivesiliikuntakonseptipyörätuolin käyttäjille. Tämän on kehittänyt Ian Levia Trinidad & Tobago Fitness Academysta, joka on toinen kouluttaja ideapäivässä. Tule hakemaan uusia virikkeitä alkavaan syksyyn!

Tutustu koulutukseen täällä

Lataa 2.9.2011 koulutusesite täältä


Kirkkonummelle kansainvälisiin roiskeisiin

5.8.2011

26.-28.8.2011 Kirkkonummella järjestetään Suomen viides kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011. Mukana on esiintyjiä ja osallistujia Suomen lisäksi ainakin Venäjältä, Trinidadista ja Tobagosta, Uudesta Seelannista, Australiasta sekä Virosta. Konferenssin kaikki esiintyjät ohjaavat muutaman minuutin viimeisestä huipennustunnista, AquaTraining Splashistä. Tämä on vauhdikas ja vaihteleva koostetunti, joka innostaa sinua jaksamaan taas vuoden - innovoimaan uutta, opettelemaan uusia ohjaustyylejä ja vesiliikuntalajeja.

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä


Syksyn liikuntamusiikkitarjous - 4 levyä satasella

4.8.2011

Nyt saat Solid-Soundin uutuuslevyjen esitteen itsellesi sähköisenä. Valittavanasi on satoja levyjä ja uusia, tänä vuonna ilmestyneitä nimenomaan liikunnanohjaukseen tarkoitettuja levyjä 16, yli 270 biisiä. Näistä tai jostain aiemmista voit valita neljä levyä 100 eurolla, kun tilaat 5.9.2011 mennessä ja mainitset tilauksen yhteydessä lisätiedoissa SYYSTARJOUS.Tilaukseen lisätään vain toimituskulut 7,45 eur. Tilatut levyt toimitetaan 16.9.2011 mennessä.

Tutustu levyihin, kuuntele ja tilaa niitä täältä
Lataa kevään 2011 esite itsellesi täältä


Suomi Vesijuoksee 2011:n loppuhuipennukset

3.8.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Luonto lähelläsi ry järjestävät vesijuoksun ympärillä hauskoja, rentoja ja luonnonläheisiä tapahtumia ympäri Suomea. Vesijuoksu on suosittu kuntoilijoiden ja estetiikan nälkäisten kesän viettäjien liikuntamuoto. Tule nauttimaan vesijuoksusta, lonnonvesistä ja mukavasta seurasta:

3.8.2011 Tohmajärvellä

6.8.2011 Ilomantsissa

11.8.2011 Jyväskylässä, Suomi Vesijuoksee -kampanjan päätöstilaisuus

Lue lisää Vesiliikuntainstituutin sivuilta täältä

Lue lisää Suomi Vesijuoksee -kampanjan sivuilta täältä 

Lue lisää luonnonvesiliikunnan estetiikasta täältä 

 


Uusi Step Hits ja Latin Party

2.8.2011

Kuuntele ja tilaa syksyn uusimmat musiikki-cd:t:

Step Hits 54 ja

Latin & Tribial Beats 5 



Kuukauden vesiliikuntavinkki: Luontouinti

1.8.2011
Elokuu on mitä parasta luontouintiaikaa. Saat vesiliikunnasta luonnonvesissä voimaa jaksaa talven varalle. Alla olevista linkeistä löydät luontouintiin vinkejä.

Smile-tunti Funny Sunny

1.8.2011

Haluatko löytää uuden tehokkaan tehdä lihasvoimatreeniä vedessä? AquaTrainingDays 2011:ssa 26.8.2011 Tatiana Maximova, Vanäjältä ohjaa tunnin nimeltä Funny Sunny, jossa on hauskoja pelejä ja nautittavaa treeniä HipperSmileilla®.

Tutustu konferenssiohjelmaan täällä


Karibialaista menoa - HOT! HOT! HOT!

28.7.2011

Jos haluat kokea karibialaisia tansseja ja rytmejä vedessä, siihen on mahdollisuus AquaTrainingDays 2011:ssä, kun Ian Levia Trinidadista tulee yhdeksi kansainväliseksi kouluttajaksi konferenssiin. Karibia on tunnettu monikulttuurisuudestaan, musiikistaan ja tansseistaan. Caribbean sensation-tunti vangitsee erityisesti tämän ainutlaatuisen alueen perusolemuksen. Jos tulet veteen, valmistaudu nauttimaan!! Paljon!!

Lisätietoja Suomen viidennestä kansainvälisestä vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011:stä


Vesiliikuntainstituutti kouluttaa Venäjällä

25.7.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti toteuttaa Moskovalaisen Aquafitness Schoolin kanssa lasten vesiliikunnan koulutuksen 27.7.2011. Kouluttajana toimii pitkäaikainen vesiliikuntakouluttaja Eevaliisa Anttila. Koulutuksen jälkeen Moskovassa on tarkoitus aloittaa Venäjällä uusia vesiliikuntapalveluja lapsille. Koulutus on ensimmäinen osa pitkäkestoista lasten vesiliikunnan koulutusohjelmaa, joka toteutetaan Venäjällä ja koulutuksen järjestää Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy.

Tutustu 27.7.2011 koulutuksen sivuihin täällä (sivu on venäjäksi)


Kenestä uusi vesijuoksun Jaakko

24.7.2011

Tampereen Talviuimarit julkistavat Vesijuoksijoille kylmän veden kiven heittäjän 27.7.2011 Tampereella klo 17.00 alkaen. Jaakko julkistetaan osana Suomi Vesijuoksee 2011 kampanjan tapahtumaa, jossa juostaan Kaupinojalta Rahanniemeen. Tervetuloa!

Lue lisää tapahtumasta

Lue lisää Suomi Vesijuoksee 2011 kampanjasta 


Syvän veden ryhmäliikunta on maailmalla suosittua

18.7.2011
Syvän veden tehojumppa potkuilla ja lyönneillä ryyditettynä. Syvän veden fitnessliikunta on globaali trendi. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin tekemän Facebook-kyselyn mukaan AquaDeepInterval -tunti oli kiinnostavin annetuista vaihtoehdoista, jossa oli listattu erilaisia vesifitnesstuntinimikkeitä. Seuraavaksi kiinnostavimpia olivat AquaHipHop ja AquaKungfu. AquaTrainingDays 2011:ssä osallistujat saavat ideoita ja vaihtelua vesivyöharjoitteluun Mari Nummisen ohjaaman AquaDeepInterval-tunnilla.

Tutustu vesivyöhön täällä

Tutustu ATD 2011 ohjelmaan täällä


Nestemäisiä rytmejä kuurosokeille

14.7.2011
Kuurosokeat voivat nauttia musiikista sen aiheuttaman värähtelyaistimuksien avulla. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Kuurosokeat ry ovat järjestäneet kuurosokeille ainutlaatuisia vedenalaisia äänentoistoa hyödyntävän vesirentoutuskokeiluja. Nyt AquaTrainingDays 2011 konferenssissa voi seurata tai kokeilla yhdessä kuurosokeana nestemäisten rytmien tunnetta. Vedessä värähtelyn voi aisitia koko keholla, kun rentoutusmusiikki johdetaan veden alle.  Menetelmää käytetään myös musiikkiterapiassa.    

Tutustu konferenssiohjelmaan täällä

 


Vesipilatesta

8.7.2011
Tunne Pilates syvällä syvissä lihaksissasi. Ekaterina Khapkova Venäjältä ohjaa ATD 2011:ssä tunnin nimeltä Pilates & Ballet. Tunnin tarkoitus on parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä, vahvistaa vartalon päälihasryhmia ja erityisesti keskivartalon lihaksia.  Valmistaudu haastamaan koordinatiiviset taitosi tässä matalan veden formaatissa, jonka koreografiassa yhdistetään klassisen baletin ja pilateksen elementtejä.

Tutustu konferenssiohjelmaan täällä 


Keho ja mieli nauttivat AquaHarmonysta

4.7.2011

Veden virran tunnetta ja rentoutumista. Liikkeet ovat keveitä, pehmeitä, plastisia, yksinkertaisia ja kauniita. Ne edesauttavat henkistä ja fyysistä palautumista, palauttavat intensitiivisestä treenistä tai onnettomasta päivästä. AquaTrainingDays 2011:ssä Moskovalainen lääkäri ja fysioterapeutti esittelee kehittämänsä vesiliikuntatunnin Aquaharmonyn konferenssiyleisön toimiessa kokeilijoina. Tämä tunti lisää myös nivelten liikkuvuutta lisääviä harjoituksia.

Tutustu ATD ohjelmaan täällä


Suomi Vesijuoksee -kampanja 2011 alkaa

1.7.2011

 

Suomi Vesijuoksee -kampanja 2011 alkaa tänään Vantaan Kuusijärvellä klo 24.00

Suomi vesijuoksee 2011-kamppanjassa vesijuostaan luonnonvesissä ja  uutena elementtinä mukana on vesitanssi ja jooga. Luonto Lähelläsi yhdistyksen järjestämässä hankkeessa ihmisillä on mahdollisuus osallistua korvauksetta tai pientä maksua vastaan kehon ja mielen hyvinvointia tuottaviin tapahtumiin.

Lue lisää täältä ja

täältä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Vesijuoksu luonnonvesissä

1.7.2011

Kesäauringon laineista heijastuvat kuvajaiset väreilevissä rantakoivujen lehdissä. Koivunlehtien tuoksu. Kesätuulen henkäys iholla. Kaislikon suhina. Rannan kukkaniityn vieno tuoksu. Luonnonvesissä vesijuostessa pääsee veteen ja luontoon sisälle. Järveen, jokeen, mereen, lampeen tai puroon. Sisälle kauneuden maailmaan. Varastoimaan jaksamista talven varalle. Luonto ottaa vesijuoksijan syliinsä kun sen antaa tapahtua ja antaa itselleen luvan nauttia kaikesta siitä, mitä luontoympärillä tarjoaa.

Jotta järvihölkkä onnistuu:

Lue lisää vesijuoksusta laihduttajana täältä

Vesijuoksuharrastusta tukemaan



KG:n rankkaama hauskin laji ATD 2011:ssä

29.6.2011

Uppotrampoliini on kokonaan uusi, huipputehokas vesiliikuntaväline sekä yleiskunnon että jalkalihasten voiman kehittämiseen. KG-lehti rankkasi uppotrampoliinin 2010 hauskimmaksi uudeksi lajiksi. AquaTrainingDays 2011:ssä voit kokeilla, miten paljon eri liikevaihtoehtoja uppotrampoliinilla löytyy  urheilijoille, terveysliikkujille ja kuntoutujille.  Tunnin erityispainopiste on jalkalihasten voiman treenaamisessa.  Tasapaino- ja koordinaatioaharjoitteluun löytyy tällä välineellä aivan uudet ulottuvuudet. Kokeilematta et myöskää tiedä, miten hauska tunne on UPPOPOMPPU! Uppotrampoliini-tunnit ovat alusta lähtien olleet erittäin suosittuja.

Lue lisää uppotrampoliinista

Katso Uppotrampoliinikuvia Facebookista

Tutustu AquaTrainingDays 2011:n ohjelmaan


AquaPro Clubin etuja nyt

28.6.2011
AquaPro Club on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin oma vesiliikunnan ammattilaisten klubi. Klubin jäsenenä saat tietoa alasta, vaihtuvia tarjouksia ja pysyviä etuja. AquaPro Clubin etuina nyt:
  1. AquaTrainingDays 2011 165 eur / osallistuja, etu 60 euroa
  2. Step Back to the 80`s cd 20 eur (norm. 32 eur)
  3. Vesivyöt, kaksi yhden hinnalla. Valitse vesivyöt täältä.
  4. 1-2 uppotrampoliinin vuokra veloituksetta, maksat vain toimituskulut, etu 80-100 euroa. 
Kurssikalenteri, lataa esitteet täältä
Mainitse tilausten tai ilmoittautumisten yhteydessä AquaProClub, jos olet jäsen niin voit hyödyntää etusi.

Tutustu ja liity AquaProClubiin


Suomi vesijuoksee 2011 starttaa perjantaina 1.7. Vantaalla

27.6.2011

Suomi vesijuoksee 2011 starttaa 1.7. yöllä Vantaan Kuusijärvellä. Tapahtuma alkaa 24.00. Muita tahtumia heinä- ja elokuussa ympäri Suomea.

Tapahtumat

Lehdistötiedote


Venäjä haastaa Suomen vesiliikunnassa

27.6.2011

Suomen viidennessä kansainvälisessä vesiliikuntakonferenssissa AquaTrainingDays 2011:ssa 27.8. Kirkkonummella Ekaterina Khapkova Moskovasta haastaa suomalaiset vesiliikkujat tunnilla, jonka nimi on AquaRussia. Tunti on tarkoitettu edistyneemmille treenaajille, paljon pieniä, tehokkaita liikeyhdistelmiä. Kate on ollut AquaTrainingDayssä useita vuosia ja hänen kokemuksensa mukaan suomalaiset vesiliikuntakonferenssiosallistujat ovat maailman voimakkaimpia, ”most powerful”. Pärjäätkö? AquaRussia-tunti on venäläisen haaste suomalaisille.

Tutustu AquaTrainingDays 2011 ohjelmaan

 


Suomi Vesijuoksee 2011 tapahtumat

25.6.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Luonto lähelläsi ry järjestävät vesijuoksun ympärillä hauskoja, rentoja ja luonnonläheisiä Suomi Vesijuoksee 2011 tapahtumia ympäri Suomea. Tule nauttimaan vesijuoksusta, lonnonvesistä ja mukavasta seurasta. Vesivyöt järjestäjien puolesta.

Suomi Vesijuoksee 2011 tapahtumat


Yöttömän yön uinti

25.6.2011

Tiesitkö, että 20-asteisessa vedessä elimistö kuluttaa lämmönhukkana 90% enemmän energiaa kuin vastaavassa lämpötilassa kuivalla maalla? Suosittelemme kuitenkin uintia luonnonvesissä ennen kaikkea sen elämyksellisten vaikutusten vuoksi. Juuri nyt voi nauttia taianomaisesta yöttömän yön uinnista, kun päivä on pisimmillään ja vedet jo kohtalaisen lämpimiä. Ui ainoastaan kaverin kanssa ja selvin päin.

Lue lisää luontouinnista

Luontouimarin käsikirja tarjouksessa


AquaHipHop

24.6.2011

AquaHipHop on täydellinen esimerkki uusimpien trendien soveltamisesta veteen, ja

Ian Levia jos joku, on sen hyvä kehittäjä. Tunnin koreografia on ainutlaatuinen yhdistelmä urbaaneja Streetdance-tyylejä ja hip hop -yhteisöjen tuoreimpia biittejä.  yhdistelmä vanhaa ja uutta Hip Hopia Street Dancea sovellettuna veteen. Hip hopin vesisovelluksessa ei ole lajityypi-esteitä tai etnisiä rajoituksia, tarvitaan vain puhtaan adrenaliinin tuomaa kiihtymystä ja hauskan märkää pumppaavaa pohjavirettä.

Tule mukaan AquaHipHoppiin ATD 2011:een

Katso video YouTubesta:

AquaHipHop 1

AquaHipHop 2

 



Sokos Hotel Caribiasta toinen vesiliikunnan koulutuskeskus

16.6.2011

Suomalaisella Vesiliikuntainstituutilla on rakenteilla maan kattava aluekoulutuskeskusten verkosto, joihin keskitetään vesiliikuntakoulutustapahtumia. Aluekoulutuskeskukset ovat edistyksellisiä vesiliikuntapaikkoja, joissa voi toteuttaa monipuolisesti alan koulutusta. Sokos Hotel Caribia Turussa on nyt Vesiliikunnan Varsinais-Suomen koulutuskeskus. Rokua health & spa Utajärvellä aloitti vesiliikunnan koulutuskeskustoiminnan tammikuussa 2011. Caribiassa vietetään Vesiliikunnan koulutuskeskuksen avajaisia 17.6.2011 vesiliikuntaohjaajien ideakoulutuksen merkeissä.

Tutustu lehdistötiedotteeseen täällä

Tutustu Sokos Hotel Caribiaan täällä

Tutustu aluekoulutuskeskusten koulutuksiin täällä 

Tutustu Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin aluekoulutuskeksuksiiin

ATD esite ladattavissa ja Early Bird -hinta voimassa

11.6.2011

26.-28.8. järjestetään Suomen 5. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 Kirkkonummella. Ohjelmassa:

  • Nestemäisiä rytmejä kuurosokeille
  • AquaHarmony
  • Jalkavoimaa uppiksilla 
  • AquaKungfu - LAJIN ESITTELYTUNTI ENSIMMÄISTÄ KERTAA!!
  • AquaRussia - Venäläisen haastetunti suomalaisille
  • AquaHipHop
  • Tuntuja lötköpötköillä ja HipperSmileilla
  • Syvän veden sunnuntai-aamupäivä
  • Taitouinnista vesijumppaa
  • Caribbean Sensation
  • Itsepuolustuslajeja vedessä
  • Tansseja vedessä
  • Mind & Body lajeja
  • AQUA-näyttely välineistä ja uutuuksista
  • Uutta liikuntamusiikkia maalle ja veteen
  • AquaTrainer`s Party lauantai-iltana

Lataa itsellesi sen esite ja tule mukaan.

Lataa ATD 2011 esite täältä

Ilmoittaudu konferenssiin täällä


Fysioterapeutteja etsitään

10.6.2011

Oulun ja kajaanin puolivälissä sijaitselvalle Rokualle etsitään kahta fysioterapeuttia. Rokua-konserni on kasvava ja kehittyvä yhtiö, joka tarjoaa hyvinvointia ja terveyttä lisääviä palveluja laadukkaasti ja monipuolisesti. Rokualle on juuri valmistunut vesiliikuntatilojen laajennus ja vesiliikuntapalvelujen kehittämiseen panostetaan. Fysioterapeuttien paikkoja työikäisten kuntoutukseen on avoinna kaksi 1.8.-23.12.2011. Niitä täytettäessä kiinnostus vesiliikuntaan ja/tai sen monipuolinen ohjausosaaminen katsotaan eduksi. Lisätiedustelut kuntoutuspäällikkö Eija Väänänen eija.vaananen@rokua.com.

Katso avoimet työpaikat työvoimahallinnon sivuilta täältä

Tutustu Rokuaan täällä


ATD 2011 esiintyjät esittelyssä: Piia Tonttila

9.6.2011

Piia on vastaava liikunnanohjaaja Kirkkonummen uimahallissa. Vuonna 2009 Kirkkonummen uimahallissa aloitettiin ensimmäisenä Suomessa aktiivisesti uppotrampoliinitunnit, ja hän on ohjannut niitä alusta lähtien.  Uppotrampoliinitunneista tykkäävät hekin, ketkä eivät muuten välitä vedestä elementtinä.  Piian tunti on nimeltään Jalkavoimaa uppiksilla.

Tutustu kaikkiin kouluttajiin täällä

Tutustu Konferenssin tunteihin täällä

Ilmoittaudu konferenssiin vielä Early Bird -hinnalla täällä


Katso vesiliikunnan riemua kuvista

8.6.2011
Aquatic Exercise Assosiation järjestää vuosittain maailman suurimman vesiliikuntakonferenssin. Katso kuvia Orlandon toukokuisesta Vesiliikuntakonferenssista ja tutustu niiden kautta muutamiin uusiin trendeihin.

Katso Facebook-kuvat täältä


ATD 2011:ssä lötköpötkön matkassa

7.6.2011
Tatiana Maximovan lötköpötkötunti syvässä vedessä, Noodle Trip koeponnistettiin osittain toukokuussa Floridassa suomalaisvoimin. Tunnilla voit käyttää lötköpötköjä vedessä monista alkuasennoista käsin ja moninaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Jokainen löytää jotain uutta, kiinnostavaa, mielyttävää ja tehokasta tällä matkalla!

Katso Facebook-kuvista lötköpötkölle muutamia sovelluksia

Tutustu Suomen viidenteen Kansainväliseen Vesiliikuntakonferenssiin täällä


Uusi Bodyshape ilmestynyt

6.6.2011
Solid-Sound on julkaissut kesäkuun alussa taas kaksi uutta liikuntamusiikki-cd:tä. Suositusta sarjasta, Bodyshape Chartista on ilmestynyt uusi levy, numero 36. Nuorison suosimasta musiikista pitäville on samalla ilmestynyt uusi Clubmix cd.Kuuntele ja tilaa

Bodyshape 36

High-Low Clubmix 35


Vesijuoksu suosituin kuntoilulaji

6.6.2011

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on yhteistyökumppaniensa kanssa vaikuttanut siihen, että vesijuoksusta on tullut Suomen suosituin vesikuntoilulaji. - Jos Suomessa menee mihin tahansa uimahallin nykyään, ja laskee vesijuoksijoiden ja kuntouimareiden lukumääräistä suhdetta, on vesijuoksijoita yleensä selkeästi enemmän kuin kuntouimareita, kertoo toimitusjohtaja  Eevaliisa Anttila Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista. Kesällä vesijuoksu luonnonvesissä on vielä suositumpaa, mitä talvisin uimahalleissa. Nyt voi Suomessa jo juosta yli 18-asteisissa vesissä.

Lue lisää tiedotteesta


Lines Training - Taitouinnista kuntoa kuntoilijoille

4.6.2011

Taitouinti on vaativa laji. Kun sitä soveltaa vesijumppaan siitä tulee hauska kokonaisuus. Lines Training on tulevan konferenssin, ATD 2011:n tunti, jonka on kehittänyt taitouinnin Venäjän olympiajoukkueen entinen jäsen, Ekaterina Khapkova. Se sopii tavallisille ihmisille. Tunnilla perinteisen vesiliikunnan koreografiaa on yhdistetty taitouintiharjoituksiin. Tule kokeilemaan jotain uutta! Tunnin tarkoituksena on vahvistaa alavartalon lihaksia ja kehittää lihaksien sisäistä koordinaatiota.

 

Lue lisää AquaTrainingDays 2011:stä

Katso kuvia Lines Trainingistä Facebookista


Uusia jälleenmyyjiä

3.6.2011

Jyväskylässä Stadium

Tampereella Stadium Koskikeskus

Lempäälässä Stadium Ideapark

Lahdessa Sportia Maili

Tutustu jälleenmyyjiimme 


Vesiliikkujien vallankumous sosiaalisessa mediassa

27.5.2011

Tällä viikolla on juuri perustettu maailmanlaajuinen vesiliikunta-ammatilaisten verkosto Facebookkiin, johon on liittynyt jo satoja ihmisiä ympäri maailmaa. Ryhmän perustanut Aquatic Exercise Association (AEA) on vesiliikunnan globaali kattojärjestö. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti edustaa AEA:ta Suomessa. Verkoston tarkoituksena on yhdistää vesiliikunnan ammattilaisia ja harrastajia maailmanlaajuisesti. Tarkoituksenamme on lisätä verkostoitumista ja parantaa vesilikunnan laatua. Sivusto on eglanninkielinen. Kutsumme nyt kaikkia liittymään vesiliikuttajien vallankumoukseen!

Tutustu AEA Aquatic  Revolution Networkiin Facebookissa


Early Bird -hinta nyt ATD 2011:een

26.5.2011

Viides Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 järjestetään Kirkkonummella 26.-28.8.2011. Jos ilmoittaudut nyt, hinta on 185 eur/hlö. Jos ilmoittaudut 16.7.2011 tai sen jälkeen, hinta on 225 eur/hlö. Yhden päivän hinta 150 euroa.

Lisätietoja


Vesileikit-kirja nyt puoleen hintaan

9.5.2011

Vesileikit - luontouimarin käsikirjasta löytyy yli 200 elämänmakuista vesileikkiä ja harjoitusta kaikenikäisille. Kirja onkin todellinen leikki- ja harjoituspankki.

Tutustu kirjaan ja tilaa se täältä


ATD 2011 esiintyjät esittelyssä: Ian Levia

6.5.2011
Ilmoittaudu nyt vuoden vesiliikuntatapahtumaan: Suomen 5. kansainväliseen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011:een Kirkkonummelle 26.-28.8.2011. Mukana on myös karibialainen Ian Levia. Ian on yksi maailman dynaamisimmista fitness-alan ammattilaisista. Hän on Trinidad and Tobago Fitness Academy:n toimitusjohtaja sekä suositun televisio-ohjelman Fit for Life:n tähti. Kilpailu-urallaan hän on keskittynyt potkunyrkkeilyyn. Ian on vuosia toiminut Hip Hop:n vakituisena maailmanmestaruuskilpailujen päätuomarina. 

Tutustu kouluttajiin täällä

Tutustu tunteihin täällä

 


Uusi myyntiassistentti Vesiliikuntainstituuttiin

5.5.2011

Tiina Jukarainen aloittaa Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin myyntiassistenttina. Tiina toimii ajoittain myös tuotannossa Saarijärven toimipaikassamme ja koulutusaassistenttina. Tervetuloa Tiina!

Tutustu henkilökuntaamme täällä


Taitouinnista fitness -sovellus

3.5.2011
Ekaterina Khapkova on ollut Venäjän taitouinnin olympiajoukkueessa ja hän on kehittänyt huipputehokkaita taitouintia soveltavia fitness-vesiliikuntatunteja. Elokuun lopussa järjestetään Suomen 5. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 Kirkkonummella, ja siellävoi tutustua yhteen Ekaterinan taitouintifitnesstuntiin nimeltä Lines Training.

Lue lisää ATD 2011 tunneista


Ihana uusi Latin Party liikuntatunneille

29.4.2011

Aerobicciin, vesiliikuntaan, tanssitunneille, steppi-tunneille, ihan mille liikuntatunneille vaan! Latinohenki on ajassa ja se liikuttaa. Tutustu uusimpiin cd:ihin ja tilaa niitä linkeistä:

Latin Party 12

Low Impact 40

Suosittelemme Latin Paty 12 levyä. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin musiikkiraadin 4 suodituslevyn lista löydät täältä.


Kevään koulutukset

29.4.2011

Vesiliikunnan Innovaatiot poikkeuksellinen hinta, 110 eur, ks. sisältö esitteestä

22.5.2011, Rokua Utajärvi
Esite
Vesiliikunnan Innovaatiot
17.6.2011, Turku
Esite
AquaTrain peruskurssi18.-19.6.2011 Rokua, Utajärvi
Esite

Rokualla AquaBailamosta, AquaTrimmiä ja AquaBoxingia

28.4.2011

Rokua health & spassa on mahdollista osallistua AquaTrain tunteihin heinäkuun 2011 alusta lähtien. Rokua on uusi AquaTrain toimipaikka ja Rokua tulee tarjoamaan uudistuvia ja trendikkäitä AquaTrain vesiliikuntapalveluja.

Lisätietoja Rokuasta

Lisätietoa AquaTrainista


ATD 2011 esiintyjät esittelyssä: Tatiana Maximova

18.4.2011
AquaTrainingDays 2011 on jo neljän kuukauden päästä. Tatiana Maximova on sekä liikuntalääketieteen että lastensairauksien tohtori, fysioterapeutti ja personal trainer. Hän on yksi johtavista vesiliikuntakouluttajista Venäjällä. Tatiana on vastaava kouluttaja kahdessa eri yrityksessä: WELLNESS HALL ja AQUAFITNESS SCHOOL. Hän on Venäjän  FISAF:in kouluttaja. Tatiana on voittanut Venäjän “Vuoden ohjaaja"-tunnustuksen kahdesti. Hän on myos kirjailija sekä vakituinen vesiliikuntakonferenssien esiintyjä Venäjällä ja kansainvälisillä areenoilla.

Tutustu kouluttajiin täällä

Tutustu tunteihin täällä

 


Äidille vesi-iloa

14.4.2011

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin 100 euron lahjakortti on nyt  25% tarjouksessa äitienpäivään, 8.5.2011 saakka. Anna äidille  lahjaksi vesi-iloa!

Tutustu lahjakortteihin ja tilaa ne täältä


Tarjous lahjakortista 25%

14.4.2011
Vesiliikunta on positiivinen ja terveyttä ylläpitävä elämäntapa. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin lahjakortilla voit muistaa kolleegaasi, ystävääsi tai läheistäsi, joka haluaa harrastaa tai ohjata vesiliikuntaa. Lahjakortilla voi ostaa tuotteitamme, ohjauspalvelujamme ja koulutuksiamme.

Tilaa 100 euron lahjakortti Vesiliikuntainstituutista nyt 75 eurolla


Huhtikuun uudet levyt tarjouksessa

12.4.2011

Solid-Soundin uusimmat liikuntamusiikki-cd:t ehtivät kevättarjoukseen. Kuuntele levyt linkeistä:

Indoor Cycling 37

Step V2 - Lartz 5

Katso uutinen cd-tarjouksesta


Lisää vesivöiden jälleenmyyjiä

9.4.2011
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on se yritys, joka on tehnyt vesijuoksusta suosittua Suomessa. Olemme vuodesta 2003 alkaen valmistaneet vesivöitä, joita urheilukaupat ja Stockmann -tavaratalot myyvät ympäri Suomea.Nyt uusia jälleenmyyjiä on tullut mukaan verkostoomme

Sastamalassa PLK Neon Sport ja

Levillä Intersport Levi Shop & Rental

Etsi lähin jälleenmyyjäsi täältä

TutustuSuvi® ja Hipper® vesivöihin täällä


Erityisryhmiin kuuluu väestöstämme neljännes

8.4.2011

Erityisryhmiin kuuluu neljäsosa väestöstämme eli vajaa puolitoista miljoonaa henkilöä. Kohta, suurien ikäluokkien eläköityessä niitä tulee merkittävästi lisää. Uinti on erityisryhmiin kuuluvien suosituin liikuntamuoton.

  • Suomalaisista eläkkeellä on 1,3 milj.  kansalaista (25 %)
  • Vammaisia on noin puoli miljoonaa suomalaista (10 %)
  • Pitkäaikaissairaita on n. miljoona suomalaista (20 %)

Lue lisätietoa erityisryhmistä Liikuntatieteellisen Seuran sivulta Erityisryhmät Suomessa

Lue erityisryhmien vesiliikuntaohjaaja koulutuksista täältä

 


Vinkki kevätkuntoilijalle

7.4.2011

Nyt vesijuoksemaan, niin saat vielä itsesi kesäkuntoon ennen rantakelejä! Kelluttava vesivyö antaa kuntoilijalle paljon lisätoimintamahdollisuuksia. Vesijuoksu tarjoaa uuden liikkumistavan niille, joille perinteinen uinti ei syystä tai toisesta sovi.

Lue lisää


ATD 2011 esiintyjät esittelyssä: Eevaliisa Anttila

6.4.2011

Suomen 5. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 on Kirkkonummen uimahallissa 26.-28.8.2011. Eevaliisa Anttila on yksi konferenssin esiintyjistä. Eevaliisa on ansioitunut vesiliikunnan kehittäjä ja kouluttaja. Hän on myös kokenut kansainvälinen esiintyjä. Eevaliisan tunneilla nautitaan vedestä, otetaan itsestä kaikki irti ja saadaan uusia ideoita. Eea on innostava ohjaaja. 

Tutustu kouluttajiin täällä

Tutustu tunteihin täällä

 


Vesirentoutuksesta voi saada syvällisiä vesirentoutuskokemuksia

4.4.2011
Vesi rentouttaa jo itsessään ja jos siinä tekee rentouttavia, systemaattisia rentousharjoituksia, sen rentoutusvaikutus paranee entisestään. Petri Mononen toteutti Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tutkimuksen, joka on nyt ladattavissa sivuillamme. Se perustuu rentoutuskokeiluun ryhmällä, joka ohjattiin rentousharjoituksiin neljä kertaa maalla ja neljä kertaa vedessä. Pääsääntöisesti kurssilaiset saivat erittäin positiivisia kokemuksia molemmista rentoutusmenetelmistä, omasta mielestään vesirentoutuksesta vielä syvällisempiä, jopa euforisia kokemuksia.

Tutustu pro gradu työhön täällä

Tutustu vesirentoutukseen täällä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: tehovesijumppa

1.4.2011
Tehovesijumppa on suunniteltu aloittelijalle, joka haluaa aloittaa vesivoimisteluharrastuksen selkeistä perusliikkeistä ja kohottaa kuntoaan. Liikkeet tulee tehdä kuitenkin omaa kehoaan kuunnellen ja vesijumppa tuntuu pahalta, älä tee sitä liikettä. Jos olet yli 40-vuotias tai sinulla on joku sairaus, keskustele lääkärisi kanssa ennen liikuntaharrastuksen aloittamista. Ja sitten tsemppiä treeniin!

Lataa  34 minuutin tehovesijumppaohjelma itsellesi täältä


Uppotrampoliinin vuokra AquaPro Clubilaisille nyt veloituksetta

1.4.2011
AquaPro Club on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin oma klubi vesiliikunnan ammattilaisille. Jäsenenä saat muun muassa alan johtavan lehden, yhdysvaltalaisien AKWA-Magazinen kotiisi 8 kertaa vuodessa ja muita etuja. Nyt uutena klubietuna Uppotrampoliinien veloitukseton vuokraaminen. Klubin vaihtuvat etuudet ovat nyt:
  1. Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutus Rokualla 22.5.2011: jäsenetuna kaksi yhden hinnalla 110 eur / 2 hlö.
  2. Step Back to the 80`s cd 20 eur (norm. 32 eur)
  3. Vesivyöt, kaksi yhden hinnalla. Valitse vesivyöt täältä.
  4. 1-2 uppotrampoliinin vuokra veloituksetta, maksat vain toimituskulut, etu 80-100 euroa. 
Tutustu AquaProClubiin täällä

Usein kysyttyä vesijuoksusta

31.3.2011
Katso uusi palvelumme sivustolta: Usein kysyttyä vesijuoksusta - FAQ:

Voiko ilman vesivyötä vesijuosta?

Millainen vesivyö on hyvä?

Miksi vesijuoksu tuntuu niin hitaalta?

Miten vesijuoksuun voi saada vaihtelua?

Milloin voi siirtyä luonnonvesiin juoksemaan keväällä?

Miten vesijuoksijoiden tulisi huomioida toisia vesijuoksijoita?

Miten uimahallien tulisi organisoida tila vesijuoksijoiden ja uimareiden kesken?

Olen 50 kg painava nainen ja vyötäröni on aika kapea.Liikun jonkin verran mutta en ole "urheilija". Mitä vesivyötä suosittelette?

Ovatko Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivyöt kotimaisia?

Mistä Suvi® ja Hipper® vesivöitä voi ostaa?

Lue vastaukset täältä


Erityisryhmien ohjaajille vesi-ideapäivä

30.3.2011
Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajille järjestetään ideapäivä Rokualla 2.9.2011. Ohjelmasta suurin osa on vedessä, aamupäivällä touhuideoita lapsille ja iltapäivällä vinkkejä aikuisille. Tule poimimaan ideoita työhösi ja kokeilemaan huispausta veden alla, vedenalaista valokuvausta ja musiikkia eri opetusvaiheisiin, AquaKids laululeikkejä, taichitä, joogaa, pilatesta, kuntouttavia avustusotteita ja aivan uutta musiikkivesiliikuntakonseptia pyörätuolilaisille. Mukana kouluttajana myös kansainvälinen vesiliikuntakouluttaja Ian Levia Trinidad & Tobagosta, Karibialta.

Tutustu kurssiin täällä ja ilmoittaudu


Liittymistarjous AquaPro Clubiin vielä kaksi viikkoa

18.3.2011

Kaikki 31.3.2011 mennessä vesiliikunnan ammattailaisten klubiin, AquaPro Clubiin liittyneet saavat lisäetuna yksityiskohtaisen AquaJogging-tunnin 14-sivuisen tuntisuunnitelman . Ja paljon muita etuja. Lisäksi Clubin jäsenenä saat nyt myös koulutustarjouksen: kaksi henkilöä yhden hinnalla Rokuan Vesiliikunnan Innovaatiot -ideapäivään 22.5.2011. Käytä tarjoukset hyväksesi ja kehity ammattiosaajana.

Tutustu AquaPro Clubiin täällä ja Tutustu AquaPro Clubin vaihtuviin etuihin täällä

Tutustu Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutukseen täällä


Step & Shape Hits of the 90's

16.3.2011
Solid-Soundin juuri ilmestyneellä 90-luvun kokoelmalevyllä muun muassa:
  • Madonna: Don`t Cry For Me Argentina
  • Whitney Huston: I Will Always Love You
  • Celine Dion: My Heart Will Go On
  • Emilia: Big Big World
  • Pet Shop Boys: Go West
  • Aqua: Barbie Girl
  • Bryan Adams: Everything I Do I Do It For You 

...ja paljon muuta. Myös nämä levyt mahdollista tilata tarjoushintaan, katso uutinen 8.3.2011.

Kuuntele Step & Shape Hits of the 90's ja tilaa täältä

Uutuuksina nyt myös Streetdance 43 ja Step Hits 53


Rokuan vesiliikuntakoulutukset 2011

14.3.2011
Rokua health & spa on Suomalaisen Vesilikuntainstituutin koulutuskeskus. Tänä vuonna Rokualla järjestetään seuraavia koulutuksia:
  • 22.5. Vesiliikunnan innovaatiot
  • 18.-19.6. AquaTrain peruskurssi
  • 5.11. AquaJooga ohjaajakurssi
  • Syyskuu 2011, Erityisryhmien Vesiliikunnan ideapäivä
Tutustu kursseihin ja lataa esitteet täällä

Tuemme ensi kesänä järjestettäviä vesijuoksutapahtumia

10.3.2011
Tule mukaan ensi kesänä, jo toista kertaa järjestettävään Suomi Vesijuoksee -tapahtumien verkostoon. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Luonto lähelläsi ry järjestävät vesijuoksun ympärillä hauskoja, rentoja ja luonnonläheisiä tapahtumia ympäri Suomea. Paikallisten tapahtumien organisointiyhteistyökumppanina voi olla kunnan liikuntatoimi, joku yhdistys, uimahalli, kylpylä tai joku muu yhteenliittymä tai verkosto. Valmistellaan asiakkaillemme ja sidosryhmillemme oikein nautittavia kesäisiä maisemavesijuoksuelämyksiä pienellä vaivalla. Aloitetaan suunnittelu jo nyt!

Lue lisää Suomi Vesijuoksee 2011:stä täältä

ja täältä

 


Kevättarjous musiikista - 4 levyä satasella

8.3.2011
Nyt saat Solid-Soundin uutuuslevyjen esitteen itsellesi sähköisenä. Esitteessä valittavanasi on 16 levyllä yli 270 biisiä. Näistä tai jostain aiemmista voit valita neljä levyä 100 eurolla, kun tilaat 20.4.2011 mennessä ja mainitset tilauksen yhteydessä lisätiedoissa KEVÄTTARJOUS.Tilaukseen lisätään vain toimituskulut 7,45 eur. Tilatut levyt toimitetaan 10.5.2011 mennessä.

Lataa talven 2011 esite itsellesi täältä


Uppotrampoliinit vuokrattavana tapahtumiin tai kotikäyttöön

8.3.2011
Haluatko järjestää vetävän vesiliikuntatapahtuman uimahallissasi tai kylpylässäsi? Tai haluatko omalle altaallesi kunnon treenivälineen, mutta kokeilisit sitä mielellään ensin? Nyt voit vuokrata 1-10 uppotrampoliinia Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista haluamasi ajan.

Tutustuuppotrampoliinien vuokraamiseen täällä


Vesiliikunnan ideapäivät Ilomantsissa, Rokualla ja Turussa

3.3.2011
Kaipaatko uusia ideoita? Käytännön vesiliikunnan ideapäivää, jonka antia voit käyttää heti seuraavana maanantaina ryhmissäsi? Vesiliikunnan Innovaatiot koulutuspäivä on tällainen ideapäivä. Ilmoittaudu linkistä:

Tutustu Vesiliikunnan Innovaatiot koulutuksiin kurssikalenterista täällä


Turun vesiliikuntakoulutukset 2011

2.3.2011
Vuoden 2011 koulutukset valmistuvat esitteiksi parhaillaan. Kurssikalenteriin on päivitetty Turun kurssit ja lisää koulutuksia tulossa vielä Lohjalle, Jyväskylään ja Härmään. Turussa:
  • 11.3. Vesiliikunta aikuisten fysioterapiassa (tilaa vielä muutamalle)
  • 17.6. Vesiliikunnan innovaatiot
  • 12.-13.8. AquaTrain peruskurssi
  • 29.10. AquaJooga ohjaajakurssi
Tutustu päivitettyyn koulutuskalenteriin ja Turun kursseihin täällä

AquaHarmony -kelluke tarjouksessa maaliskuussa ryhmille

1.3.2011
Tarjoamme Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin AquaHarmony -kellukkeita nyt edullisesti 4 eur hintaan kpl, jos tilaa 10 Aquaharmony -kelluketta tai enemmän. Niiden normaalihinta on 8 eur kpl. Toimi nopeasti, sillä tarjousvälineitä rajoitettu määrä ja tarjous on voimassa niin pitkään kuin tavaraa riittää. Mainitse tilauksen yhteydessä maaliskuun tarjous.  Aquaharmony -kelluke on erinomainen vesirentoutusharjoituksissa tai AquaFlow:ssa.

Tutustu  AquaHarmony -kellukkeeseen täällä

Tutustu AquaFlowhun täällä ja täällä


Kuukauden Vesiliikuntavinkki: Vesileikit

1.3.2011

Vesileikeistä nauttii koko perhe ja vedessä temmeltäessä saa samalla myös hyvää treeniä. Kannustamme maaliskuussa kaikkia keräämään omat lapset ja tarvittaessa "lainalapsiakin" autoon ja suuntaamaan uimahalliin tai kylpylään. Kokeilkaa vaikka seuraavia leikkejä:

 

 

  • Yks-kaks-kolme, istu isän polvell...
  • Jos sull lysti on...
  • Pienen, pieni veturi...
  • Aarteenetsintää
  • Rosvo ja poliisi
  • Pellehyppykisat
  • Hengenpelastuskuljetustapoja 

Lisää leikkejä

Vesileikkivälineitä

Koulutuksia, joissa opetellaan erilaisia vesileikkejä

 


Lataa vesiliikunnan bibliografia itsellesi, 700 tutkimusta

28.2.2011
Vesiliikunnan suosio kasvaa ympäri maailmaa ja myös siihen liittyvä tutkimus lisääntyy koko ajan. AEA:n tutkimusjaosto on koonnut vesiliikunnan tutkimuksista bibliografian, jossa on 700 vesiliikuntaan liittyvän tutkimuksen tiedot.

Lataa vesiliikunnan bibliografia itsellesi täältä


AquaPro Clubin liittymislahjana tuntisuunnitelmia

26.2.2011

AquaPro Clubin jäsenenä olet vesiliikunnan näköalapaikalla. Saat uutta tietoa ja monenlaisia tarjouksia sekä AKWA Magazinen kotiin kannettuna joka toinen kuukausi. Liity AquaPro Clubiin ennen 31.3.2011, niin saat liittymislahjaksi tuntisuunnitelmat AquaCapoeirasta ja AquaJoggingista.

Tutustu AquaPro Clubiin 


Mitä raskausaikana voi tehdä vesiliikunnassa ja mitä tulee välttää?

26.2.2011

Otsikon aiheesta ja monista muista asioista löydät artikkeleita Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin yhteistyökumppanin Aquatic Fitness Assosiationin eli AEA:n sivuila englanniksi? Lisää ammattilaisten artikkeleita löytyy AEA:n sivuilta "Members sign-in". Tiesitkö, että liityt automaattisesti AEA:n jäseneksi, kun liityt AquaPro Clubiin.

Mitä raskausaikana voi tehdä vesiliikunnassa ja mitä tulee välttää?

Muita artikkeleita AEA:n sivuilla

 


Latinotansseja vedessä - ohjaajakoulutus tulossa

20.2.2011

AquaTrain on trendikästä musiikkivesiliikuntaa, jossa on valittavana veteen sovellettuja tansseja, itsepuolustuslajeja, mind & body -vesiliikuntaa sekä kovia treenitunteja. Turussa koulutetaan uusia ohjaajia tähän Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kehittämään palveluun 12.-13.8.2011. Kurssilla opit ohjaamaan AquaBailamosta eli latinotansseja vedessä, AquaBoxingia ja AquaTrimmiä.

Tutustu AquaTrainiin ja sen eri lajieihin täällä

Tutustu kurssiin ja ilmoittaudu siihen täältä


Vesiliikuntainstituutti Naantalissa 13.3.2011

16.2.2011

Supertreenit pidetään sunnuntaina 13.3.2011 Naantalissa. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on mukana ohjaamalla tilaisuudessa AquaBailamosta, AquaBoxingia ja AquaDeepInterval -tunnit kylpylän altaalla. Lisäksi esittelemme koulutuksiamme ja myymme Solid-Soundin cd:itä ja omia välineitämme kylpylän aulassa. Vesiliikuntatunneille pääsee mukaan ilmoittautumalla Supertreeneihin, muuten meitä voi tulla tapaamaan tiskillemme klo 9-16. Tervetuloa!

Tutustu Supertreenien ohjelmaan täällä

Tutustu Supertreeneihin muuten täällä


Koulutusuutuus: Vesijoogaohjaajakurssi tulossa

16.2.2011

Jooga soveltuu erinomaisesti vedessä tehtäväksi. Kuivalla maalla joogatessa polvet ja muut nivelet saattavat joutua kovalle kuormitukselle, mutta vedessä vammautumisriski on pienempi. Vesijoogaan voi kouluttautua tämän vuoden aikana ainakin Rokualla ja Turussa, mahdollisesti muuallakin. Seuraa näitä sivuja niin saat ajankohdista lisätietoa lähiaikoina.

Koulutustiedot julkaistaan kurssikalenterissamme täällä


Hipper® varavyö tarjouksessa

15.2.2011
Vesivyömme lukko on korkealaatuinen ja erittäin kestävä. Myymme sitä myös varaosana. Lukkoon on vyöosa jo ommeltu valmiiksi, joten se on helppo vaihtaa vesivöihin, joissa kellukeosan vyöreiät ovat 40 mm tai isommat. Hipper® -varavyö kannattaa hankkia jos
  • oman vesivyön lukko on rikkoutunut
  • haluaa turvallisen ja varmasti kestävän vesivyölukon
  • vyötärön ympärystään on kertynyt sen verran mittaa, että tarvitsee jatko-osaa vyöhön: napsauta jatko-osa kiinni lukkoon, ja saat 140 cm lisää mittaa vyöhösi

Nyt Hipper® varavyön hinta on 8,90 eur/kpl + toimituskulut 5 eur yhdestä varavyöstä. Tuotteen normaalihinta on 11,95 eur.

Tutustu lisää ja tilaa Hipper® varavyö täältä


AquaProClubin uudet edut

15.2.2011

AquaProClub on vesiliikunnan ammattilaisten klubi, jonka jäsenenä olet näköalapaikalla. Liity jäseneksi nyt, niin saat bonuksena kaksi tuntisuunnitelmaa: AquaJogging ja AquaCapoeira. Jäsenille postitetaan noin joka toinen kuukausi ilmestyvä yhdysvaltalainen AKWA magazin ja jäsenetuina koulutus- ja välinetarjouksia. 

Tutustu ja liity  AquaProClubiin täällä

Tutustu AquaProClubin vaihtuviin etuihin täällä


Paljoustarjous vesivöistä

4.2.2011

Tarjoamme Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivöitä nyt edullisesti 30 eur hintaan kpl, jos tilaa 20 vesivyötä tai enemmän. Niiden normaalihinta on 45 eur kpl. Toimi nopeasti, sillä tarjousvesivöitä on rajoitettu määrä ja tarjous on voimassa niin pitkään kuin tavaraa riittää. Tilaukseen voi sisällyttää sellaisen lajitelman vesivöitä mitä haluaa. Suvi® vesivyö on eniten myydyin ja kuningaskuluttajan testivoittaja. Hipper® vesivyö on FIT-lehden testivoittaja ja sitä menee toiseksi eniten. Delfiini vesivyö sopii laihoille naisille (alle 54 kg) ja nuorille. Saukko on lasten vesivyö, noin 3-vuotiaista ylöspäin. Suosittelemme 20 vesivyön valikoimaksi seuraavaa, mutta lajitelman soi suunnitella itsekkin:

  • 10 x Suvi®
  • 5 x Hipper®
  • 3 x Delfiini
  • 2 x Saukko 
Lue vesivöistä lisää täällä

ATD 2011 esiintyjät esittelyssä: Mari Numminen

3.2.2011

Mari on fysioterapeutti, Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttaja ja tanssija. Hän on ollut tanssijana muun muassa Suomen Kansallisoopperassa. Kouluttamisen lisäksi Mari toimii myös AquaTrain tuntien koreografina Vesiliikuntainstituutissa. Hän on dynaaminen ja pirteä ohjaaja.

Tutustu kouluttajiin täällä

Tutustu tunteihin täällä

Vesikuntoutukseen potkua Turussa

2.2.2011

Vesiterapiaa hyödynnetään Suomessa liian vähän. Nyt fysioterapeuteille ja muille kuntoutuksesta kiinnostuneille ammattilaisille on tarjolla täydennyskoulutusta Turussa. 11.3.2011 järjestetään Vesiliikunta aikuisten fysioterapiassa koulutus, jossa on asiaa muun muassa tasapaino-, lihasvoima- ja koordinaatiokuntoutuksesta vedessä sekä neurologisten potilaiden toiminnallisia harjoitusesimerkkejä. Ilmoittaudu pian, paikkoja on rajoitettu määrä.

Tutustu koulutukseen ja lataa esite täältä


Härmään AquaTrainia

27.1.2011

Härmän kuntokeskus aloittaa trendikkäät AquaTrain -vesiliikuntaryhmät helmikuun 2011 alusta. - Vesiliikunta on asiakkaillemme tärkeää ja siksi haluamme tarjota heille nykyaikaisia ja monipuolisia vesiliikuntapalveluja, kertoo Minna Vienola Härmästä ja jatkaa: -Olemme juuri avanneet uuden kylpylän ja AquaTrain tuo vetovoimaisuutta sinne. Härmässä aloitetaan säännölliset ryhmätunnit teemoilla AquaBailamos, AquaBoxing ja AquaTrim. Tervetuloa!

Härmän Kuntokeskus

Lisätietoa AquaTrainista


Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssi

21.1.2011

Seuraava Erityisryhmien vesiliikunnan laaja, 5 pv:n kurssi on Äänekoskella  9.-13.1.2012. Kurssin jälkeen osallistujalla on valmiudet soveltaa uimaopetusta erityisryhmien tarpeiden mukaan, käyttää monipuolista vesiliikuntaa osana kuntoutusta, toimia vastuullisena erityisuinnin opettajana, organisoida uimaopetusta vammaisille ja pitkäaikaissairaille sekä ohjata uintiavustajia. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajatutkinto.

Lue lisää ERVE-kurssista täältä

Katso edellisten kurssien kuvia Facebookista


ATD 2011 esiintyjät esittelyssä: Ekaterina Khapkova

19.1.2011

Kirkkonummella on elokuussa kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 26.-28.8.2011. Ekaterina Khapkovalla on konferenssissa kolme tuntia: Lines Training, Pilates & Ballet sekä AquaRussia. Kate on liikuntatieteen maisteri, joka johtaa vesiliikuntaohjaajapalveluja Moskovalaisessa kuntoklubissa. Hän on esiintynyt lukuisissa kansainvälisissä vesiliikuntakonferensseissa muun muassa USA:ssa, Brasiliassa ja Belgiassa. Erityisen ylpeä Kate on siitä, että on ollut esiintyjänä ensimmäisessä Venäjän vesiaerobicin konferenssissa. Katen tunnit sykkivät nykypäivän Moskovan kiihkeää tehokkuustavoittelua. Olympiatason taitouimaritausta näkyy Katen ohjauksessa sekä rakkaus itsepuolustulajeihin.

Tutustu kouluttajiin täällä

Tutustu tunteihin täällä


Kokoelmalevyissä vuoden parhaat biisit

19.1.2011

Solid-Sound on julkaissut neljä kokoelmalevyä, joissa vuoden suosituimpia jumppabiisejä. Kuuntele ja tilaa linkeistä.

Aerobics Best of 2010

Step Hits Best of 2010

Step & Dance Best of 2010

High-Low Clubmix Best of 2010

 


Avustajia tarvitaan lisää vammaisuintiin

13.1.2011

Äänekoskella 10.-14.1.2011 pidetyllä Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssilla innostus vesiliikuntaan on lisääntynyt suusta korvaan -menetelmällä. Erityistukea tarvitsevat uimarit ovat saaneet ohjaajakurssin käytännön ryhmissä tarvittavaa avustusta ja asiantuntevaa ohjausta vesijuoksuun, vesirentoutukseen, vesijumppaan ja uimiseen. Lisäksi heillä on ollut mahdollisuus käyttää monipuolisia välineitä ja nauttia vedenalaisesta musiikistakin.

Lue lisää aiheesta lehdistötiedotteesta


Tarjouksessa nyt: Voimavesijuoksusetti

1.1.2011

Voimevesijuoksulla kinkkua sulattamaan! Voimavesijuoksusetin hinta on nyt 72 euroa, kun se normaalisti on 82 euroa. Toimituskulut lisätään.

Tutustu voimavesijuoksuvälineisiin ja tilaa ne täältä



KUUKAUDEN VESILIIKUNTAVINKKI: Vesijuoksu kuluttaa kaloreita

1.1.2011

Tiesitkö, että vesijuosten voi kuluttaa jopa 801 kcal tunnissa? Kulutus riippuu kuitenkin vesijuoksutekniikasta ja juoksunopeudesta. Jos haluat laihduttaa vesijuoksemalla

  • opettele oikea vesijuoksutekniikka
  • treenaa säännöllisesti (3 x vk:ssa), riittävän kauan kerrallaan (tehoaika väh. 30-45 min) ja sisukkaasti, niin että olet hengästynyt koko ajan
  • hanki kunnollinen vesivyö, niin motivaatio säilyy
  • hanki halutessasi lisävastusvälineitä
  • lue lisää ja katso tekniikkavideoita
Lue lisää vesijuoksusta laihduttajana täältä

Vesijuoksuharrastusta tukemaan


Lahteen ja Raumalle uudet jälleenmyyjät

30.12.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti valmistaa ja myy suosittuja Suvi® ja Hipper® vesivöitä ja vesiliikuntavälineitä. Jälleenmyyjinämme ovat hyvin varustellut urheilukaupat ja Stockmann-tavaratalot. Uusimmat jälleenmyjät ovat:

  • Intersport Lahti Keskusta
  • Intersport Rauma 

Tutustu jälleenmyyjiimme


Vesiliikunta mediassa 2010

27.12.2010

Vesiliikunnasta on vuonna 2010 ollut tiedotusvälineissä artikkeleita ja ohjelmia vähintään seuraavasti: lehtiartikkeleita 159, radio-ohjelmia 37, TV:ssä 18 ja nettilehdissä 25 kertaa. Tässä muutamia poimintoja. Hyvää vesiliikuntavuotta 2011 kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.


Hyvää Joulua!

17.12.2010
Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin väki toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011 kaikille vesiliikkujille ja vesiliikuttajille. Palvelemme joulun ja uuden vuoden ajan normaalisti kaikkina arkipäivinä.

Poistolevyjä saatavana edullisesti

13.12.2010
Poistamme varastosta Solid-Soundin korkeatasoisia musiikki-cd levyjä.

Tutustu vaihtuvaan valikoimaamme ja tilaa poistolevyjä täällä:


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Vesivoimistelu

9.12.2010

Vesivoimistelu on suosittua ja tulee aina vaan suositummaksi.

Lue lisää


Rokuasta ensimmäinen Vesiliikunnan koulutuskeksus

8.12.2010

Rokua health & spasta tulee Suomen ensimmäinen vesiliikunnan koulutuskeskus. Vesiliikunnan kehittämiseen ja kouluttamiseen erikoistunut Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Rokua-konserni ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Suomalainen Vesiliikuntainstituutti keskittää Pohjois-Suomessa tapahtuvan koulutuksensa Utajärvellä sijaitsevaan Rokua health & spahan.

Lue aiheesta lisää tiedotteesta


Vuodenvaihteen musiikkitarjous

5.12.2010

Tarjoamme Solid-Soundin liikuntamusiikkia edullisemmin vuodenvaihteen tarjouksena: Neljä (4) levyä satatsella. Normaalihinta neljästä levystä olisi 3 x 32 eur = 128 eur. Tilaus on voimassa 17.1.2011 saakka ja levyt toimitetaan 28.1.2011 mennessä. Toimituskulut 7,45 organisaatioille ja 10,95 yksittäisillle henkilöille.

Uusi suosittelemamme 4 levyn uutuusvalikoima on:

Lue valikoiman perusteluja täältä

Joulukuun uutuuslevyt

4.12.2010

Joulukuun uutuuslevyt on nyt tilattavissa. Kuuntele ja tilaa täältä:



Ritva Manninen aloittaa Vesiliikuntainstituutissa

30.11.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on vesiliikunnan osaamisen ja kehittämisen keskus. Myymme myös vesiliikuntavälineitä, julkaisuja ja liikuntamusiikkia. Ritva Manninen on uusin työntekijämme. Hän toimii Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin tuotantoassistenttina. Tervetuloa Ritva!

Tutustu Vesiliikuntainstituutin ihmisiin täällä


Facebookissa vesiliikunnan sisäpiirin tietoa

29.11.2010

Internetissä on paljon tietoa vesilikunnasta. Youtubessa on alan videoita, joista voi opiskella ilmaiseksi uutuustekniikoita ja trendejä. Uusista tutkimuksista ja tapahtumista tiedotetaan ja sosiaalisessa mediassa on aktiivisia verkostoja. Liity Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin sivujen renkaaseen ja saat monipuolista tietoa vesiliikunnasta. Voit käydä sivuilla myös tutustumassa ilman liittymistä. Jos klikkaat kohdasta "Tykkää" saat omalle seinällesi sivun päivitykset. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin Facebook-sivut ovat erikseen suomeksi ja englanniksi ja voit liittyä molempiin haluetssasi maksutta.

Tutustu Suomalaiseen Vesiliikuntainstituuttin Facebook-sivuun täällä

See Finnish Institute of Aquatics in Facebook here


Vesirentoutustapahtuma AquaFlow-retriitti

24.11.2010

Lämmin vesi,

keinuva liike,

vedenalainen meditatiivinen musiikki,

rentouttava valaistus ja valoefektejä.

AquaFlow-retriitti on vesirentoutustapahtuma, johon voi osallistua kuka tahansa. Se voidaan järjestää uimahallissa, kylpylässä tai muussa vesiliikuntapaikassa, jossa veden lämpötila on vähintään 32°C. Tilaisuuden ohjaajat ovat Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttamia AquaFlow-ohjaajia. Tilaisuuden voi ostaa ostopalveluna myös Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista. Seuraava AquaFlow-retriitti on Rokua health & spassa 11.12.2010 klo 19-21. Mukaan pääsee normaalilla kylpylämaksulla. Tervetuloa!

Lisätietoja AquaFlowsta täällä


Vuoden suurin vesiliikuntatapahtuma

23.11.2010
5. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 järjestetään Kirkkonummella 26.-28.8.2011. Konferenssiin on varmistunut jo seuraavat esiintyjät: Ian Levia Trinidad ja Tobagosta, Ekaterina Khapkova ja Tatiana Maximova Venäjältä sekä Piia Tolppila, Mari Numminen, Petri Mononen ja Eevaliisa Anttila Suomesta. He ohjaavat seuraavat tunnit:

AquaKunfu

AquaHipHop

AquaHarmony

Noodle Trip

Funny Sunny

Lines Training

Pilates & Ballet

AquaRussia AquaBoxing 

Aqua Deep Interval

Jalkavoimaa Uppotrampoliinilla

AquaAttack

Vesiliikuntatunti kuurosokeille

Tutustu AquaTrainingDays 2011 tunteihin


Joululahjaksi Vesiliikuntainstituutin uutuus, lahjakortti

15.11.2010
Vesiliikunta on positiivinen ja terveyttä ylläpitävä elämäntapa. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin lahjakortilla voit muistaa kolleegaasi, ystävääsi tai läheistäsi, joka haluaa harrastaa tai ohjata vesiliikuntaa. Lahjakortilla voi ostaa tuotteitamme, ohjauspalvelujamme ja koulutuksiamme. Saatavana 50, 100,  200 ja 500 euron lahjakortteja.

Tutustu tuotteisiimme täällä

Tutustu ohjauspalveluihimme täällä

Tutustu koulutuksiimme täällä

Tilaukset täältä

 


Uusia jälleenmyyjiä

12.11.2010
Suvi® vesivöillä vesijuoksu sujuu parhaiten useimpien harrastajien kokemusten pohjalta. Sen uusia jälleenmyyjiä löytyy nyt 
  • Jalasjärveltä: Kesport Jalasjärvi 
  • Huittinen: LauttakylänUrheilu ja Vapaa-aika
  • Kotka: Intersport Jumalniemi
  • Nummela: Sportia-Nummela
  • Lieksa: Kesport Lieksa
  • Savonlinna: Savonlinnan Supersportti
  • Espoo: Stadium Sello
  • Turku: Stadium Skanssi
  • Lahti: Stadium Trio
  • Lempäälä: Stadium Ideapark
  • Vantaa: Stadium Myyrmanni
Tutustu Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin jälleenmyyjiin täällä
Tutustu Vesijuoksun On-Line palveluun täällä

Joululahjatarjous koulutuksista

10.11.2010
Tarjoamme vesipostin ja www-sivujemme lukijoille koulutuksia edullisesti joululahjahintaan. Osta ystävällesi tai itsellesi joululahja ja ilmoittaudu nyt koulutukseen - hankit itsellesi osaamispääomaa:

AquaFlow ohjaajakurssi

Hinta norm. 350 eur, nyt 300 eur.

10.-12.12.2010, Utajärvi, Rokua
esite

Uintiavustajakurssi

Hinta norm. 120 eur, nyt 90 eur. 

13.12.2010, Jyväskylä
esite

AquaTrain peruskurssi

Hinta norm. 249 eur, nyt 199 eur. 

4.-5.1.2011, Ylihärmä
esite

Erityisryhmien Vesiliikunnan ohjaajakurssi

Hinta norm. 400 eur, nyt 350 eur. 

10.-14.1.2011, Äänekoski
esite

Tarjous on voimassa 10.-30.11.2010. Ilmoittautumisen tulee tapahtua 10.-30.11.2010. Ilmoittaudu täällä ja mainitse lisätiedoissa "Joululahjatarjous".


AquaKunfu ensi vuoden konferenssissa uutuutena

5.11.2010
5. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011 saa karibialaisen huippukouluttajan Ian Levian esiintyjäksi ensi vuoden elokuussa. Levia on työskennellyt ammattilaisena kickboxaajana ja johtaa tällä hetkellä omistamaansa Trinidad ja Tobago Fitness Academya. AquaTrainingDays järjestetään 26.-28.8.2011 Kirkkonummella.

Tutustu Konferenssiin ja tilaa esite täältä


HipperSmile® treeniopas kuntoilijoille nyt tilattavana verkkokaupastamme

4.11.2010
HipperSmilet® ovat uudet käsivastusvälineet iloiseen vesijumppaan. HipperSmile® treenioppaassa opastetaan miten niillä voi laihduttaa, lisätä tervyttä ja hyvää oloa. Selkeät käytännön ohjeet HipperSmile® -harjoitteluun syvässä ja matalassa vedessä auttavat erikoisen hauskan ja tehokkaan harjoittelun alkuun ja saat vinkkejä myös oikeaan vesiliikuntaharjoitteluun. Oppaan hinta 5 eur ja toimituskulut tämän kuukauden ainoastaan 2 euroa määrästä riippumatta, eli yksi opas toimituskuluineen 7 euroa, 2 opasta 12 euroa, 3 opasta 17 euroa jne.Tilaa oppaita nyt myös asiakkaillesi tai ystävillesi.

Tutustu oppaaseen ja tilaa HipperSmile® treeniopas täältä


Suomi Vesijuoksee valokuvanäyttely Padasjoella

2.11.2010
Valtakunnallisesta, terveyttä edistävästä Suomi Vesijuoksee -kampanjasta koottu valokuvanäyttely on nyt Padasjoen uimahallissa. Luonnonvesissä vesijuoksemisesta on näytteillä elämyksellisiä valokuvia. Seuraavaksi valokuvakiertue etenee Porvooseen.

Tutustu näyttelyn aikatauluun täällä

Tutustu kampanjaan lisää täältä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Perhoset lisävastukseksi vesijuoksuun

1.11.2010

Voimavesijuoksu -setissä on kaikki tarvitsemasi voimavesijuoksuvälineet. Perhosilla ja vesihanskoilla voit tehdä lihasvoimaa parantavaa tehovesijuoksua. Perhoset lisäävät jalkaliikkeiden vastusta ja parantavat erityisesti reisien, pohkeiden ja pakaroiden lihasvoimaa. Vesihanskat lisäävät tehoa käsivetoihin sekä parantavat ylävartalon lihaksistoa. Voimavesijuoksusetti on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin asiantuntijaryhmän testaama ja suosittelema tuote. Voimavesijuoksusetti on hyt merkittävästi aiempaa edullisempi: ennen 118 eur, nyt tarjouksessa 78 eur/setti. Sisältönä setissä

Tutustu ja tilaa tarjouksessa oleva voimavesijuoksusetti


Joulu-CD tarjouksessa

1.11.2010

Tilaa jouluista musiikkia ryhmällesi. Solid X-mas Sound on nyt myytävänä tarjoushinnalla 25 eur / kpl (norm. 32 eur) + toimituskulut. Nyt on saatvana myös kuukauden uudet levyt, Bodyshape 35 ja Hi-Low Clubmix 34. Kuuntele ja tilaa linkeistä:

Bodyshape 35

Hi-Low Clubmix 34

Solid X-mas Sound, Tarjouksessa 25 eur/kpl


AKWA Magazine -lehti, fitness-vesiliikunta-alan johtava aikakausilehti kotiinkannettuna

28.10.2010
AKWA Magazine -lehti on fitness-vesiliikunta-alan johtava aikakausilehti. Se ilmestyy postitse kotiin kannettuna 6 kertaa vuodessa ja tuo alan ammattilaisille kaikkein tuoreimmat ja innovatiivisimmat ideat ohjelmien tekemiseen, vesiliikunta-alan liikkeenjohtoon, turvallisuuteen ja ravitsemukseen. Näkökulmina ovat sekä ryhmäohjaus että personal training vedessä. Jokaisessa numerossa on syvääluotaavia artikkeleita, AEA:n jatko-opintopisteiden kotoa käsin suoritettavia ohjelmia, tutkimuksia ja paljon muuta. Menestystarinoita esitellään sekä vesivoimistelijoista että vesiliikunnan ohjaajista. Lehti on englanninkielinen ja sitä julkaisee Aquatic Exercise Assosiation, AEA. Saat lehden veloituksetta ensi vuoden alusta lähtien kun liityt AquaProClubiin. Nyt liittymisetuna tämän vuoden jäsenyys kaupan päälle.

Tutustu ja liity AquaProClubiin täällä


 


Vesiliikuntavideoita nyt saatavana

27.10.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on aloittanut ulkomaisten, englanninkielisten vesiliikuntavideoiden maahantuonnin. Koulutuksen ja kirjallisuuteen tutustumisen ohella videoita katselemalla voi oppia kätevästi monia uusia vesiliikuntamuotoja. Video oppimismenetelmänä sopii monille ohjaajille paremmin kuin kirjoista opiskelu, koska joukossamme on tavallista enemmän visuaalisesti ja kinesteettisesti oppivia henkilöitä. Tutustu ja tilaa nyt:

Senioritunnista on esittelyvideo YouTubessa täällä

Vesiaerobictunnista on esittelyvideo YouTubessa täällä


Vesiliikunnan Innovaatiot 3.11.2010 Kajaanissa

26.10.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti ja Kajaanin uimahalli järjestävät ideakoulutuksen Kajaanissa.Tämä Vesiliikunnan Innovaatiot koulutus pidetään 3.11.2010. Tervetuloa mukaan!

Lue lisää ideakoulutuksista

Lataa kurssiesite ja ilmoittautumistiedot täältä


Rokualla tapahtuu 10.-12.12.2010

23.10.2010
Rokualla avataan ensi viikolla uusi, hieno kylpylä ja Spa. Ensi kuussa siellä järjestetään varsinainen vesiviikonloppu. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan:

Uppotrampoliinin kokeilu pe 10.12.2010 klo  13.-14.30

AquaFlow ohjaajakurssi 10.-12.12.2010

AquaFlow -retriitti, kaikille avoin, maksaa vain kylpylälipun hinnan: La 11.12.2010 klo 19-20.30

 


Isänpäivän lahjavinkki ja -tarjous

19.10.2010

Isänpäivä on sunnuntaina 14.11.2010. Tilaa isänpäivänlahjaksi vesivyöt koko perheelle ja mene vesijuoksemaan.Kokoja löytyy leikki-ikäisistä eläkeläisille. Nyt tarjouksessa: Kun tilaat kaksi vesivyötä, saat kolmannen maksutta. Mainitse tilauksen yhteydessä isänpäivä.

Katso vesivyöt ja tilaa ne täältä

Tutustu vesijuoksun on-line -palveluun täällä

 


Vesiterapiasta ja kuntoutuksesta tietoa

19.10.2010
Yhdysvalloissa toimivan Aquatic Therapy and Rehabilitation Instituten eli ATRI:n kautta on saatavana monenlaista tietoa kuntouttavasta vesiliikunnasta. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesiliikuntakouluttaja Eevaliisa Anttila on yksi ATRI:n kansainvälinen kouluttaja.

Tutustu ATRIN sivuihin täällä

Lue ATRI:n julkaisemia artikkeleita täällä


Uusia jälleenmyjiä

18.10.2010

Uusia jälleenmyjiä Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivöille Pohjois-Suomeen

  • Ouluun
  • Leville (Sirkka)
  • Kemiin

Tutustu yli 150 jälleenmyyjäämme täällä

Tutustu vesiliikuntavälineisimme täällä


Vedenalaisia vesihierontavideoita

17.10.2010

Vesihieronta lämpimässä vedessä AquaHarmony -välineillä tuettuna tuntuu mielyttävältä. Veden hydrodynaamiset ominaisuudet rentouttavat jo sinänsä ja hieronta vielä lisää vaikutusta. Katso alla olevista linkeistä vesihierontaa vedenalaisesta viedokuvasta. Muun muassa tätä opetellaan Rokualla 10.-12.12.2010 AquaFlow ohjaajakurssilla.

Katso vesihierontavideot täältä ja täältä

Lataa itsellesi AquaFlow ohjaajakurssiesite täältä


Syvän veden ohjaajakurssille vielä ilmoittautumisaikaa

15.10.2010

Vesijuoksun ja syvän veden ohjaajakurssille Jyväskylään on ilmoittautumisaikaa 22.10.2010 saakka. Jossain ennakkotiedoissa oli virheellinen päivä viimeiselle ilmoittautumiselle. Pahoitelemme virhettä ja tervetuloa kasvavan vesiliikuntamuodon ohjaajakoulutukseen 13.-14.11.2010 Rantasipi Laajavuoreen Jyväskylään.

Tutustu kurssi esitteeseen täällä


Hipper® varavöitä rikkoutuneiden tilalle

15.10.2010

 Hipper® -varavyö kannattaa hankkia jos

  • oman vesivyön lukko on rikkoutunut
  • haluaa turvallisen ja varmasti kestävän vesivyölukon
  • vyötärön ympärystään on kertynyt sen verran mittaa, että tarvitsee jatko-osaa vyöhön: napsauta jatko-osa kiinni lukkoon, ja saat 140 cm lisää mittaa vyöhösi

Tutustu varavyöhön ja tilaa se täältä


Liittymisetu AquaProClubiin

14.10.2010
Liity nyt AquaProClubiin. Saat liittymisetuna loppuvuoden 2010 jäsenyyden veloituksetta sekä neljän, 45 min pituisen vesiliikuntatunnin tuntisuunnitelman. Samaan hintaan saat myös vuoden 2011 jäsenyyden Aquatic Exercise Assosiation:in.

Tutustu AquaProClubiin täällä

Tutustu Aquatic Exercise Assosiationiin täällä


Vedenalaista musiikkia kuurosokeille

6.10.2010

Kuurosokeat voivat nauttia musiikista sen aiheuttaman värähtelyaistimuksien avulla. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Kuurosokeat ry järjestävät kuurosokeille ainutlaatuisen vedenalaista äänentoistoa hyödyntävän vesirentoutustilaisuuden Tuusulassa 7.10.2010 osana Kulttuurista voimavaroja -kurssia. Vedessä värähtelyn voi aisitia koko keholla, kun rentoutusmusiikki johdetaan veden alle.  Musiikkiterapeutti Russ Palmer on itsekin kuurosokea. Hän on selvittänyt ja kehittänyt musiikin hyödyntämismahdollisuuksia kuurosokeiden terapiassa. Palmer yhdessä vesiliikuntakouluttaja Eevaliisa Anttilan kanssa ohjaavat tilaisuuden.

Tutustu kuurosokeiden toimintaan


AquaFlow -kurssi Rokualla joulukuussa

5.10.2010

Veden lämpö, veden virta, keinuva liike, lempeät venytykset ja meditatiivinen vedenalainen musiikki ovat AquaFlown rentouttavia tekijöitä. Yhteisvaikutus on erittäin mielyttävä ja rentouttava.Rokualla järjestetään 10.-12.12.2010 AquaFlow ohjaajakurssi, johon voi osallistua myös itselleen rentouttavaa viikonloppua haluavat. Kurssin esite on juuri valmistunut.Tule kokemaan, onko seuraava väite totta: Mikään menetelmä ei rentouta niin nopeasti ja niin syvään kuin AquaFlow. Kurssiesite valmistunut, nyt ilmoittautumaan.

Lataa esite täältä

Lue lisää koulutuksesta

Katso AquaFlow kuvia Facebookissa

 


AquaProClubilaisille maksuton koulutus

1.10.2010

AquaProClubi on ammattilaisetn näköalapaikka. Jäsenet saavat AEA:n AKWA-lehden 8 kertaa vuodessa ja monia muita etuja. Nyt jäsenenä olevilla AquaProClubilaisilla on mahdollisuus osallistua toiselle seuraavista kursseista:

  1. Vesijuoksun ja syvän veden ohjaajakurssi Jyväskylässä 13.-14.11.2010 VELOITUKSETTA.
  2. Lasten Vesiterapeutti koulutus Turussa 19.11.2010 VELOITUKSETTA

 Lue lisää AquaProClubista


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Vatsalihaksia vahvistava vesijuoksu HipperSmileilla®

1.10.2010
Kuukauden vesiliikuntavinkki on vatsalihaksia vahvistava vesijuoksu HipperSmileilla®. Helpoimmin lisätehoa vesijuoksuun saat lisäämällä juoksunopeutta, mutta tee se oikealla tekniikalla. Myös vastusvälineet käsissä tai jalossa antavat lisätehoa. HipperSmilet® ovat käsivälineet ja erittäin tehokkaat. Ne ovat kaksi pyöreää, kiekonomaista vesiliikuntavälinettä, joissa on reikinä kaksi silmää ja naurava suu. Hymynaama nimensä mukaisesti! HipperSmilet® hidastavat vesijuoksun vauhtia, mutta ovat erittäin tehokkaita ja lisäävät vatsalihasten harjoitusvastusta vesijuostessa. Vesijuokse HipperSmileilla® normaaleilla jalkaliikkeillä, mutta vedä kyynärpää ja polvi yhteen joka käsivedolla.

Katso videolta vatsalihaksia vahvistava vesijuoksu HipperSmileilla®

HipperSmilet®  ja HipperSmile® Lite (Litet nyt tarjouksessa)

Lisätehoa

 


AquaTrain peruskurssi Härmässä

30.9.2010

AquaTrain on uusi aerobinen vesiliikuntaryhmä. Liikevalikoima on perinteistä vesijumppaa vaihtelevampi. AquaTrain peruskurssi pidetään Härmän kuntokeskusksessa 4.-5.1.2011. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on kehittänyt uusia aerobisia taistelulajien sovelluksia, tanssillisia tehotreenejä ja mind & body sovelluksia veteen. Opi kurssilla miten ohjataan AquaBailamos, AquaBoxing ja AquaTrim.

Lue lisää AquaTrain koulutuksesta

Lataa itsellesi esite täältä


Party Mix -sarja alkaa Solid-Soundilla

29.9.2010

Kuukauden uudet levyt ovat ilmestyneet ja ne ovat tilattavissa vielä tämän ja huomisen ajan syyskuun tarjoushintaan, 100 eurolla 4 levyä. Julkaisujen joukossa on mielenkiintoinen uuttuus: Party Mix 1. Levyllä on muun muassa Sex Bomb ja It`s Raining Men. Lisäksi biletyslevyltä löytyy Madonnaa, Britney Spearsia ja Earth Wind and Firea. Tutustu levyihin ja tilaa ne täältä, aivan kohta ne ovat jo kuunneltavissakin netissä:

Party Mix 1

Step Hits 52

Streetdance 42


Uimahallivesivöiden hoito-ohjeet

28.9.2010

Yleisön käytettäviä vesivöitä pitää pestä säännöllisesti, muuten ne likaantuvat ja voivat homehtuakin. Vesivyö on joillakin asiakkailla suoraan ihoa vasten ja sen pintaan voi tarttua kuollutta ihosolukkoa. Tämä pitää pestä pois manuaalisesti harjaamalla. Pesussa on käytettävä normaalia laimeaa yleispesuainetta ja pehmeää harjaa. Pesutiheyteen ei voi sanoa yleistä suositusta, koska se riippuu vesivöiden käytön määrästä. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti kuitenkin suosittelee, että vesivyöt pestään uimahallin työntekijöiden toimesta säännöllisesti, esimerkiksi 1-3 kuukauden välein. Lisäksi ne tulee säilyttää ilmavassa paikassa, jotta ne kuivuvat käyttökertojen välillä.Vesivyöt tulee myös uusia tarpeeksi usein, vähintään 2 vuoden välein.

Lue lisää vesivöiden hoidosta


Suomi Vesijuoksee 2010 valokuvanäyttelyn avajaiset Joensuussa

28.9.2010
Suomi Vesijuoksee -kampanja järjestää talven aikana kiertävän valokuvanäyttelyn uimahalleissa, kylpylöissä ja muissa soveltuvissa tiloissa. Kuvat ovat maisemallisesti rikkaita  ja lämminhenkisiä. Valokuvaajina muun muassa Osku Tuominen ja Johanna Kalliomäki. Näyttelyn avajaiset ovat Joensuun pääkirjastossa 16.10.2010 klo 12.00, tervetuloa. Näyttelyaikataulu:

Joensuu, pääkirjasto: 16.-23.10.2010

Padasjoki, uimahalli: 27.10-7.11.2010

Porvoo, pääkirjasto: 1.12.-15.12.2010  

Lappajärvi, Kivitippu: 3.1-23.1.2011

Kirkkonummi, uimahalli 26.-28.8.2011

Lue lisää Suomi Vesijuoksee -kampanjasta

Katso kuvia tapahtumista myös täällä


Early Bird -hinta vielä kuukauden ERVE-kurssille

27.9.2010
Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaaminen on antoisaa mutta haastavaa. Äänekoskella 10.-14.1.2011 pidettävä laaja Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssi eli ERVE-kurssi antaa valmiudet toimia vastuullisena vesiliikuntaohjaajana vammaisille, pitkäaikaissairaille ja muille erityistukea tarvitseville ihmisille. Ohjelmassa muun muassa uimaopetusta, vesijumppaa, vesirentoutusta ja vesijuoksua. Seikkailuratoja ja välinesirkusta. Kurssin aikana osallistuja oppii opettamaan progressiivisesti etenevää uimaopetusta vaikeavammaisillekin. Kurssin aikana tutustutaan monipuoliseen erityisryhmien vesiliikunnan välinevalikoimaan.Käytännön harjoituksia on päivitäin kaksi, toinen aikuisille ja toinen lapsille. Kurssin jälkeen osallistujilla on valmiudet:

- soveltaa uimaopetusta erityisryhmien tarpeiden mukaan
- käyttää monipuolista vesiliikuntaa osana kuntoutusta
- toimia vastuullisena erityisuinnin opettajana
- organisoida uimaopetusta vammaisille ja pitkäaikaissairaille
- ohjata uintiavustajia
Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Erityisryhmien vesiliikuntaohjaajan tutkinto. Tutustu kurssiin ja ilmoittaudu.Saat kokonaishinnasta 100 euroa alennusta, kun ilmoittaudut kuukauden sisällä.

Lisätietoja kurssista

Lataa kurssiesite ja ohjelma täältä

Katso edellisen kurssin kuvia Facebookista täällä


Uusia jälleenmyyjiä

23.9.2010

Suvi® vesivyöt ovat Suomen eniten myydyimpiä vesivöitä. Niillä on jälleenmyyjiä jo yli 150. Uusimmat jälleenmyyjät ovat Sportia-Lieto, Kesport Evijärvi ja Kotkan Sportpiste.

Tutustu vesivöiden jälleenmyyjiin täällä

Tutustu vesijuoksuun täällä


Vihdissä tapahtuu 2.10.2010

22.9.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää Vesiliikunnan Innovaatiot koulutuksen ohjaajille Vihdin uimahallissa 2.10.2010. Ilmoittautumiset suoraan sähköpostitse osoitteeseen piia.hartikka@vihti.fi. Samana päivänä on Vihdissä myös Uppotrampoliinin kokeilu. Kokeilu alkaa klo. 13.00 ja se on kaikille suunnattu, ei tarvitse olla ohjaaja. Tapahtumapäivän jälkeen Vihdissä aloitetaan kysytyt Uppotrampoliiniryhmät.

Lue lisää Uppotrampoliinin kokeilusta ja

Vihdin Vesiliikunnan innovaatioista


Katso vesijuoksun uudet tekniikkavideot

21.9.2010

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin maksuttomassa vesijuoksun on-line-palvelussa on julkaistu lyhyet vesijuoksun tekniikkavideot: perusvesijuoksusta, vesikävelystä, tikitysvesijuoksusta, aitajuoksutekniikasta ja vatsalihaksia vahvistavatsa vesijuoksusta HipperSmileilla®.

Katso videot

Opi tekniikat Vesijuoksun ja syvän veden voimistelun ohjaajakurssilla 13.-14.11.2010


Syyskuun cd-tarjous vielä 10 päivää

20.9.2010

Tilaa nyt! Solid-Soundin korkeatasoisia cd-levyjä neljä (4) levyä satasella (100 eurolla) + toimituskulut. Etu on 28 euroa. Tarjous on voimassa 30.9.2010 saakka. Lähetämme cd:t tilaajille lokakuun puoleenväliin mennessä. Hyödyntääksesi tilauksesi mainitse "syyskuun cd-tarjous". Kuuntele ja valitse cd:t täältä:


Solid-Sound musiikki


Uppotrampoliinista nuorille vetonaula

20.9.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti teetti kyselytutkimuksen uppotrampoliinin kiinnostavuudesta.Tutkimus toteutettiin Oulun yliopiston taloustieteen tiedekunnassa keväällä 2010 ja kyselyyn vastasi 57 henkilöä. Sen mukaan yli puolet vastanneista haluaisi kokeilla uppotrampoliinia. Nuoret, alle 30 vuotiaat olivat kiinnostuneempia kokeilemaan sitä kuin iäkkäät henkilöt. Naisten ja miesten välillä ei ollut eroja. Suurin osa vastanneista arveli uppotrampoliiniharjoittelun vaikuttavan positiivisesti painonpudotukseen ja kunnon kohentamiseen. Suomalaisessa Vesiliikuntainstituutissa uskotaankin, että uppotrampoliinista voi tulla uusi vetonaula nuorten vesiliikuntaan.

Lue lisää uppotrampoliinista


Koulutusta erityisryhmien vesiliikuntaan

10.9.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy järjestää talven aikana kaksi koulutusta erityiryhmien tarpeisiin: viiden päivän mittaisen Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssin Äänekoskella tammikuussa ja yhden päivän kestävän uintiavustajakurssin Jyväskylässä joulukuussa.

Tutustu kursseihin täällä 


Vesiliikunnan ideakoulutukset syksyllä Raahessa, Kotkassa ja Jyväskylässä

9.9.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää Vesiliikunnan Innovaatiot koulutukset Raahessa 25.9., Kotkassa 18.10. ja Jyväskylässä 21.11.2010. Kaikilla kursseilla on vielä vapaita paikkoja, mutta Raahen koulutuksessa vain 2 paikkaa tällä hetkellä.

Lataa esitteet täältä


Lataa kooste vesijuoksututkimuksista veloituksetta

8.9.2010

Ossi Keskisen tekemä kooste vesijuoksututkimuksista sisältää yli 200 tutkimuksen tiedot. Nyt se on ladattavissa sivuillamme veloituksetta. Jos haluatte koosteen fyysisesti postin kautta kuljetettuna, veloitamme siitä toimituskuluineen 17,45.

Tutustu koosteeseen täällä.

Lataa kooste itsellesi PDF-tiedostona veloituksetta:

 

 



Syvän veden liikunnan ohjaajakurssi

7.9.2010

Jyväskylässä järjestetään Vesijuoksun ja syvän veden voimistelun ohjaajakurssi 13.-14.11.2010. Kurssi sopii sekä jo ohjanneille, että aloittelijoille. Luvassa on tutkimustietoa, ideoita ohjaukseen ja mahdollisuus suorittaa aiheesta tutkinto.

Lataa kurssiesite täältä

Lue sisällöstä ja tutkinnosta lisää täältä


Lasten vesiterapiasta uusi tutkinto

6.9.2010

Lasten vesiterapia voi olla fysio-, musiikki- tai toimintaterapiaa. Lasten vesiterapeutti koulutus on tiivis intensiivikurssi lasten kanssa työskenteleville fysioterapeuteille ja muille kuntoutusammattilaisille, jonka pohjalta on mahdollisuus suorittaa Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin Lasten Vesiterapeuttitutkinto. Julkaisemme tämän vuoden aikana tutkinnon suorittaneiden lasten vesiterapeuttien nimet sivuillamme. Seuraavat koulutukset järjestetään 26.9.2010 Oulussa ja 19.11.2010 Turussa.

Lue tutkinnosta ja koulutuksesta lisää

Lataa esite täältä


Ian Levia Karibialta tulossa kouluttamaan ATD 2011:en

6.9.2010

Ian Levia on yksi maailman dynaamisimmista fitness-alan ammattilaisista. Hän on lupautunut esiintyjäksi ensi vuoden Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2011:en 26.-28.8.2011.  Hän on Trinidad and Tobago Fitness Academy:n toimitusjohtaja sekä suositun televisio-ohjelman Fit for Life:n tähti. Kilpailu-urallaan hän on keskittynyt potkunyrkkeilyyn. Ian on vuosia toiminut myös Hip Hop:n vakituisena maailmanmestaruuskilpailujen päätuomarina. Merkkaa viikonloppu jo nyt kalenteriisi.

Tutustu ATD 2011:en ja sen kouluttajiin


Vesiliikunnasta merkittävämpi fysioterapeuttien työkalu

4.9.2010

Vesiliikunta on monikäyttöinen terapiatyökalu fysioterapeuteille. Vesiliikunta aikuisten fysioterapiassa koulutuksessa saa ideoita sen soveltamiseksi eri asiakasryhmille. 

Lue kurssista lisää ja ilmoittaudu täällä

Lataa esite täältä


Vesijuoksukuvien näyttely uimahalleihin

3.9.2010

Suomi Vesijuoksee -kampanja järjestää talven aikana kiertävän valokuvanäyttelyn uimahalleissa ja kylpylöissä. Näyttely on tilattu jo muutamiin paikkoihin, mutta vapaita aikoja tällä hetkellä löytyy 1.2.-30.6.2011. Jos asia kiinnostaa, ole yhteydessä projektipäällikkö Anne Kyyhkyseen annekyyhkynen@gmail.com.

Tutustu kampanjan kuviin täällä (kuvat eivät ole välttämättä samoja kuin näyttelyssä)


Tilauskoulutuksistamme

2.9.2010

Voit tilata räätälöidyn tilauskoulutuksen meiltä. Sen sijaan, että lähettäisit ohjaajia koulutuksiin, voit säästää matka- ja majoituskuluissa merkittävän summan kun tuotat kouluttajan Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Vesiliikunnan Innovaatiot omassa hallissasi?

Lue lisää hinnoista ja ohjelmaesimerkeistä


Suomen vesijuoksukunta ja virallinen vesijuoksija 2010 valittu

1.9.2010

Padasjoki valittiin Suomen 2010 Vesijuoksukunnaksi Porvoossa pidetyssä Suomi Vesijuoksee kampanjan päätöstapahtumassa 21.8.2010. Kampanjan aikana on järjestetty iloisia kesävesijuoksutapahtumia ympäri Suomea. Padasjoki on ollut aktiivinen, yhteisöllisten vesijuoksutapahtumien järjestäjä ja kannustanut ihmisiä nauttimaan maisemavesijuoksusta. Ulla Haapamäki Keuruulta valittiin vuoden 2010 Viralliseksi Vesijuoksijaksi. Hän on levittänyt vesijuoksun ilosanomaa lähiympäristössään ja on esimerkillinen alan harrastaja. Onnea voittajille! Kampanja jatkuu ensi vuonna, tule silloin mukaan!

Lue lisää Suomi Vesijuoksee kampanjasta täältä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: AquaFlow

1.9.2010

AquaFlowssa yhdistyvät veden terapeuttiset vaikutukset sekä kehon ja mielen tasapainoa parantava hoito. AquaFlown vaikutuksesta verenkirto vilkastuu, kipu vähenee ja nivelten liikelaajuudet lisääntyvät — lisäksi opit myös rentoutumaan. Veden kantavaa voimaa hyödynnetään, ja ihminen voi painottomassa olotilassa kokea syvää mielen tasapainoa. 

Lataa itsellesi vesirentoutusharjoituksia maksutta

TARJOUS: AguaFlow hoitona Jyväskylässä, nyt tarjoushintaan

TARJOUS: AquaFlow vesirentoutussetti

AquaFlow ohjaajakurssi 10.-12.12.2010 Rokualla

Lue lisää vesirentoutuksesta

Katso AquaFlow kuvia Facebookissa

 



Syyskuun musiikkitarjous liikunnanohjaajille

31.8.2010

Haluatko uutta musiikkia liikuntaryhmiisi? Tilaa nyt Solid-Soundin korkeatasoisia cd-levyjä valintasi mukaan neljä (4) levyä satasella (100 eurolla) + toimituskulut. Etu on 28 euroa. Tarjous on voimassa 30.9.2010 saakka. Lähetämme cd:t tilaajille lokakuun puoleenväliin mennessä. Hyödyntääksesi tilauksesi mainitse "syyskuun cd-tarjous". Kuuntele ja valitse tämän kuun levyuutuudet täältä:

Step & Dance Ibiza 2010

Indoor Cycling 36

ja Vesiliikuntainstituutin suosittelemat uutuudet viime kuukausilta


AquaTrainingDays 2010:stä ideoita vesiliikuntaohjaajille

30.8.2010
Viikonloppuna 27.-29.8.2010 pidetty 4. Kansainvälinen Vesilikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2010 keräsi yhteen 72 osallistujaa kuudesta eri maasta ja neljästä eri maanosasta. Tilaisuus oli lämminhenkinen. Osallistujien antaman palautteen mukaan kiinnostavimpia tunteja olivat vesipilates, vesiliikuntaharjoitusvinkit ikääntyneiden tasapainon parantamiseen ja kaatumisen ehkäisyyn, fitness-taitouinti, uppotrampoliini, vauvojen vesiterapia, uudet HipperSmile Lite®-liikkeet, vesibaletti  ja Light Flowing. Ensi vuodeksi 5-vuotis-synttärikonferenssia, AquaTrainingDays 2011:ta suunnitellaan ajankohdaksi 26.-28.8.2011 - merkkaa se jo almanakkaasi. Lisätietoa konferenssista saatavissa myöhemmin näillä www.vesiliikunta.com sivuilla ja vesipostissa.

Vesi auttaa ikääntyessä

27.8.2010

Kaikki ikääntyvät, mutta kaikki eivät ikäänny hyvin. Vesiliikunta auttaa toimintakyvyn ylläpitämisessä iän karttuessa. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy järjestää tänään alkavan neljännen kansainvälisen vesiliikuntakonferenssin AquaTrainingDays 2010:n Kirkkonummen uimahallissa 27.-29.8.2010. Liikuntajohtaja Sandy Stoub USA:n kuntoutusliitosta on ikääntyneiden vesiliikunnan asiantuntija ja pääpuhuja tässä Pohjoismaiden suurimmassa Vesiliikuntakonferenssissa, jossa osallistujia on Uudesta Seelannista saakka. Ikäihmiset ovat vesiliikuntaohjaajille ideoita antavan konferenssin pääteemana, mutta ohjelmassa on myös muun muassa vauvojen vesiterapiaa, uppotrampoliinia ja vesipilatesta.

Lue konferenssista lisää täältä


AquaProClubissa ammattilaisena näköalapaikalla

18.8.2010

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin AquaPro Clubin jäsenenä olet vesiliikunta-alan näköalapaikalla. Jäsenenä et saa pelkästään ajankohtaista tietoa alaa puhuttavista asioista vaan myös edistät vesiliikunnan kehittämistä. Yhdessä toimiminen varmistaa, että vesiliikunta on tulevaisuudessakin yhä suositumpaa, ryhmät täyttyvät ja asiakkaat saavat vesiliikunnasta terveyttä ja hyvää oloa. Olemme juuri täydentäneet AquaProClubin vaihtuvia etuja.

Tutustu ja liity AquaProClubiin

 


Vesiliikunta vähentää jännityspäänsärkyä

14.8.2010
Säännöllinen vesiliikunta vähentää jännitysperäisiä päänsärkyoireita. Tämä on selvitetty jo kahdessa pienimuotoisessa kokeilussa, jossa koehenkilöt ovat viikon ajan toteuttaneet säännöllistä vesivoimisteluohjelmaa. Molemmissa kokeilussa vesivoimistelussa käytettiin verenkierron vilkastuttamisen tehostajina käsivastusvälineitä: Toisessa selvityksessäHipperSmileja® ja toisessa vesipuntteja. Uusimman selvityksen ovat tehneet opinnäytetyönään fysioterapeuttiopiskelijat Heikki Auvinen ja Linda Ulenius Helsingin Metropoliasta.

Tutustu uusimpaan selvitykseen

Lue lyhennelmä ja lataa lopputyö pdf-tiedostona täältä

Lataa ja lue Päänsärky pois vesipunteilla -ohjelma täältä.


ATD 2010 ohjelmaa päivitetty

10.8.2010

4. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2010 Kirkkonummella lähestyy. Tänä vuonna on teemana ikääntyneiden vesiliikunta, mutta mukaan mahtuu paljon muutakin. Tule saamaan ideoita, verkottumaan ja oppimaan uutta, jota voi heti soveltaa omaan ohjaustyöhön. Konferenssiohjelma 27.-29.8.2010 on päivitetty.

Tutustu  AquaTrainingDays 2010 konferenssiohjelmaan


Suomi Vesijuoksee kiertue tulee Jyväskylään perjantaina

10.8.2010

Tänä kesänä aloittanut Suomi Vesijuoksee -kampanja on jo ylittänyt odotukset, ja kampanja jatkuu vielä. Kampanjan päätöstapahtuma on Porvoossa 21.8.2010.  Seuraavana kiertuekohteena vuorossa on Jyväskylä perjantaina 13.8.2010 klo 14.00 Vuorilammen rannalla. Ohjaajana Eevaliisa Anttila ja tilaisuus on maksuton, tervetuloa.

Lue lisää tapahtumasta


Vauvauinti parantaa motoriikkaa

9.8.2010

Vauvauinti parantaa norjalaistutkimuksen mukaan lasten motoriikkaa. Vauvauimareilla on elämänsä myöhemmässä vaiheessa  parempi tasapaino ja tarttumiskyky kuin ei-vauvauimareilla. Suomalaisessa Vesiliikuntainstituutissa kehitetystä AquaBabyTherapysta on workshop Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2010:ssä.

Lue lisää tutkimuksesta 

Lue lisää AquaBabyTherapysta täältä

 


Syksyn Uppotrampoliinikokeilut Lohjalta Utajärvelle

6.8.2010

Tule kokeilemaan uutta vesiliikuntavälinettä, Uppotrampoliinia. Kokeilu on mahdollista seuraavilla paikkakunnilla:

Lohja 12.8.
Orivesi 17.9.
Raahe 25.9.
Haukipudas 26.9.
Rokua 10.12. 

Lue lisää Uppotrampolinikiertueesta


Uusia jälleenmyyjiä Suomen myydyimmälle vesivyölle

5.8.2010

Suvi® ja Hipper® vesivyöt ovat moninkertaisia testivoittajia. Ne valmistetaan Suomessa ja ne ovat alan markkinajohtajia. Tänä kesänä vesijuoksu on ollut suositumpaa kuin koskaan. Aiempaan jälleenmyyjäverkostoon on tullut lisää urheilupauppiaita seuraaville paikkakunnille:

Juuka

Kemijärvi

Kotka

Kuusamo

Loviisa

Nurmes

Rovaniemi

Suomussalmi

Tutustu Suvi® ja Hipper® vesivöiden jälleenmyyjälistaan täällä

 


Loppukesän piristykseksi HipperSmilet

3.8.2010
HipperSmile® tuo aurinkoa ja iloa treeneihisi! HipperSmilet ovat käsivastusvälineet, joista saa harjoitteluun lisätehoa. Ne sopivat vesijuoksuun ja vesivoimisteluun. Mukana tulee HipperSmile® -treeniopas. Osta pari nyt tarjoushintaan 12,90 eur (norm. 14,90).

Tutustu ja tilaa HipperSmile:t® täältä

 


Solid-Soundin CD:t

3.8.2010

Soli-Soundin musiikki-cd:t ovat korkealaatuisia ja liikunnan ohjaamiseen suunniteltuja. Ne ovat alan markkinajohtajia Euroopassa. Kolme uusinta levyä voit kuunnella alla olevista linkeistä ja voit tilata niitä kauttamme.

Low Impact 38

High-Low Clubmix 33 

Latin & Tribial Beats 4

 


Kaikkien aikojen vesijuoksukesä

17.7.2010

Suomalaiset vesijuoksevat nyt enemmän kuin koskaan ennen. Eikä ihme, koska veden lämpötila on joissakin järvissä jo lähellä 30°C. Vesijuoksu sopii kaikenlaisille ihmisille ja vesi vilvoittaa hyvin kuumana päivänä. Pyörä-, juoksu-, sauvakävely ja kävelylenkin sijasta monet vesijuoksevat syvässä vedessä 30-45 minuuttia. Vesijuoksu sopii myös koko perheen harrastukseksi.

Lue lisää vesijuoksusta Vesijuoksun On-line palvelusta

Suvi®- ja Hipper®-vesivöiden jälleenmyyjät

Suomi Vesijuoksee 2010

22.6.2010
Suomessa on kesällä 2010 ”Suomi vesijuoksee” tapahtumia, joihin on mahdollista osallistua veloituksetta. Lisäksi kesän lopulla voi voittaa itselleen Suomen virallisen vesijuoksijan tittelin.

Lue lisää kampanjan sivuilta

Lue Vesiliikuntainstituutin kampanjasivulta miten autamme kampanjatapahtumien järjestämisessä


Uutta kesämusaa

15.6.2010

Uusia musiikki-cd:itä liikunnan ohjaamiseen on taas ilmestynyt Solid Soundilta. Kuutele kesämix ja suositun sarja BodyShapen levyjen näytteet alla olevista linkeistä. Ne voi myös tilata linkin kautta Vesiliikuntainstituutista.

Bodyshape 34

Step & Shape - Summer Mix

 


Etsimme vauvauimareita videokuvauksiin

11.6.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy tekee vauvauintivideon opetustarkoitukseen kesällä 2010.Etsimme 3-36 kuukauden ikäisiä uimareita perheineen kuvauksiin, jotka toteutetaan Keski-Suomessa. Aiempi kokemus vauvauinnista on suositeltavaa yli 6 kuukauden ikäisillä vauvoilla. Halukkaat voivat ilmoittautua osoitteeseen info@vesiliikunta.com. Ilmoittautuminen ei ole sitova, sen jälkeen olemme yhteydessä ja keskustelemme tarkemmin yksityiskohdista ja aikatauluista. Laita ilmoittautumiseen vanhempien puhelinnumero, mahdollinen sähköpostiosoite, vauvan tai vauvojen ikä ja nimi sekä onko vauvauintikokemusta. Videon ohjaa Eevaliisa Anttila. Tervetuloa mukaan!

Pikkuinen sukellusvideo Youtubessa


Kesätarjous: Kaksi Hipper®-vesivyötä yhden hinnalla

10.6.2010

Kesävedet alkavat olla tarpeeksi lämpimiä vesijuoksuun. Ihanaa!Hipper® -vesivyö on kaunis ja lähes kaikille vartalotyypeille sopiva. Se on myös voittanut FIT-lehden vesijuoksuvyötestin. Hanki nyt itsellesi ja ystävällesi vesivyö. Hipper® -vesivyön tarjoushinta on 40 eur/kpl tai jos hankit kaksi Hipper® -vesivyötä, saat ne yhden hinnalla. Mainitse "Kesätarjous" , kun tilaat kaksi Hipper® -vesivyötä.

Tutustu Hipper® -vesivyöhön ja tilaa se täältä

Vesistöjen pintaveden lämpötila


Vielä yksi päivä aikaa edullisempaan rekisteröintiin ATD 2010:en

31.5.2010
AquaTrainingDays 2010 on vesiliikunnan Pohjoismaiden eturivin tapahtuma. Tänä vuonna teemana on ikääntyneiden vesiliikunta. Paljon tunteja vedessä vauvoista vaariin, Mind ja Body -lajeista tehotunteihin:
  • Ikäätyneiden vesiliikuntatunteja
  • Vauvojen vesiterapia
  • Itsepuolustuslajeja vedessä
  • Tansseja vedessä
  • Mind & Body Lajeja
  • Uusia tutkimuksia
  • Uppotrampoliini  
  • Fitness vesiliikunta
  • Voimaharjoittelua vedessä
  • HipperSmile Lite®  ja muita uusia välineitä vesiliikuntaan
  • Uutta liikuntamusiikkia maalle ja veteen

ja paljon muuta

Lue lisää

Katso hinnat ja rekisteröidy täällä


Suomi Vesijuoksee tänä kesänä

31.5.2010

Vesijuoksusta on tullut suomalaisten suosima kesäliikuntamuoto. Eikä ihme, sillä vesijuoksuharrastuststa mahdollistavat ihanat vesistömme, puhdas ja kaunis luonto sekä vesijuoksu terveyttä edistävänä ergonomisena liikuntamuotona. Suomi Vesijuoksee 2010 -kampanjaan liittyen 3.7.-21.8.2010 järjestetään ohjelmallisia juoksutapahtumia usealla paikkakunnalla. Tapahtumat ovat avoinna kaikille:

Koli 3.7.2010
Lappajärvi 17.7.2010
Padasjoki 24.7.2010 (Vesijuoksuretki, matka 1-3 kilometriä ja mukana seuraa laiva, jossa on sauna juoksijoiden käytössä)
Jyväskylä 13.8.2010
Porvoo 21.8.2010
Heinolan päivämäärä vielä avoin.

Kauden lopuksi valitaan Suomen Vesijuoksukunta ja Suomen vesijuoksija.

Lue lisää täältä

Tutustu Visit Finland -sivuston Suomi Vesijuoksee uutiseen

 


AquaKids -ohjelman esittely Kiinan Guangzhoussa

30.5.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjesti viime viikon tiistaina, 25.5.2010 workshoppeja eri kohderyhmille lasten vesiliikunnasta Kiinassa. Tilaisuudet järjestettiin Etelä-Kiinassa, lähellä Hong Kongia suuressa 600-paikkaisessa Nahai International Kindergartenissa, Guangzhoussa. Päiväkodissa on oma uimahalli ja kaksi täysipäiväistä uimaopettajaa. Tilaisuuden organisaattorina on Kun Zhang Ailü Education Groupista, jolla on 19 päiväkotia Kiinassa. Katso Facebook sivuilta kuvista, miten suloiset Kiinalaiset lapset rakastavat vettä, lasten vanhemmat innostuvat suomalaisesta vesimuskarista ja avustajatkin ylittivät itsensä. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti jatkaa neuvotteluja Kiinan yhteistyökumppaneidensa kanssa tarkoituksena aloittaa lasten vesiliikuntaliiketoimintaa Kiinassa.

Katso kuvia AquaKids -workshopista Kiinassa


Laaja erityisvesiliikuntakurssi

20.5.2010

Suomessa on runsaasti eri tavoin vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä, jotka tarvitsevat asiantuntijoiden opastusta voidakseen osallistua täysipainoisesi vesiliikuntaan ja saadakseen siitä nautittavia elämyksiä. Erityisryhmille sovelletaan uimaopetusta ja vesiliikuntaa monin eri tavoin: välineillä, opetusmenetelmillä, avustajien toiminnalla jne. Kaikkia näitä opetellaan Äänekoskella 5 päivän mittaisella  erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssilla ensi vuoden alussa. Kurssin ohjelma on monipuolinen. Käytännön ryhmiä on päivittäin kaksi, joissa osallistujat ovat liikunta-, kehitys- ja monivammaisia, sekä aikuisia että lapsia.

Tutustu kurssiin ja ilmoittaudu


Uppotrampoliinilla Rantakuntoon

10.5.2010

Ensimmäinen Uppotrampoliiniryhmä alkaa Jyväskylän Rantasipi Laajavuoressa ke 19.5.2010 teemalla Uppotrampoliinilla Rantakuntoon.Tule mukaan 5 kerran kurssille tutustumishintaan 50 eur / hlö. Kurssin normaalihinta 70 euroa. Kurssimaksun lisäksi osallistujat maksavat kylpylän sisäänpääsyn. Ennakkoilmoitautuminen.

Lue lisää ja ilmoittaudu


Suvi® kassiin ja kesämökille

10.5.2010

Valmistaudu kesään ja hanki itsellesi uusi Suvi® vesivyö. Suvi® vesivyö on kaksinkertainen testivoittaja ja Suomen eniten myydyin vesivyö. Tarjouksessa nyt sekä Suvi® että kassi.

Tutustu Suvi® vesivyöhön täällä ja tilaa


Rentoudu virtuaali kuva-altaassa

7.5.2010

Vedenalaisen valokuvauksen mestaritöitä. Esteettistä, elastista, elämyksellistä...

 

 

Nauti Ilkka Keskisen kuvista täällä


Vesiliikunnalla suurin harrastajapotentiaali

5.5.2010

Juuri ilmestyneen Kansallinen liikuntatutkimus 2010:n mukaan vesiliikunnalla on kaikista liikuntamuodoista suurin harrastajapotentiaali. Kun suomalaisilta on kysytty "Mitä liikuntaa haluaisit harrastaa, mutta et jostain syystä harrasta?", uinti on lajeista ykkösenä. Uinti on myös liikuntaa harrastavan aikuisväestön suosittu liikuntamuoto. Jopa 575.000 suomalaista kertoo harrastavansa uintia säännöllisesti. Tutkimuksen on julkaissut Suomen Kuntoliikuntaliitto ry. Tiedotustilaisuudessa liiton toiminnanjohtaja Jorma Savola kommentoi liikuntaorganisaatioden strategisten valintojen osuneen oikeaan. Niistä merkittävimpiä ovat ohjaajakoulutukseen panostaminen ja valittujen lajien terveysprofiiliin.

Lue lisää


Onko uppotrampoliinin käyttö vaarallista?

5.5.2010

Onko uppotrampoliinin käyttö vaarallista? Liittyykö uppotrampoliinin käyttöön painorajoituksia? Voitko uppotrampoliinia käyttää kuivalla maalla? Voiko uppotrampoliinilla hyppiä paljain jaloin? Voiko kloorivesi vahingoittaa uppotrampoliinia? - Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen uudella sivullamme:

FAQ - usein kysyttyä uppotrampoliinista


Lähde mukaan Suomi Vesijuoksee 2010 -kampanjaan

4.5.2010
Suomen luonnonvesissä ovat ihanteelliset olosuhteet vesijuoksun harrastamiseen kesäisin. Uimahallien pitäessä kesälomaa voikin aloittaa nautinnollisen hölkkäämisen järvissä. Maisemavesijuoksua voi harrastaa niin yksin kuin ryhmässäkin. Ryhmiä kannattaa perustaa jo uimahallien avoinna olessa. Suomessa on kesällä 2010 ”Suomi vesijuoksee” tapahtumia, joihin on mahdollista osallistua. Lisäksi kesän lopulla voi voittaa itselleen Suomen virallisen vesijuoksijan tittelin. Lisätietoja: Anne Kyyhkynen, anne.kyyhkynen@gmail.com, 040 742 8716

Lisää aiheesta

TARJOUS: Luontouinti ohjaajakoulutus kesäksi

30.4.2010

Luontouinti on monipuolista vesiliikuntaa luonnonvesissä. Järjestämme Jyväskylän Laajavuoressa 14.-17.6.2010 Suomen ensimmäisen luontouinnin ohjaajakoulutuksen. Koulutus antaa valmiudet järvihölkän, järvijumpan ja LISCO-Ranttiksen ohjaamiseen sekä Vesileikittäjänä toimimiseen. Koulutusten hinta nyt vain 270 euroa / osallistuja, normaalihinta 520 euroa. AquaProClubin jäsenille hinta 225 euroa/osallistuja. Ilmoittaudu pian, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lue lisää Luontouintiohjaajakoulutuksesta


Hoida vesivyötä hyvin

28.4.2010

Voit vaikuttaa vesivyön käyttömukavuuteen ja -ikään hoitamalla ja säilyttämällä sitä hyvin. Huuhtele se käytön jälkeen kloorittomalla ja suolattomalla vedellä. Säilytä vesivyö kuivassa ja ilmavassa paikassa. Anna sen kuivua ennen säilytykseen laittoa. Poista lika ja tahrat vesivyöstä heti. Voit silloin tällöin pestä laimealla yleispesuaineella ja harjalla lian pois vesivyöstä. Jos käytät vesivyön kuljetuksessa siihen sopivaa kassia, se säästyy paremmin naarmuilta eikä kasta vaatteitasi käytön jälkeen. Nyt vesivyökassi yhdelle vyölle tarjouksessa vain 9,90, normaalihinta 12 euroa. Toimituskulut 7,45 lisätään hintaan.

Tutustu kassiin ja tilaa se täältä

Lisää vesivyön hoito-ohjeita muun muassa pakkaamiseen

 


Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi ikääntyneiden vesiliikuntateemalla

26.4.2010

Tule päivittämään saamistasi ja verkostumaanAquaTrainingDays 2010:een, joka on taas Kirkkonummella elokuussa. Tässä vuosittain järjestettävässä, Pohjoismaiden suurimmassa vesiliikuntakonferenssissa on tänä vuonna teemana ikääntyneiden vesiliikunta. Tapahtuma on 27.-29.8.2010. Esiintyjinä on kansainvälisiä huippuja Yhdysvalloista, Venäjältä ja tietysti koto-Suomesta, missä osaamme myös! Tutustu käsiteltäviin aiheisiin ja tule mukaan.

AquaTrainingDays 2010 ohjelmassa

Lataa itsellesi esite täältä


AquaProClubin tarjoukset

23.4.2010

AquaProClub on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesiliikunnan ammattilaisten oma klubi. Jäsenenä saat paljon etuja Suomessa, kansaivälisen AEA:n jäsenyyden, AKWA -lehden 6 x vuodessa ja voit olla mukana verkostossa kehittämässä vesiliikuntaa. Nyt AquaProClubin BONUS-etuna on maksuton osallistuminen Uppotrampoliinin kokeiluun 15 eri paikkakunnalla. Lisäksi uusia HipperSmile Lite:a® saa myös puoleen hintaan: norm. 14,90 eur, niin clubitarjous toistaiseksi 7,45 / pari. Mainitse tilausten tai ilmoittautumisten yhteydessä AquaProClub, jos olet jäsen niin voit hyödyntää etusi.

Tutustu ja liity AquaProClubiin


Uudet Latino ja Step levyt

23.4.2010

Kuuntele uudet Solid-Soundin levyt Step Hits 51 ja Latin Party 11. Menevää musiikkia, ja sopii sekä veteen että kuivalle maalle.

Solid-Soundin musiikit ja tilaukset


Uppotrampoliinia kokeilemaan ympäri Suomea

21.4.2010

Tule kokeilemaan UPPOPOMPPUA. Kokonaan uusi, huipputehokas vesiliikuntaväline sekä yleiskunnon että jalkalihasten voiman kehittämiseen. Uppotrampoliini soveltuu urheilijoille, terveysliikkujille ja kuntoutujille. Tasapaino- ja koordinaatioaharjoitteluun löytyy tällä välineellä aivan uudet ulottuvuudet. UPPOPOMPPU tuntuu veden nosteen tähden ihan erilaiselta kuin hyppiminen trampoliinilla kuivalla maalla - se on kokeilemisen arvoinen elämys! Tapahtumat:

Suonenjoki 3.5.

Siilinjärvi 3.5.

Padasjoki 6.5.

Valkeakoski 8.5.

Hämeenlinna 8.5.

Jyväskylä 11.5.

Saarijärvi 17.5.

Outokumpu 17.5.

Kirkkonummi 23.5.

Turku 11.6.

Vihti 26.8. 

Orivesi 17.9.

Raahe 25.9.

Haukipudas 26.9.

Rokua 10.12.

Pidätämme kiertueohjelman oikeudetmuutoksiin.

Kiertueen aikataulu ja ilmoittautuminen

Lisätietoja uppotrampoliinista

Katso kuvia Facebookista


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Uppotrampoliini

12.4.2010

Uusi, huipputehokas vesiliikuntaväline sekä yleiskunnon että jalkalihasten voiman kehittämiseen. Erityisesti reisi-, pakara- ja pohjelihakset vahvistuvat säännöllisestä uppotrampoliinitreenaamisesta.Uppotrampoliinilla hyppiessä alastulo on pehmeä ja nivelystävällinen. Lue lisää miten uppotrampoliiniharjoittelu vaikuttaa ja miten sitä voi käyttää harjoittelun tukena:

Lisätietoja uppotrampoliinista

 

 


Vesiliikuntaohjauksen perusteos tarjouksessa

6.4.2010

Yli 40 maailman vesiliikunnan huippuammattilaista on osallistunut tämän laajan, englanninkielisen kirjan, Aquatic Fitness Professional Manualin tekemiseen. Kirjan on julkaissut Aquatic Exercise Association, ja vuonna 2005 julkaistu teos on kuudes painos. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti suosittelee kirjaa lämpimästi vesiliikunnan ohjaajille, terapeuteille, personal trainereille ja vesiliikuntatiloista tai -ohjelmien järjestämisestä vastaaville henkilöille. Kirjassa on uusitut standardit vesiharjoittelun perusteisiin; muun muassa sykeharjoitteluun, ravitsemukseen ja painonhallintaan sekä "ohjausprotokollaan". Selkeät ja havainnollistavat kuvat ja kaaviot tekevät tästä käsikirjasta, vesiliikunnan kansaivälisen harjoittelun standardista, erittäin käyttäjäystävällisen. Hinta nyt 35 euroa (norm. 55 euroa) + toimituskulut.

Tutustu kirjaan ja tilaa se täältä


Uusia jälleenmyyjiä

29.3.2010

Suomalaisella Vesiliikuntainstituutilla on 168 jälleenmyyjää. Suvi® ja Hipper® vesivyöt, testivoittajia kumpikin, ovat saaneet uusia jälleenmyyjiä seuraavilla paikkakunnilla:

  • Anjalankoski
  • Haapajärvi
  • Haapavesi
  • Harjavalta
  • Haukipudas
  • Helsinki
  • Huittinen
  • Ilmajoki
  • Ilomantsi
  • Joensuu
  • Jyväskylä
  • Kalajoki
  • Kauhajoki
  • Kemi
  • Kittilä
  • Kyyjärvi
  • Lapua
  • Lieksa
  • Nummela
  • Nurmes
  • Orivesi
  • Oulainen
  • Oulu
  • Pieksamäki
  • Paimio
  • Raahe
  • Raisio
  • Rovaniemi
  • Saarijärvi
  • Simpele
  • Sodankylä
  • Tampere
  • Turku
  • Tuusula
  • Vaasa
  • Valkeakoski
  • Vammala
  • Varkaus
  • Vimpeli
  • Ylöjärvi

Etsi lähin jälleenmyyjäsi täältä

Tutustu vesivöihin täällä


Kuukauden uudet levyt

29.3.2010

Juuri ilmestyneet liikuntamusiikki levyt voit kuunnella alla olevista linkeistä.

Step V2 - Part 4

Indoor Cycling 35

Jos haluat tutustua Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin suosittelemia levyjä,

Kuuntele ne täällä


Vesiliikunnan ammattilaisten oma klubi - AquaProClub

19.3.2010

Haluatko olla mukana vesiliikunnan ammattilaisten omassa klubissa? Saat vesiliikunnan ammatilehden säännöllisesti kotiisi, ilmaisia vesiliikuntatunteja ja paljon muita etuja. Lisäksi saat BONUS-etuja, kuten juuri jäsenten saama AquaFlow -ohjaajakurssin puoleen hintaan. Edun arvo oli 175 euroa! Tulossa klubilaisille muun muassa maksuttomia koulutustilaisuuksia tänä vuonna.

Mistä AquaProClubissa on kyse?

Tutustu Clubin vaihtuviin etuhint täällä


Kuukauden liikuntavinkki: avantouinti

19.3.2010

Miksi avantoon? Se poistaa stressiä ja laskee verenpainetta, parantaa mielialaa ja psyykkisiä voimavaroja, parantaa energiatasapainoa ja kylmänsietokykyä. Tutkimusten mukaan avantouinti lisää stressihormonien eritystä ja tämän tähden se virkistää ja piristää. Se hidastaa myös solujen vanhenemista, koska avantouinti parantaa verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa. Näin se säilyttää ihon kimmoisuutta.

Tutustu kirjaan Hyinen hurmio

Lue lisää avantouinnista


Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutuksia Turussa ja Raahessa

18.3.2010

HipperSmile-, Uppotrampoliini-, vesileikki- ja muita meneviä musiikkivesiliikuntatunteja sekä AquaJoogaa opittavana nyt Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutuksissa Turussa 12.6.2010 ja Raahessa 25.9.2010.Koulutuksien yhteyksissä voi osataa Solid-Soundin liikuntamusiikkia ja vesiliikuntavälineitä tarjoushinnoin.

Lataa koulutusesitteet ja ilmoittaudu koulutuksiin  täällä

Tutustu Vesiliikunnan Innovaatiot -koulutuksiin täällä ja tilaa se omaan uimahalliisi Vesiliikuntainstituutista


Tule mukaan Suomi Vesijuoksee 2010 kampanjaan

17.3.2010

Suomessa järjestetään valtakunnallisesti huomattava kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävä hanke: Suomi vesijuoksee 2010. Tämä hanke ei ole kilpailua, vaan hyväntahtoista ja iloista liikkumista Suomen kauniissa luonnonvesissä. Vesijuoksua voivat harrastaa sellaisestkin henkilöt, joille muu liikkuminen jostain syystä ei ole mahdollista. Hankkeeseen on jokaisella Suomen paikkakunnalla mahdollisuus osallistua ilman merkittäviä taloudellisia ja henkilöstäresursseja. Riittää, että kunnalla on uimaranta yleisessä käytössä.

Lue lisää kampanjasta


UUTUUS: AquaFlow vesirentoutus

16.3.2010

Ensimmäinen vesirentoutuskerta on useimmille ällistyttävä kokemus. Miten vesi voi vaikuttaa näin kokonaisvaltaisesti ja rentouttaa syvästi? Ulkomailla on käytössä monenlaisia vesirentoutusmenetelmiä ja niiden suosio lisääntyy koko ajan. Suomeen ne ovat vasta tulossa. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kehitystiimi on kehittänyt AquaFlow vesirentoutusmenetelmän. Nyt AquaFlowta voi varata itselleen rentoushoidoksi. Hoito, koulutus-- tai liikunta-alan ammattilainen voi osallistua ohjaajakurssille ja aloittaa palvelun tuottamisen itse. Sekä hoidot, että koulutus järjestetään Rantasipi Laajavuoren uudessa kylpylässä.

Varaa aikasi AquaFlow rentoutukseen

Tutustu AquaFlow ohjaajakurssille ja ala järjestämään palvelua itse


Etsimme uimahalleja uppotrampoliinin kokeiluun

11.3.2010

Haluatko tarjota asiakkaillesi tai työntekijöillesi maksuttoman uutuuskokeilun? Olemme järjestämässä uppotrampoliinin kokeilumahdollisuuksia ympäri Suomea huhti- ja toukokuun alkuviikoilla sekä syyskuussa. Tapahtumaa varten Vesiliikuntainstituutti tuo ohjaajan, 5-8 uppotrampoliinia sekä muita uusia tuulia. Ohjaamme veloituksetta 1-3 x 30 min Uppotrampoliinin Intron sekä 1 x 30 min yllätysohjelman.Kokeilupaikaksi soveltuu kylpylä tai uimahalli, jossa on 110-140 cm syvää vettä 1mx1m kokoisille, yhden hengen tarmpoliineille. Ainoastaan matkakulut Jyväskylästä veloitetaan. Ilmoittaudu nopeasti, vain rajoitettu määrä paikkoja valitaan.

Tutustu Uppotrampoliiniin täällä


Kutsu liikuntastrategian julkistamiseen

10.3.2010

Liikunta-alan yritystoiminta on uusilla kasvu-urilla. Ensimmäinen liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategia julkistetaan 26.3.2010.Strategia tulee tarpeeseen, koska liikuntapalvelut on uusille kasvu-urille noussut yritystoiminnan alue. Kutsumme Sinut osallistumaan strategian julkistamistilaisuuteen 26.3.2010 klo 8.30 Lasipalatsissa. Strategia luovutetaan ministeri Anni Sinnemäelle. Suomalaisella Vesiliikuntainstituutilla on tilaisuudessa yrityksen puheenvuoro. Kutsu ja ilmoittautumis-info oheisessa pdf-tiedostossa.

 

 


Turussa uppotrampoliinia

8.3.2010

Mielenkiinoisia ohjelmia on tarjolla Naantalissa järjestettävässä Supertreenissä 14.3.2010. Vedessä ohjaa Vesiliiikuntainstituutin Turun alueen kouluttaja Mari Numminen  Uppotrampoliinilla ja HipperSmileilla sekä pitää AquaBoxing -tunnin.

Lue lisää Supertreeneistä täällä


Uusi menetelmä lasten vesiterapiaan

3.3.2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy on kehittänyt uuden AquaBabyTherapy -menetelmän lasten vesiterapiaan. Kehittämistyöstä on vastannut vesiliikunnan kehittäjä, kouluttaja ja fysioterapeutti Eevaliisa Anttila. Siihen kuuluvat progressiivisesti etenevät ohjelmat kuuteen (6) eri kuntoutumisen osa-alueeseen. AquababyTherapysta on ensi kuussa koulutus Laajavuoressa.

Tutustu AquaBabyTherapy -menetelmään ja lue lisää koulutuksesta täällä

Lue asiasta lehdistötiedote


UUTUUS: HipperSmile Lite® sopii erinomaisesti niveloireisille

2.3.2010
Suosittu ylävartalon harjoitusväline HipperSmile® saa rinnalleen kevyemmän HipperSmile Liten®. Uutuus antaa pienemmän vastuksen ja sopii testaustemme mukaan hyvin henkilöille, joilla on sormien tai yläraajojen nivelissä kipua tai muita vaivoja.  - Jopa reumaatikot voivat käyttää HipperSmile Lite®  käsivastusvälineitä. Tavallisesti juuri heille on ollut vaikea löytää sopivia harjoitusvälineitä ranteiden kipeytymisen takia, kommentoi eräs vesiliikuntaohjaaja. HipperSmile® Liten halkaisija on 19 cm kun normaalin koon on 22 cm. Se sopii hienosti myös vesijuoksun lisävastusvälineeksi. Maaliskuun loppuun saakka saat uutuustarjouksen: uudet kevyemmät HipperSmile® Litet vain 9,80 eur / pari (norm. 14,90 eur pari). Mainitse tilauksen yhteydessä "uutuustarjous", niin saat hintaedun.

Tutustu HipperSmile Liteihin® ja tilaa ne täällä



Tiedätkö saunattomia vesiliikuntapaikkoja?

2.3.2010

Suomalainen Sauna ja suomalainen vesiliikunta tuntuvat kuuluvan yhteen. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy kartoittaa vesiliikuntapaikkojen saunayhteyttä. Tiedätkö yhtään sisävesiliikuntapaikkaa (uimahallia, kylpylää tai vastaavaa) missä ei ole saunaa? Jos tiedät, ilmoita siitä Suomalaiseen Vesiliikuntainstituuttiin info@vesiliikunta.com, niin saat veloituksetta, vain toimituskuluilla uudet HipperSmile Litet®.


Kysy mitä vaan saunasta

2.3.2010

Nyt voit kysyä mitä vaan saunasta. Asiasi voi koskea rakentamista, hyvinvointia, terveyttä tai saunakulttuuria. Jos sinulla on kysyttävää saunasta, kysy Keskisuomalaisesta:

Kysy mitä vaan saunasta!


AquaFlow -ohjaajakurssi toukokuussa

25.2.2010

Ensimmäinen AquaFlow -ohjaajakurssi pidetään Rantasipi Laajavuoressa 7.-9.5.2010. AquaFlow ohjaajakurssilla opetellaan rentoutumaan vettä hyväksi käyttämällä. Kurssilla työskennellään paljon lämpimässä, 34 — 35-asteisessa vedessä. Tavoitteena on saada tuntemus siitä, miten veden virta, keinuva liike, veden lämpö, terapeutin käsittely, vedenalainen musiikki ja itse tuotettu ääni voivat toimia syvällisesti ja luonnollisesti rentouttavina hoitokeinoina.

Tutustu kurssiin ja ilmoittaudu

Lue lisää AquaFlowsta


Vesivyötarjous ryhmille

24.2.2010

Ovatko vesijumpparyhmäsi vesivyöt kulahtaneita? Entä hallisi lainattavat vesivyöt? Svi®, Hipper® ja HipperAthlete® vesivyöt ovat markkinajohtajia, koska ne ovat kestävimpiä, parhaiten istuvia ja oikein kelluttavia. Jos tilaat vesivöitä 10 kpl tai enemmän, myymme ne sinulle hintaan 40 eur kpl (norm. 45 eur kpl). Tarjous on voimassa toistaiseksi. 

Tutustu vesivöihin ja tilaa ne täällä


Senior Fit 3 julkaistu

23.2.2010

Senior Fit 3:ssa liikutaan nostalgisten ikivireiden kappaleiden tahdissa. Levyllä on mm. sellaisten "hyvien vuosien" artistien alkuperäiskappeita kuin ABBA, Elton John ja Paul Mc Cartney. The Locomotion löytyy tältämukavatempoiselta levyltä myös. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin musiikkiraadin neljän CD:n suositus nyt  on...

  • Senior Fit 3
  • Step & Shape - Rock Classics
  • Latin and Tribial Beats 3 ( nyt tarjouksessa)
  • Mind & Body 8

Mutta onneksi musiikki on makuasia!

Musiikeista lisää

Tilaa CD täältä


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Vesirentoutus

22.2.2010

Vedessä kaveria kelluttamalla voi rentoutua helposti, kun rentoutuja kelluu selällään ja rentouttaja heijaa häntä puolelta toiselle. Lämmin vesi 32°-35°, rentouttava musiikki, luottamus veteen ja rentouttajaan, sekä veden syleilyyn antautuminen auttavat rentoutumaan syvään ja nopeasti. Kokeile myös meditatiivista musiikkia ja vesirentoutusvälineitä. Tutustu..


Lämmintä sykettä pakkaseen

29.1.2010

 

 Latin and Tribial Beats 3 -levy on Solid-Soundin uusin latinolevy. Kuunele ja ihastu! Sheikkaa ja lämpiä! Nyt tarjouksessa 25 eur (norm. 29 eur).

Latin and Tribial Beats 3


Information in English

25.1.2010

Tietoa englanniksi - Finnish Institute of Aquatics, information in English.

The 4th International Aquatic Fitness Conference AquaTrainingDays 2010 in Finland, information in English.

Tell to your friends.


Ensimmäinen erityisryhmien vesiliikuntaohjaajakoulutus

16.1.2010

Ensimmäinen erityisryhmien vesiliikuntaohjaajakoulutus on päättynyt Äänekoskella. Kurssi oli erittäin käytännönpainotteinen. Käytännön harjoitusten sisältönä oli muun muassa vesirentoutusta, uimaopetusta, vesivoimistelua ja -juoksua, vedenalaista valokuvausta ja musiikkia, JooGo-seikkailurata ja uimapromootio.Teoriassa käytiin läpi liikunta-, aisti-, kehitys- ja liikuntavammaisten uimaopetuksen erityispiirteet, SOU-uimaopetusmenetelmä ja avustaminen.

Katso kurssin kuvia Facebookista täältä

Lue kurssista lisää täältä



Veden terapiakäytön perusteita

21.12.2009

Veden tiheys, noste, hydrostaattinen paine ja virtausominaisuudet vastustavat liikkeitä ja vähentävät merkittävästi niveliin kohdistuvaa rasitusta. Myös hengitys- ja verenkiertoelimistön vaivoista kärsiville vesi on oivallinen harjoitteluympäristö. Lue aiheesta tohtori Tapani Pöyhösen luentolyhennelmä, nyt uutena sivuillamme.Veden terapiakäytön perusteita voi myös oppia kevään kursseillamme:

Lataa luentolyhemmelmä


Nauti vesivoimistelusta - harjoitusliikepankki tarjouksessa

13.12.2009

Vesivoimistelu on joulukuun kuukauden vesiliikuntavinkki. Nauti nyt vedestä ja jumpasta. Ja jos liikkeet loppuu kesken, lue lisää kirjasta Vesivoimistelu. Siitä löytyyohjeet yli 200 liikkeeseen! Nyt puoleen hintaan: normaalisti 30 euroa, nyt 15 euroa.

Tutustu ja tilaa Vesivoimistelukirja


Vesiliikuntainstituutin uudet Facebook-sivut

7.12.2009

Lue tapahtumistamme, katso vesiliikuntakuvia ja osallistu keskusteluihin myös Vesiliikuntainstituutin Facebook-sivuilla. Liity myös näiden sivujen "faniksi", niin saat postia ajankohtaisista asioista Facebookkiin.

Vesiliikuntainstituutin uudet Facebook-sivut täällä.


Laaja erityisvesiliikuntakurssi

5.12.2009

Suomessa on runsaasti eri tavoin vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä, jotka tarvitsevat asiantuntijoiden opastusta voidakseen osallistua täysipainoisesi vesiliikuntaan ja saadakseen siitä nautittavia elämyksiä. Erityisryhmille sovelletaan uimaopetusta ja vesiliikuntaa monin eri tavoin: välineillä, opetusmenetelmillä, avustajien toiminnalla jne. Kaikkia näitä opetellaan Äänekoskella 5 päivän mittaisella  erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssilla. Kurssin ohjelma on monipuolinen. Käytännön ryhmiä on päivittäin kaksi, joissa osallistujat ovat liikunta-, kehitys- ja monivammaisia, sekä aikuisia että lapsia.

Tutustu kurssiin

Lataa kurssiesite täällä


Vesiterapiakurssi cp-, avh- ja lihassairaille aikuisille

5.12.2009

Miten voisin hyödyntää allasliikuntaa paremmin osana fysioterapiaa? Miten tekisin allastrapiasta ja vesivoimisteluista innostavampia? Millaisia tavoitteita vesiterapialle voi asettaa? Näitä ja muita ohjelmassa olevia asioita pohditaan Vesiliikunta aikuisten hysioterapiassa -koulutuksessa Lohjalla 6.3.2010. Erityisteemoina ovat cp-, avh- ja lihassairaiden vesiterapia.

Lataa kurssiesite täältä


CD-tarjous vuodenvaihteeseen

4.12.2009

Tarjoamme Solid-Soundin liikuntamusiikki-cd:itä edullisesti uimahallikauden aloittamiseen. 4 cd:tä nyt 100 eurolla. Osta vaikka:

Kuuntele levyt ylläolevista linkeistä ja muita levyjä löydät listattuna sivun reunasta täältä ja voit kuunnella myös niitä. Tee tilaus ennen 20.1.2010, niin tarjous-cd:t toimitetaan sinulle viimeistään 29.1.2010.

Tilaa levyt täältä kunkin tuotteen kohdalta

Kuukauden vesiliikuntavinkki: vesijumppa!

3.12.2009

Oletko aloittamassa vesivoimistelua? Uimahallikauden alkaessa ehkä joku on aloittamassa vesiliikuntaa. Sitä on ehkä suositeltu terveydellisistä syistä tai tuttavat ovat kehuneet veden ihmeitä tekevää vaikutusta. Tavallisimpina vaihtoehtoina vesikuntoiluun ovat uiminen, vesivoimistelu ja vesijuoksu. Vesivoimistelua voi tehdä itsekseenkin uimahalleissa, mutta suurin osa ihmisistä pitää vesivoimistelusta ryhmissä. Muutamista ohjatuista uimakouluista ja vesijuoksuryhmistä huolimatta suurin osa uinnin ja vesijuoksun harrastajista kuntoilevat mieluiten yksin ja kaverin kanssa yleisövuoroilla. Seuraavassa vinkkejä lisätiedoista, jos olet aloittamassa vesiliikuntaa:



Kevään TULES VETEEN -ohjaajakurssit

19.11.2009

Tuki- ja liikuntaelioireisten vesiliikunta on yhä suositumpaa koko ajan. Vesijuoksu, ergonominen uimatapa, tehokas vesijumppa sekä Mind & Body -lajit kiinnostavat ihmisiä. Nämä aihealueet ovat sisältönä TULES VETEEN -ohjaajakursseilla 12.2..2010 Rokualla ja 5.3.2010 Turussa.

Lue lisää täältä


Vesivyö lahjaksi ja HipperSmilet® kaupan päälle

17.11.2009

Hanki nyt hyvän mielen lahja ystävällesi tai perheenjäsenelle - Vesivyö. Vedessä tulee hyvä olo ja liikunnasta hyvä mieli. Lisäksi hankkiessasi jonkun vesivöistämme saat HipperSmilet® kaupan päälle.

Tutustu vesivöihin ja tilaa ne

Tutustu HipperSmileihin®


Hyvän vesivyön kriteerit

16.11.2009

Markkinoilla on hyvin erilaisia vesivöitä. Tärkeimpinä vesivyön laatukriteereinä ovat sen oikea kelluttavuus ja istuvuus vyötäröllä. Vesivyön tulee kelluttaa oikeassa asennossa, eli sen niin kutsuttu hydrodynaaminen nostepiste tulee olla oikea. Tämä vaikuttaa vesivyön tuotekehitystutkimusten mukaan vesijuoksijan asentoon vedessä ja harjoittelun ergonomisuuteen. Hyvin istuva vesivyö tuntuu kuin iholta, vaikka se olisi kiristetty oikeaoppisesti kireälle. Vesivyö ei saa puristaa mistään. Lue lisää hyvän vesivyön kriteereistä lataamalla itsellesi pdf-tiedosto tämän sivun keskivaiheilta.

Lue vesijuoksusta lisää Vesijuoksun on-line -palvelusta


Kokeile uppotrampoliinia Vuosaaressa

10.11.2009

Torstaina 12.11.2009 klo 16.30-18.30 Vuosaaren urheilutalon uimahallissa on mahdollista kokeilla uutta uppotrampoliinia.

Lisätietoja Uppotrampoliinista täältä ja osoitteesta info@vesiliikunta.com

Lisätietoja Vuosaaren tapahtumasta


Vesijuoksu kansainvälistyy

10.11.2009

Porissa järjestettiin 7.-8.11.2009 ensimmäinen kansainvälisille vesiliikunnanohjaajille suunnattu Vesijuoksun ja vesivyövoimistelun ohjaajakurssi. Seuraava vastaava kurssi pidetään ensi vuonna.

Lue aiheesta Satakunnan Kansasta


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Uiminen

9.11.2009

Uinti on liikuntagallupin mukaan Suomen suosituin sisäliikuntalaji. Erityisesti sitä suositellaan lihas- ja nivelkivuista kärsiville, koska vesi ja liikunta kumpikin vähentävät kipuja. Lisäksi veden noste helpottaa liikuntaan joissain lajeissa liittyvää haitallista rasitusta. Päivässä puolikin tuntia liikuntaa on hyödyllistä terveydelle. Tämän puolituntisen voi "kerätä" vaikka näin: kävely uimahalliin (5 min.), uintia (15 min.), vesijumppaa (5 min.) ja kävely kotiin (5 min.). Uinti soveltuu myös ylipainoisten liikunnaksi. Se kiinteyttää lihaksia rasittamatta niveliä. Ihminen painaa vedessä vain 0 — 4 kiloa. Liike-energian lisäksi uimari kuluttaa energiaa ympäröivän veden lämmittämiseen. Lisäksi tunnin harjoittelun jälkeen rasvoja alkaa palaa huomattavasti enemmän kuin ensimmäisen tunnin aikana. Sykkeen tulee kuitenkin olla riittävää. Syke tulee olla tällöin 65 % maksimisykkeestä. Pelkkä käsiliikkeillä avustettu kelluminen ei laihduta, vaan uinnissa pitää olla rasituksen tuntuakin. Rasitusta ei saa kuitenkaan olla niin paljoa, että ei jaksa uida pitkää aikaa. Lisätietoa:


Porin kurssi myös englanniksi

22.10.2009

Vesijuoksun ja syvän veden vesivoimistelun ohjaajakurssin 7.-8.10.2009 opetus käännetään englanniksi. Näin Porin kurssi on alan ensimmäinen kansainvälinen kurssi. Missään muussa maassa vesijuoksu ei ole muodostunut yhtä suosituksi kuin Suomessa ja siitä on muodostumassa varteenotettava vientituote. Osallistujia Porin kurssille on ilmoittautunut jo Karibialta ja Ruotsista. Paikkoja on vielä vapaana sekä suomeksi että englanniksi opiskeleville.

Lisätietoja täältä


Joulu-cd liikuntaryhmiin

14.10.2009

Joulu tulee kohta! Tilaa nyt Solid-Soundin joululevy, Solid X-mas Sound soitettavaksi ryhmissäsi ennen joulua. Cd:llä on muun muassa "Kulkuset", "Toivotus hyvän joulun", "Valkoinen joulu" ja "Oi kuusipuu". Saat cd:n  hintaan veloituksetta (norm. 29 eur), jos tilaat samalla jotain muita levyjä ja kuulut AquaPro Clubiin. Tilaukset 6.11.2009 mennessä ja levyn toimitus 15.11.2009.

Kuuntele levy täällä


Osallistu tutkimukseen ja vapaudu jännityspäänsärystä

13.10.2009

Jännityspäänsärky on yleisin päänsäryn muoto. Yli puolet ihmisistä kärsii joskus jännityspäänsärystä. Jos olet työikäinen nainen pääkaupunkiseudulla, voit nyt osallistua tutkimukseen, saada opastuksen jännityspäänsärkyä poistavaan vesiliikuntaohjelmaan ja saada lisäksi HipperSmile® välineet itsellesi veloituksetta. Jos asia kiinnostaa Sinua, ole yhteydessä Linda Uleniukseen Helsingin Metropoliassa sähköpostitse linda.ulenius@metropolia.fi.

Lisätietoja Jännityspäänsärkytutkimuksesta


CorusAqua vesijumpparyhmä alkaa Jyväskylässä

12.10.2009

Jos haluat osallistua uuteen CorusAqua vesijumpparyhmään Jyväskylässä, ilmoittaudu Suomalaiseen Vesiliikuntainstituuttiin. Ensimmäinen pilottiryhmä alkaa tiistaina 20.10.2009 uimahalli Wellamossa Vaajakoskella. Ryhmä on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat treenata vedessä tehokkaasti ja kontrolloidusti niin, että kunto paranee. Ohjelma toteutetaan lääkärin tekemän alkukartoituksen ja yksilöllisen ohjelman perusteella. Yhteistyökumppanina on sydänsairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen erikoistuneen, innovatiivisen yrityksen, CorusFit Oy:n kanssa. Lisätietoja sivuillamme lähiaikoina. Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä kahdeksan (8) henkilöä.

Lue lisätietoja täältä


Liity AquaPro Clubiin ja saa extra-etuja

21.9.2009
Suomalaisen Vesiliikuntainstituutti on perustamassa uuden vesiliikunnan ammattilaisten AquaPro Clubin. Sen jäsenenä olet vesiliikunta-alan näköalapaikalla, saat alan johtavan AKWA-lehden kotiisi 6 kertaa vuodessa ja voit hyödyntää jäsenetuja. Jäsenenä et saa pelkästään ajankohtaista tietoa alaa puhuttavista asioista vaan myös edistät vesiliikunnan kehittämistä. Yhdessä toimiminen varmistaa, että vesiliikunta on tulevaisuudessakin yhä suositumpaa, ryhmät täyttyvät ja asiakkaat saavat vesiliikunnasta terveyttä ja hyvää oloa.Liittymällä nyt saat ensi vuoden jäsenyyden veloituksetta.
 


Vesijuoksun ohjaajakurssi Poriin marraskuussa

16.9.2009

Vaikka vesijuoksu on helppoa, sen oikeaan ohjaamiseen tarvitaan yllättävän paljon tietoa ja taitoa. Vesijuoksun ja vesivyövoimistelun ohjaajakurssilla käydään nämä läpi intensiivisesti. Koulutus on monimuotoinen ja sen yhteydessä on mahdollisuus suorittaa Vesijuoksun ohjaajatutkinto, josta saa todistuksen. Seuraava kurssi on Porin uimahallissa 7.-8.11.2009.

Lue lisää täältä


ATD 2010: Kirkkonummella 27.-29.8.2010

15.9.2009
Ensi vuonna AquaTrainingDays 2010 on Kirkkonummella 27.-29.8. ja pääteemana on ikääntyneitten vesiliikunta. Mukana silloin myös Sandy Stoub Yhdysvalloista.Merkitse päivämäärä jo nyt almanakkaasi.

Lisätietoa 


AquaTrainingDays ohjaajien ideapotkuna

14.9.2009
Kirkkonummella järjestettiin 28.-30.8.2009 vesiliikuntaohjaajille 3. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2009. Tapahtuma sisälsi ohjaajille ideoita, verkostoitumista, vanhojen tuttujen tapaamista, uusia vesiliikuntamuotoja, uusia välineitä, uutta musiikkia, iloista mieltä ja ROISKETTA! Ruth Sova yhdysvalloista opasti Back Rehabin ja Ai Chin saloihin. Hänen suvereeni osaamisensa sai pelkästään kiitosta ja hän sai lukuisia suomalaisia opetuslapsia. Ian Levia esitteli kehittämäänsä AquaHipHoppia ja se noteerattiin Suomen televisiossa useita kertoja lauantain aikana ja illalla pääuutislähetyksessäkin. Samoin TVssä oli myös uusi uppotrampoliini ja AquaYoga.

Katso TV-uutiset täältä

 


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Vesijuoksu

4.9.2009

Oletko aloittamassa vesijuoksua? Muutamista ohjatuista vesijuoksuryhmistä huolimatta suurin osa uinnin ja vesijuoksun harrastajista kuntoilevat mieluiten yksin ja kaverin kanssa yleisövuoroilla. Seuraavassa vinkkejä lisätiedoista, jos olet aloittamassa juoksua:

Vesijuoksu

Tutustu vesijuoksun on-line -palveluun

Uppotrampoliinilla veteen liikkumaan

29.8.2009

Kokonaan uusi, huipputehokas vesiliikuntaväline sekä yleiskunnon että jalkalihasten voiman kehittä-miseen. Uppotrampoliini soveltuu urheilijoille, terveysliikkujille ja kuntoutujille. Tasapaino- ja koordinaatioaharjoitteluun löytyy tällä välineellä aivan uudet ulottuvuudet. UPPOPOMPPU on kokeilemisen arvoinen elämys!

Lue miten uppotrampoliini toimii hyvin laihduttamisen tukena



Kirkkonummella liikutaan vedessä kansainvälisesti

26.8.2009

Vesiliikunta on monien mahdollisuuksien meri. Sellainen vaikutelma syntyy tutustuessa 3. kansainvälisen vesiliikuntakonferenssin AquaTrainingDays 2009:n ohjelmaan. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin järjestämän ja vesiliikunnan ohjaajille tarkoitetun  konferenssin jälkeen monessa uimahallissa ja kylpylässä aloitetaan uimahallikausi uusilla palveluilla.

Lue lehdistötiedote

 

 


AquaZumbo-tunnin nimi muutettu AquaRumbaksi

25.8.2009

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on suunnitellut julkaisevansa tunnin nimeltä AquaZumbo kansainvälisessä vesiliikuntakonferenssissa AquaTrainingDays 2009:ssä Kirkkonummella lauantaina 29.8.2009. Yrityksessä on kuitenkin sekaannusten välttämiseksi päätetty muuttaa kyseisen tunnin nimeksi AquaRumba. AquaZumbon voisi sekoittaa helposti nykyään paljon esillä olevaan Zumbaan, ja tätä sekaannusta halutaan välttää. Tunnin sisältö pysyy samana ja AquaRumba-tunnin tuotekehitystiimin mukaan uusi nimi sopiijulkaistavalle tunnille ehkäparemminkin: tunnilla on pilke silmäkulmassa ja meno on kosteaa. Osoitteessa www.vesiliikunta.com olevat AquaZumbo-sanat on muutettu tänään AquaRumbaksi.

Lue lisää AquaRumbasta täältä


Terveyttä uudesta vesijoogasta

20.8.2009

Vesijoogassa liikkuvuus, voima, hengitystekniikka ja kehon energisyyden tunne paranevat, kun yhdistetään mieli, keho ja vesi joogaharjoituksissa. Vedessä joogatessa yhdistyvät optimaalisesti hidas, rentouttava hengitys ja venytykset.

Lue lisää täältä


Onko mitään uutta vesiliikunnassa?

11.8.2009
  • BackRehab -vesikontoutus
  • Uppotrampoliini
  • AiChi
  • Karibian rytmit vedessä
  • Hip Hop vedessä
  • Vesijooga
  • AquaZumbo
  • Liikepankki DVD:t
  • Uusimmat liikuntamusiikkilevyt ja biisilistoja

Nämä kaikki tarjotaan 3. Kansainvälisen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2009:n osallistujille Kirkkonummella 28.-30.8.2009. Tule hakemaan ideoita alkavaan kauteen, tilaa on vielä.

Mitä uutta luvassa ATD 2009:ssä?

ATD 2009 ja Ilmoittautuminen ja hinnat


Musiikkitarjous uimahallikauden aloittamiseen

11.8.2009

Tarjoamme Solid-Soundin liikuntamusiikki-cd:itä edullisesti uimahallikauden aloittamiseen. 4 cd:tä nyt 100 eurolla. Osta vaikka:

Kuuntele levyt ylläolevista linkeistä ja muita levyjä löydät listattuna sivun reunasta täältä ja voit myös kuunnella niitä. Tee tilaus ennen 9.9.2009, niin tarjous-cd:t toimitetaan sinulle viimeistään 22.9.2009.

Tilaa levyt täältä kunkin tuotteen kohdalta


Liikettä, svengiä ja sheikkausta uudesta AquaRumbasta

10.8.2009

AquaRumba on uusi, hauska, tehokas ja keinuva tapa kohottaa kuntoa ja laihtua. AquaRumban musiikki on perinteisen cumbian, salsan, samban ja merengue -musiikin yhdistelmä. Ihania lattereita! Tämän musiikin tahteihin yhdistetään veteen sopivia,  tämän hetken kuumimpia tanssiaskeleita, ja näin syntyy AquaRumba! Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on kehittänyt helposti uimahalleissa aloitettavan ensimmäisen AquaRumba tunnin, ja se julkistetaan AquaTrainingDays 2009:ssä.

Lue lisää lehdistötiedotteesta


Karibialaisen tanssin koulutus

7.8.2009

Tanssi kuumien, karibialaisten rytmien ja katutanssien viemänä! Tällä tunnilla aloitetaan helpoista tanssisarjoista eikä edetä liian vaikeaan. "Karibian Rytmit" on vuorovaikutteinen työpaja, jonka aiheena on Karibialaisten ja heidän musiikinsa kulttuurityypilliset liikerytmit. Kouluttaja Ian Levia on yksi maailman dynaamisimmista fitness-alan ammattilaisista.

Lue lisää


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Luontouinti

1.8.2009

Oletko kokeillut ihanan virkistävää luontouintiretkeä? Nauttinut veden kosketuksesta ihollasi, tuulen hyväilyä kasvoillasi sekä luonnon tuoksuja ja ääniä. Tällä hetkellä vedet oikein kutsuvat syliinsä. Varastoi kesää mieleesi uimalla nyt ja tee se turvallisesti uimalla vain uintikaverin kanssa. Lisätietoja ja vinkkejä harjoitteluusi saat täältä:


Koulutus uudesta selkäkuntoutusohjelmasta

20.7.2009

Ruth Sova Yhdysvalloista tulee pitämään 28.8.2009 koulutuksen nimeltä Back Rehab -pysty- ja istuma-asennossa tehtävä selän vesikuntoutus-ohjelma. Koulutus sopii vesiliikunnan ohjaajille ja muille kiinnostuneille. Käsiteltäviä teemoja ovat tasapaino, koordinaatio, kestävyys, vartalon hallinta ja kävely. Tämän ohjelman on todettu olevan ihanteellinen asiakaille, joilla on  kroonista kipua olkapäässä, lonkassa, polvessa, nilkassa ja selässä, fibromyalgia, MS, reuma, astma, ylipainoa tai diabetes. Osia Back Rehab ohjelmasta voi käyttää yksilö- ja ryhmäterapiassa ja personal trainingissa.

Lue lisää

 


Suvi®-vesivyölle Iltalehden testivoitto

6.7.2009

Suvi®-vesivyö voitti iltalehden vesiliikuntavälineiden testin nyt lauantaina 4. heinäkuuta 2009. Tämä oli Suville® jo toinen testivoitto. Aiemmin se on voittanut TV 1:n Kuningaskuluttajan testin. Seitsemän testaajan ryhmä kommentoi testituloksessa, että Suvi®  istuu hyvin, siinä on mukavan pehmeä materiaali ja sen saa kiinni hieman alemmaksi kuin muut vyöt. Lisäksi kiiitettiin perusteellista opasta. Samassa testissä HipperSmilea® kehuttiin siitä, että se on yksinkertainen, pirteä väline, josta saa hyvän otteen ja jolla voi tehdä monipuolisesti vesiliikuntaliikkeitä.

Tutustu vesivöihin ja erityisesti Suviin®

Etsi lähin jälleenmyyjäsi täältä


Merkittävä kansainvälinen tunnustus Vesiliikuntainstituutille

4.7.2009

AEA:n jatkokoulutuksiaMaailman johtava vesiliikuntajärjestö Aquatic Exercise Assosiation, AEA on antanut merkittävän tunnustuksen Suomalaiselle Vesiliikuntainstituutille. Se on hyväksynyt Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin ensimmäisenä pohjoiseurooppalaisena tahona oman kansainvälisen vesiliikuntatutkintonsa uusimisen tarvittavien jatko-opintojen koutustusorganisaatioksi. 3. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2009:ssä voi saada näitä AEA:n jatko-opintopisteitä. AEA:n tavoitteena on tukea vesiliikuntatoimialan turvallista ja tehokasta kasvua ja kehitystä globaalisti niin, että vesiliikunta tukee yhtä paremmin kaikkien ihmisten terveellisiä elämäntapoja. AEA on sertifioinut yhteensä 45.000 vesiliikunnan ammattilaista ja sillä on toimintaa yli 50 maassa.

Tutustu AEA:n jatkokoulutuksen tarjoajiin täällä ja Vesiliikuntainstituutin tiedot löydät nimellä Finnish Institute of Aquatics.

Lue lisää 


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Järvihölkkä

1.7.2009

2Järvihölkkääjä. heinäkuuta 2009

Onko helle liian tukalaa? Kun sidot vyötäröllesi vesivyön ja pulahdat lähiveteen, pääset painostavasta tunteesta kerralla. Viileä vesi hyväilee ihoa ja juoksuliikkeet syvässä vedessä tekevät olon terveen tuntuiseksi. Vesijuoksu luonnonvesissä on sekä mitä parhainta vilvoitusta kuumuuteen tottumattomille suomalaisille että terveyttä edistävää liikuntaa. Samalla kun voi nauttia luonnonvesien estetiikasta, voi jutella hölkkäkaverin kanssa. Edes kutiavat hyöteisten pistot eivät kiusaa järvihölkätessä!

Lue lisää täältä

Tutustu vesivöihin täällä


Uudet www-sivut

23.6.2009
Olemme uusineet www-sivumme kevään kestäneen verkkoviestinnän kehittämisprojektin aikana. Uusituilla sivuillamme voit katsoa kuvia vesiliikunnan koulutustapahtumistamme täältä ja hankintoja voit tehdä laajennetussa verkkokaupassamme. Nouki itsellesi ideoita kuukauden vesiliikuntavinkistä ja hyödynnä houkuttelevat avajaistarjoukset: ensikävijöille VIIKON KESTÄVÄ tarjous.

AquaHipHop tulossa syksyllä

14.6.2009

Tätä ei ole Suomessa ennen koettu. Hip Hopin maailmanmestaruuskilpailujen vakituinen päätuomari ja Trinidad & Tobagon joukkueen valmentaja Ian Levia tulee ohjaamaan AquaHipHoppia AquaTrainingDays 2009 konferenssin avajaistuntina. Tunti, joka on nimeltään Braking Point on uskomaton yhdistelmä vanhaa ja uutta Hip Hop Street Dancea sovellettuna veteen. Kyseessä on mehukas,sykettä nostava yhdistelmä eri rytmejä. Tunnin intensiteetti tarjoaa kaikki tarvittavat työkalut tehokkaaseen kalorien polttoon ja voimakkaaseen lihaskuntoharjoitteluun. Hauskaa!

Tutustu ohjelmaan tarkemmin täältä


Ai Chin kehittäjä Suomeen

13.6.2009

Ai Chi on veteen perustuva kokonaisvaltainen voima- ja rentoutusohjelma, joka tuo yhteen idän ja lännen filosofiset taustat, integroi ihmisen henkisen, fyysisen ja psyykkisen  energian. Ai Chissa yhdistyvät Tai-Chi konsepti Shiatsuun ja Watsuun. AiChi toteutetaan hartiansyvyisessä vedessä ja siinä hyödynnetään syväåhengitystä, laajoja käsien, jalkojen ja vartalon liikkeitä. Tule kokemaan Ai Chi:tä ensi kertaa Suomessa sen kehittäjän, Ruth Sovan ohjaamana AquaTrainingDays 2009:ssä 30.8.2009.

Tutustu konferenssiohjelmaan täällä.


Kuukauden vesiliikuntavinkki: Järvijumppa

1.6.2009

Järvessä voi jumpata ihan siinä missä rakennetuissa uimapaikoissakin. Vesi vastustaa luonnossakin noin 1000 kertaa enemmän mitä ilma, joten se on hyvä treenivastus mökkirannoilla. Mankan tai radion voi laittaa rytmittämään jumppaa rannalle ja kylmäkään ei tule, jos pitää liikkeissä kunnon vauhdin ja hyödyntää hyvin veden vastusta. Ja halutessaan voi lämmitellä saunassa. Seuraavassa vinkkejä lisätiedoista, jos olet aloittamassa järvijumppaa:



Uppotrampoliini ja AquaZumbo uutuudet maailmalta Suomeen

27.5.2009

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttajatiimi oli toukokuussa kahdessa ulkomaisessa vesiliikuntakonferenssissa sekä esiintymässä että tutustumassa uusiin virtauksiin: AEA:n 25. International Aquatic Fitness Conference  (IAFC 2009) 12.-16.5.2009 USA:n Orlandossa, Floridassa sekä 13. European Aquatic Fitness Convention (EAFC 2009) 8.-10.5.2009  Saksan Karlsruhessa. Matkalla Vesiliikuntainstituuttilaisiin tarttui monia ideoita ja osa niistä on esillä myös omassa 3. Kansainvälisessä vesiliikuntakonferenssissamme AquaTrainingDays 2009:ssä 28.-30.8.2009.  Esillä olevia uutuuksia ovat muun muassa uusi vesiliikuntavillitys Brasiliasta, AquaRumba sekä uppotrampoliini. Tutustu tehokkaaseen ja hauskaan uppotrampoliiniin täällä.


Vesijooga antaa voimaa arkeen

21.4.2009
Vesijoogassa liikkuvuus, voima, hengitystekniikka ja kehon energisyyden tunne paranevat, kun yhdistetään mieli, keho ja vesi joogaharjoituksissa. Vesijoogassa voi kokea miten vedessä yhdistyvät optimaalisesti hidas, rentouttava hengitys ja venytykset.Vesijooga on ensimäistä kertaa esillä Suomessa 30.8.2009 Kirkkonummella, kun siellä järjestetään 3. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi Suomessa, AquaTrainingDays 2009. Lue siitä lisää täältä.

Ensimmäinen Vesiaerobicohjaaja-koulutus Suomessa

31.3.2009
Saarijärvellä 27.-29.3.2009 pidetyn Vesiaerobicohjaajan koulutusohjelman tavoitteena oli antaa osallistujille valmiudet ohjata trendikästä musiikkivesiliikuntaa.Tämän piloittikoulutuksen tarkoituksena oli kouluttaa sijaisia, uusia ohjaajia ja varahenkilöitä uimahalleille ja kylpylöille sekä pätevöittää jo toimivia ohjaajia kansainvälisellä vesiliikuntaohjaajatutkinnolla. Ohjelma onnistui hyvin ja Suomalainen Vesiliikuntainstituutti tulee kouluttamaan jatkossakin Vesiaerobicohjaajia näin, että hyväksytysti suoritetusta ohjelmasta saa sekä Vesiaerobic-ohjaaja tutkinnon, että AEA:n Aquatic Fitness Instructor Certifikation -todistuksen. Lue AEA:n tutkinnosta lisää täältä.

Ikääntyneitten vesiliikuntaseminaarista vuosittainen

26.3.2009
Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin, Gerocenterin ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämä Ikääntyneitten vesiliikuntaseminaarissa Jyväskylänssä 25.3.2009 tasapaino ja koordinaatio olivat käytännölliset pääaiheet. Sandy Stoub Yhdysvaltojen kuntoutusliitosta, Rehab Alliance:sta johdatti osallistujia aiheena “Voimavaroja kuntouttavasta vesiliikunnasta”. Seminaari onnistui hyvin ja tapahtumasta on tarkoitus tehdä vuosittainen, koska suurin osa vesijumpparyhmäläisistä ovat ikääntyneitä. 

Suvi® ja Hipper® vesivöitä ostettavissa laajemmalta

7.3.2009

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin valmistamia vesivöitä voi nyt ostaa entistä lukuisimmista kaupoista. Aikasempien jälleenmyyjien lisäksi ne voi hankkia:

  • Ylivieskasta 2. jälleenmyyjä - Sportia Ylivieska
  • Jyväskylästä 3. jälleenmyyjä - Asema-aukion Intersport
  • Espoosta 6. jälleenmyyjä - Intersport Megastore Sello
  • Sodankylästä- Sportia Sodankylä
  • Hämeenlinnasta 3. jälleenmyyjä - Sportia Hämeenlinna
  • Kokemäeltä - Sportia Kokemäki
  • Kuhmosta - Kesport Kuhmo
  • Sotkamosta 2. jälleenmyyjä - Intersport Sotkamo
  • Salosta - Intersport Salo
  • Vantaalta 6. jälleenmyyjä - IntersportMyyrmäki
  • Huittisista 2. jälleenmyyjä- Lauttakylän Urheilu ja vapaa-aika

Tutustumarkkinoiden eniten myytyihin vesivöihin täältä ja

varmista jälleenmyyjät täältä.


ATD 2009 saa kaukaisia kouluttajia

20.2.2009

Ian Levia3. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2009 saa kaukaisia vieraita Karibialta ja Yhdysvalloista. Nämä huippukouluttajat tulevat olemaan Ian Levia Karibian Trinidadista ja Tobacosta ja Ruth Sova Yhdysvalloista. Levia hallitsee sekä taistelulajit (musta vyö karatessa) että tanssit (HipHopin maailmanmestaruuskilpailujen vakituinen päätuomari). Sova on kehittänyt lukuisia kuntouttavan vesiliikunnan konsepteja. Näiden lisäksi AquaTrainingDays 2009:ssä esiintyy valikoima alan parhaimmistoa Suomesta.

Tutustu AquaTraingDays 2009 ohjelmaan

 

 


Alkuvuoden uutuuslevyt tilattavissa

19.1.2009


Viime vuoden musiikin parhaimmisto nyt julkaistu kokoelmina. Sparraavia levyjä, aerobisen liikunnan musiikkia, joiden tempovalikoimista löytyy sekä hitaita että vauhdikkaita cd:itä. Kuuntele levyt täällä, ihastu ja tilaa!

  • Step hits best of 2008
  • Hilo clubmix best of 2008
  • Step & Dance best of 2008
  • Aerobics best of 2008

Koulutusyhteistyötä Jyväskylässä

16.1.2009

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy järjestää yhteistyössä GeroCenterin ja JAMKin kanssa Ikääntyneitten vesiliikuntaseminaarin Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikkössä 25.3.2009. GeroCenterin järjestää 26.3.2009 Vanhuuden voimavarat ja gerontologinen kuntoutus-seminaarin. Tarjoamme osallistujille 20 euron edun, jos osallistuu molempiin seminaareihin. Ne ovat sopivasti peräkkäisinä päivinäkin. Voit hyödyntää edun, kun mainitset ilmoittautumisen yhteydessä osallistuvasti molempiin seminaareihin. Ilmoittautuminen molempiin seminaareihin tapahtuu JAMKin www-sivujen kautta ensi viikosta alkaen.


Voimavaroja vanhuuteen vesiliikunnasta

10.1.2009

Suurin osa vesijumpparyhmäläisistä ovat ikääntyneitä. Tuoreita kansainvälisiä ideoita siihen tarjoaa 25.3.2009 pidettävä Ikääntyneitten vesiliikuntaseminaarissa Jyväskylänssä. Seminaariin tulee pääpuhujaksi ja –ohjaajaksi Sandy Stoub Yhdysvaltojen kuntoutusliitosta, Rehab Alliance:sta ja teemana on “Voimavaroja kuntouttavasta vesiliikunnasta”. Yli puolet ohjelmasta toteutetaan vedessä. Ilmoittaudu pian, sillä paikkoja on rajoitetusti.


Uusia levyjä julkaistu liikuntaan

8.12.2008

Solid-Soundilla on ilmestynyt neljä uutta levyä, jotka jokainen on oma mielenkiintoinen kokoelmansa:

  • Bodyshape 31
  • Indoor cycling 32
  • Low impact 34
  • Step V2 – part 3 (by Larz Schuijling)

Tutustu levyihin ja tilaa ne täältä


Musiikki CD:itä syksyn jumppiin!

3.10.2008


Tutustu uusimpiin Solid-soundin cd:ihin:

  • Step hits 47
  • Hilo clubmix 30
  • Streetdance 38



Käy kuuntelemassa ne
ja tee tilauksesi edullisesti verkkokaupan kautta täältä


AquaTrainingDays 2009 laajenee

11.9.2008

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy järjestää vuosittain kansainvälisen vesilikuntakonferenssin, AquaTrainingDays:in, joka on ohjaajien ideapotku alkavaan kauteen. Fitness-vesiliikunta, vesiliikunta kuntoutuksena sekä uimaopetus erityisryhmille tulevat olemaan kolme AquaTrainingDays 2009:n teemaa, kun nyt on keskitytty pääasiassa fitness-vesiliikuntaan. Myös ulkolaisia esiintyjiä on kutsuttu sitä silmällä pitäen. Venäjältä tulee muun muassa Tatjana Maksimova, vesiliikunnan voimanainen sekä fitness- että terapiaosaamisessa. Maksimova on koulutukseltaan lastenlääkäri ja fysioterapeutti. Hän johtaa Moskovassa omistamaansa vesiliikuntakoulutusyritystä. Venäjältä tulee myös Ekaterina Kaphova, jonka tämän vuoden AquaTrainingDays 2008:n osallistujat tahtoivat konferenssiin myös taas ensi vuonna.

Lue lisää täältä

 

Bollywood aaltoja ja AfroLatin mausteita vesiliikuntakonferenssissa

17. kesäkuuta 2008

Anna kansainvälisten huippujen ja Suomen vesiliikunta-alan uranuurtajien valloittaa sinut...energialla, musiikin biiteillä, linjoilla, tyylillä! AquaTainingDays 23.-24.8.2008 on 2. Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi, joka on täynnä ideoita kotiin vietäväksi!

Kesäkuun musiikki

13. kesäkuuta 2008

SolidSoundin kesäkuun levyistä löytyy kesätunnelmaa ja electroa keskinopeilla biiteillä.

  • Step & dance electro hits 2
  • Low impact 33
  • Step & shape summer mix 6

Tarjous: Vesivyön ostajalle vesihanskat kaupan päälle

13. kesäkuuta 2008

Nyt luonnonvedet alkavat olla sopivia järvihölkkään Etelä- ja Keski-Suomessa. Nautitaan siitä ja käy varusteesi läpi, jotta motivaatiota riittää koko kaudelle. Vesihanskat antavat hyvä lisätehon vesijuoksuun. Nyt vesijuoksukelit ovat myös luonnonvesissä. Tarjouksen arvo on 29 euroa ja se on voimassa toistaiseksi.


Tutustu myös harjoitusohjelmiin:

Sinustako uusi kansainvälinen huippuesiintyjä?

12. kesäkuuta 2008

Vesiliikuntaohjeuksen kykyjenetsintäkilpailuun, AquaTrainer 2008 –kilpailuun pääsee vielä kaksi nopeaa ilmoitautujaa. Kilpailu järjestetetään kansainvälisen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2008:n yhteydessä Tampereella 22.-23.8.2008. Voittaja pääsee esiintymään kansainväliseen vesiliikuntakonferenssiin ja jokainen kilpailija saa osallistua veloituksetta AquaTrainingDays 2008 konferenssiin.

Opi vesijuoksun tekniikka Vesijuoksun introssa 3.7.2008 Oittaalla

11. kesäkuuta 2008

Kurssisisältö:

  • vesijuoksun tekniikka
  • vesijuoksu osana painonhallintaa
  • intervalliharjoittelu vesivyöllä
  • hyvän vesivyön valinta
  • voimavesijuoksu
  • vesijuoksun turvallisuus
  • vesijuoksu luonnonvesissä

Kurssi sisältää sekä teoriaa että vesijuoksun kokeilua vedessä. Vesijuoksun introssa välineet on järjestäjän puolesta ja kurssimateriaalina Vesijuoksuopas. Kurssimaksu on 25 euroa sisältäen tilojen ja välineiden käytön, opetuksen ja kurssimateriaalin. Suomen Ladun jäsenille 20 euroa.

Cd-uutuudet

30. toukokuuta 2008

Solid-Soundin uusimmat julkaisut on nyt kuunneltavissa netissä. Mukana on latinomusiikkia ja myös uusi levy suosittuun BodyShape-sarjaan:

  • Bodyshape 30
  • Hilo clubmix 29
  • Streetdance 37
  • Step hits 46
  • Hilo latin 9
  • Indoor cycling 31

Kuuntele ja tilaa levyjä täältä

ATD 2008:aan ulkomaiset esiintyjät Portugalista, Saksasta ja Venäjältä

24. huhtikuuta 2008

Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays (ATD) 2007 saa jatkoa Tampereella 23.-24.8.2008. Ulkolaiset huippuesiintyjät Christina Sendra (Tinoca) Portugalista, Ekaterina Khapkova Venäjältä ja Anja Michaelsen Saksasta tuovat uusia kansainvälisiä tuulia ja lisäksi Suomesta on mukana eturivin kouluttajat. Tule tutustumaan myös uusiin välineihin, oppimateriaaleihin ja musiikkeihin.

Tai tutustu lähemmin konferenssiin täällä

Uusittu AQUASPORT-viikonloppu Siuntiossa

11. maaliskuuta 2008

Kokeile AquaFunkkia, AquaKickRockia, AquaJoggingia, AquaBoxingia, AquaTrimmiä ja AquaBailamosta Siuntion Hyvinvointikeskuksessa 29.-30.3.2008. Ohjelmat on päivitetty ja viikonlopun aikana saat nauttia vedestä täysin rinnoin.

AquaTrain mukana Supertreeneissä Naantalissa

2. maaliskuuta 2008

Naantalissa su 9.3.2008 voit kokeilla sähköistä AquaFunk, itsesuojeluvaistoa ja verenkiertoa elvyttävää AquaBoxingia sekä tulla kuntoon AquaTrimmissä. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttaja Mari Numminen ohjaa kyseiset trenditunnit Naantalin Kylpylässä.

10-vuotis juhlalevy liikuntaan

2. maaliskuuta 2008

Solid-Sound on Euroopan suurin liikuntamusiikin kustantaja. Nyt Soild-Sound juhlii 10-vuotistaipalettaan ja on julkaissut sen kunniaksi juhlalevyn. Suomalainen Vesiliikuntainstituuti on Solid-Soundin jälleenmyyjä Suomessa. Olemme valinneet Solid-Soundin yhteistyökumppaniksemme, koska heidän liikuntamusiikkinsa ovat hyvällä maulla valittuja ja korkealaatuisia äänitteitä, jotka sopivat sekä vesi- että kuivaliikuntaan. Tutustu uutuuksiin ja kuuntele niitä klikkaamalla:

  • 10 years of Solidsound (step / dance / aerobics)
  • Step back to the 80’s – part 4
  • Low impact 32
  • Step hits best of 2007
  • Hilo clubmix best of 2007
  • Streetdance best of 2007

Tutustu, kuuntele ja tilaa CD:t täältä

Kurssit, idepäivät, kv-konferenssi ja tutkinnot 2008

2. maaliskuuta 2008

Seuraavilla Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kursseilla, ideapäivillä ja tutkinnoissa on vielä tilaa tällä hetkellä. Varaa oma paikkasi pian ja saa idoita vesiliikuntaohjaukseesi. Tutustu kursseihin ja ilmoitautumistietoihin seuraavista linkeistä klikkaamalla:

  • TULES VETEEN -ohjaajakoulutuspäivä 28.3.2008 Vaajakosken uimahalli Wellamo, Jyväskylän maalaiskunta
  • VESIJUOKSUN JA SYVÄN VEDEN VOIMISTELUN OHJAAJAKURSSI (16/32 h) 11.-12.4.2008 Porvoon uimahalli
  • VESILIIKUNTA FYSIOTERAPIASSA (7 — 8 h) La 18.4.2008 Heinolassa, Reumasäätiön sairaalassa
  • AquaTrainin peruskurssi (2 pv) 16.-17.5.2008 Salon uimahalli
  • VESILIIKUNNAN INNOVAATIOT 17.-18.5.2008 Salon uimahalli
  • JÄRVIJUMPAN OHJAAJAKOULUTUS (8 h/20 h) 17.6.2008 Oittaan ulkoilukeskus, Espoo
  • VESILEIKITTÄJÄKURSSI (8/20 h) 18.6.2008 Oittaan ulkoilukeskus, Espoo.
  • AQUATRAININDAYS 2008 - KANSAINVÄLINEN VESILIIKUNTAKONFERENSSI, tutustu viime vuoden ohjelmaan, tämän vuoden ohjelma julkaistaan sivuillamme lähiaikoina 23.-24.8.2008
  • VESILIIKUNNAN INTENSIIVIKURSSI (7 h) 22.11.2008 Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi
  • AEA:N KANSAINVÄLINEN VESILIIKUNNAN OHJAAJASERTIFIKAATTI, VEKI-SERTIFIKAATTI (2 h) 22.11.2008 Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi

Lisää kursseja tulossa vielä myöhemmin, kun paikat varmistuvat, joten seuraa tilannetta kurssikalenteristamme.

 

Uudet käsivastusvälineet tulossa myyntiin

20. helmikuuta 2008

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy on kehittänyt vesivoimistelijoille uudet käsivastusvälineet laajan tuotekehitysprojektin aikana 1.8.2007-15.2.2008. Välineet ovat olleet koekäytössä sadoissa uimahallien ja kylpylöiden vesivoimisteluryhmissä ja saaneet erittäin hyvää palautetta kuluttajilta. Välineet tulevat myyntiin Stockmann tavarataloihin tässä kuussa ja Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin verkkokauppaan ensi kuun alussa.

 

TULES VETEEN -ohjaajakoulutuspäivä

14. helmikuuta 2008

Suomen Selkäliitto RY:n järjestämällä koulutuspäivällä opetellaan uintitapojen ja vesijuoksun tekniikkaa selkäoireet huomioiden. Allasharjoitteisiin muita ideoita saa mm. AquaTaiChista ja uusien vesiliikuntavälineiden HipperSmilejen® käytössä. Koulutus on Vaajakoskella Keski-Suomessa 28.3.2008.

Lue lisää täältä

Lataa TULES UIMAAN –esite itsellesi täältä

Vesijuoksusta vientituote Viroon

8. helmikuuta 2008

Syvän veden vesijuoksu valtaa ratoja Suomen uimahalleissa kiihtyvällä vauhdilla. Nyt laji alkaa levitä myös ulkomailla.Vesijuoksun ensimmäinen ulkomainen markkina-alue on Viro. Neuvottelut ovat loppusuoralla kolmen muun maan kanssa. Stockmann on myynyt tämän kuun alusta lähtien Viron Tallinnan tavaratalossaan Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin Hipper®-vesivöitä. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin Viron kouluttaja Ewe Alliksoo esittelee Hipper®-vesivöitä Tallinnan Stockmannilla lauantaina 9.2.2008 klo. 12.30-16.00.

Vesiliikunnan ideapäivä fysioterapeuteille

8. helmikuuta 2008

Miten voisin hyödyntää allasliikuntaa paremmin osana fysioterapiaa? Miten tekisin allasterapiasta ja vesivoimisteluista innostavampia? Millaisia tavoitteita hydroterapialle voi asettaa? Näitä ja muita ohjelmassa olevia asioita pohditaan Vesiliikunnan ideapäivänä 18.4.2008 Raumalla. Kurssi on tarkoitettu fysioterapeuteille ja muille vesiliikunta-ammattilaisille.

Laaja internetpalvelu omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille

8. helmikuuta 2008

ClubSport-palvelu sisältää runsaasti tietoa liikunnasta, myös vesiliikunnasta. Palvelu antaa monipuoliset työkalut aktiiviliikkujille sekä kuntoilijoille. ClubSport on myös hyvä apuväline painonhallintaan ja terveysliikuntaan sisältäen mm:

  • Painonhallintatyökalut
  • Ravintopäiväkirja
  • Työkalut harjoitusten suunnitteluun
  • Lihaskuntoharjoittelun seuranta
  • Anatomia kuvastot (lihakset ja luusto)
  • Kattavat ohjeet lihaskuntoharjoittelusta ja venyttelystä
  • Valmiit harjoitusohjelmat ohjeineen ja suorituskuvinee
  • Runsaasti tietoa liikunnan eri osa-aluista ja ravinnosta

Uusi ClubAce1 verkkolehti toimitetaan joka toinen viikko käyttäjien sähköpostiin. Verkkolehti sisältää ajankohtaista tietoa, useimiten jonkun pääteeman ympärille tehtyjä artikkeleita.

Vesijuoksusta kuntoa ja kiinteytystä

28. tammikuuta 2008

Vesijuoksusta on tullut Suomen uimahallien hauska tehotreeni. Alkuvuosien perinteiksi on jo muodostunut vesijuoksijoiden rynnäköt altaille kinkkua sulattamaan - eikä turhaan, sillä vedessä treenatessa kuluu huimasti energiaa. Lue Helsinginsanomien uusimmat artikkelit aiheesta ja katso video vesijuoksusta täältä.

Karibialainen Ian Levia pitää AquaWorkshopin 24.1.2008

15. tammikuuta 2008

Karibialainen vesiliikuntakouluttaja, Ian Levia vierailee Suomessa ja pitää workshopin Jyväskylän maalaiskunnassa 24.1.2008 klo 10.30-14.00. Ian Levia on yksi maailman dynaamisimmista fitness-alan ammattilaisista. Hän on Trinidad and Tobacco Fitness Academy:n toimitusjohtaja sekä suositun televisio-ohjelman Fit for Life:n tähti. Kilpailu-uralla hän on keskittynyt potkunyrkkeilyyn. Hän on tammikuun lopussa pidettävässä World Hip Hop MM karsintakilpailun päätuomarina Helsingissä, missä hän pitää myös katutanssi-workshoppeja. Aqua Worksopin ohjelmassa reilun viikon päästä on Ianin ohjaamana karibialaisia tansseja ja potkunyrkkeilyintervalleja sekä Eevaliisa Anttilan pitämänä tietoisku äänentoistolaitteiden käytöstä uimahalleissa. Pidä kiirettä, paikkoja on rajoitetusti.


Joulukuun cd-levyt tilattavissa ja kuunneltavissa

20. joulukuuta 2007


Joulukuun uutuuksina liikuntamusiikissa ovat Bodyshape 29, Step & Dance best of 2007 ja Aerobics best of 2007. BodyShape 29 on mukaansatempaava ja tempo 117-127 iskua minuutissa sopii hyvin useille vesilikuntatunneillekin. Muun muassa Maroon 5:n “I Won´t Go Home Without You” ja MIKA:n “Big girl” ovat biisejä, joiden tahdissa ei voi olla liikkumatta.

Kuuntele musiikkeja täällä


Hyvän kunnon käsikirja ilmestynyt

20. joulukuuta 2007

Miten kuntoilla monipuolisesti ympäri vuoden? Miten liikkua niin, että kunto kasvaa ja tulokset paranevat? Miten valita ruokia ja juomia, jotta energiaa riittää liikuntaan? Hyvän kunnon käsikirja on tieto- ja hakuteos, joka on täynnä faktaa, lajitietoa, ohjeita sekä vinkkejä liikunnasta ja ravitsemuksesta kiinnostuneille. Kirja ohjeistaa niin vasta-alkajia kuin pidemmälle ehtineitä liikkumaan juuri itseä kehittävällä tavalla. Liikuntaosio käsittelee selkeästi suomalaisten perinteiset suosikkilajit hiihdosta, juoksusta ja kuntosaliharjoittelusta aina harvinaisempiin kamppailulajeihin asti. Myös vesijuoksu ja uinti ovat osa kattavaa kokonaisuutta.

Tutustu kirjaan ja tilla se täällä

Uimaopetuksesta käsikirja ammattilaisille

19. joulukuuta 2007

Uimaopetuksesta on julkaistu uusi teos, uimaopetuksen käsikirja. Kirja on hyvä perusteos uimaopettajille, käytännönläheinen ja toiminnallinen. Kirjoittajat ovat uimaopetuksen asiantuntijoita ja he lähestyvät oppimista ja opettamista nykykäsitysten mukaisesti. Uimakoulutoiminnan organisoimisen ja toteutuksen lisäksi kirjassa on uinnin ja hyppyjen mekaniikka, tekniikka ja arviointi, vedestä pelastaminen ja ensiapu sekä uimahalli toiminnallisena kokonaisuutena.

Tutustu kirjaan ja tilaa se täällä

Pohjois-Suomessa musiikkivesiliikunnan koulutusta

8. joulukuuta 2007

Tammikuun alussa on nopeille ohjaajakoulutusta Virkistysuimari Zimmarissa Kempeleessä. 18.1.2008 pidettävässä Vesiliikunnan Innovaatiot koulutuksessa Mari Numminen tarjoaa musiikkivesiliikunnan ajankohtaisen rautaisannoksen: ohjelmassa muun muassa AquaBallet, AquaFunk, AquaHappyFeeling ja uutuusvälineellä SolidSmile with Hipper –tunti. Koulutuksen hinta on 145 euroa. lmoittautumiset 28.12.2007 mennessä tarja.koivisto@kempele.fi.

Tutustu ohjelmaan täällä

Vesiliikuntakoulutus TULES-ohjaajille tammikuussa

4. joulukuuta 2007

Mikä voitelisi niveliä paremmin ja rentouttaisi lihaksia tehokkaammin kuin hyvä vesiliikuntasessio? Kurikassa 12.-13.1.2008 järjestettävällä Tules – Vesiliikunnan Innovaatiot –koulutuksessa on vielä tilaa. Koulutuksessa esimerkkiohjelmat musiikin mukaan muun muassa selkä-, polvi-, lonkka-, olkapää- ja niska-hartia-ongelmaisille sekä seniori-ikäisille. Onko sinulla suuri osa vesijumppaajista näihin kohderyhmiin kuuluvia? Tarvitsetko uusia ideoita? Jos vastasit kyllä, tule koulutukseen mukaan.

Senior Fit 2, kaivattu uutuus nyt julkaistu

23. marraskuuta 2007

Senior Fit 2:ssa liikutaan nostalgisten ikivireiden kappaleiden tahdissa. Levyllä on mm. sellaisten "hyvien vuosien" artistien alkuperäiskappeita kuin Elvis, Cliff Richard ja Beatles. Toinen marraskuun uutuus Mind ja Body 7 sopii hyvin rentoutaviin hetkiin vesi- ja kuivaliikuntaan.

Kuntele musiikkia täällä

Joululahjaksi Vesijuoksijan käsikirja 19,90 (norm. 33,10)

23. marraskuuta 2007

Vesijuoksun käsikirjassa tuodaan uusia näkökulmia ja syitä harrastaa lajia: esiin nousevat niin laihduttaminen, vesijuoksu perheliikuntamuotona, ohjelmat eri kuntotavoitteiden ja sairauksien hoitamiseen sekä vesijuoksu luonnonvesissä, järvihölkkä. Kirja on kansantajuinen ja selkeä, mutta se on liikunnan ammattilaiselle kätevä harjoituspankki. Kirjan kuvituksena on runsaasti tekijän ottamia houkuttelevia nelivärivalokuvia, selkeitä piirroskuvia ja suoritusohjeet kaikkiin noin kahteensataan liikkeeseen.

Tutustu kirjaan tarkemmin ja tilaa täällä

Tilaa kolme levyä, saat joululevyn kaupan päälle

23. marraskuuta 2007

Hyödynnä musiikkitarjous ja saat vaihtelua loppuvuoden tunteihin. Normaalisti yhden levyn hinta on 29 euroa eli neljä levyä olisi 116 euroa. Nyt saat 87 eurolla liikunnaohjaukseen suunnitellun Joululevyn “Solid X-mas Sound” ja valintasi mukaan kolme muuta cd:tä. Joululevyllä on tunnetuja joululauluja rytmisesti toteutettuna niin, että musiikki tempaa liikkumaan. Tarjous on voimassa 3.12.2007 saakka.

Kuuntele ja tilaa “Solid X-mas Sound” ja muita levyjä täällä

Uusi jälleenmyyjä Nurmekseen

19. lokakuuta 2007

Sportia-Nurmes on aloittanut uutena Suvi®- ja Hipper®-vesivöiden jälleenmyyjänä. Liikkeestä voi ostaa myös vesihanskoja. Sportia Nurmes on 134. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin jälleenmyjä.

Musiikkia intervalliharjoitteluun, tanssiin ja aerobiciin

19. lokakuuta 2007

Lokakuun uudet levyt ovat Low Impact 31, Indoor Cycling 30 ja Step & Dance 4. Indoor Cyclingissä on napakoita sykkeenkohotusjaksoja huomioitu tempossa, kahden muun levyn treeniosuuksien biitit ovat 130-145. Ransalainen tanssiaerobicin guru Remy Hulex on koonnut Step & Dance levyn.

Kuuntele musiikkeja ja tilaa niitä täältä

Tampereelle AquaTrainia

17. lokakuuta 2007

Tanssillisia vesiliikuntatunteja, itsepuolustuslajeja ja kovia treenitunteja sisältävää AquaTrainia voi nyt saada myös Tampereella. Tesoman uimahallissa, 8. Ihme Ay järjestää muun muassa AquaBailamosta, AquaHappyFeelingiä, AquaTrimmiä, AquaAttackiä, AquaKickRockia, AquaBoxingia ja AquaJoggingia.

Vesiliikunnan Innovaatiokoulutukset Saloon ja Kurikkaan

9. lokakuuta 2007

Kurikan uimahalli Molskiksessa on 12-13.1.2008 Vesiliikunnan Innovaatiot –koulutustapahtuma, jonka teemana ovat tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja vesiliikunta. Ohjelmassa altaalla muun muassa selkä-, polvi-, lonkka-, olkapää-, niska-hartia- sekä seniori-ohjelmia. Salon ohjelmassa 17.-18.5.2008 on kaikille terveille suunnttuja vauhdikkaita tunteja, kuten AquaBoxing, AquaFunk, AquaKickRock ja AquaBallet. Kumpaankin koulutustapahtumaan on “Early Bird” -hinta ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Siuntiossa nautitaan AquaSportista

8. lokakuuta 2007

AquaSport viikonloppu 27-28.10.2007 on Sinulle, joka haluat nauttia tehokkaasta vesiliikunnasta ja nautit myös hyvästä musiikista. Funk ja lattarimusiikit, veden vastus ja Vesiliikuntainstituutin kouluttaja Mari Numminen, Siuntion Hyvinvointikeskus ja utelias kokeilumieli ovat yhdistelmä, joka kannattaa laittaa likoon AquaSport vesiliikuntaviikonloppuna.

Välinetarjous: Vedestä harmoniaa syksyyn

5. lokakuuta 2007

Vesi, lämpö, keinuva liike ja toisen ihmisen kelluttamisapu auttavat kiireen tuntuun ja rentouttavat ihanasti. AquaHarmonyvälineillä voit rentoutua yksin tai toisen avustamana vedessä. AquaHarmony -vesirentoutussetissä on kaikki tarvitsemasi vesirentoutusvälineet. AquaHarmony -tyynyllä ja AquaHarmony -nilkkakellukkeilla voit kellua rentouttavasti ja antaa veden hyväillä sinua painottomassa ja avaruudellisessa tunteessa. Kun haluat upottautua kokonaan veden alle ja nauttia veden syvärentoudesta, voit käyttää AquaHarmony -nenänsuljinta. AquaHarmony -opas neuvoo sinulle vesirentoutuksen perusteita, ja siitä opit vesirentoutuksen perusliikkeitä yksin ja kaksin. AquaHarmony –vesirentoutussetin normaalihinta on 25 euroa ja nyt tarjoushinta 15 euroa.

AquaTrain peruskurssit 2008

2. lokakuuta 2007

AquaTrain on menevää, musiikin mukaan toteutettua vesiaerobicciä, jossa jokaisella tunnilla on jokin teema. Ensi vuoden ohjaajakoulutukset, AquaTrain peruskurssit 2008 ovat Nurmijärvellä tammikuussa ja Salossa toukokuussa. Molemmissa kursseissa aikaisin ilmoittautuneille “Early bird” -hinta.

Syyskuun musiikit liikunnanohjaukseen tilattavissa

20. syyskuuta 2007

Solid-Soundin® syyskuun cd-levyt ovat kuunneltavissa ja tilattavissa. Uutuudet ovat nimeltään step hits 44, hilo clubmix 28 ja streetdance 36. Voit näitäkin tilatessa hyödyntää syyskuun musiikkitarjoustamme “Neljä cd:tä kolmen hinnalla”.

Kuuntele Solid-Sundin® levyjä musiikkisivuillamme

Uusi AquaFunk – musiikin viemänä vedessä

7. syyskuuta 2007

Vesijumpan ei tarvitse olla yksitotista ja niin hidasta, että vedessä palelee. Uusi AquaFunk-tunti on tiukka tanssitreeni erityisesti keskivartalolle ja sopii myös nuorekkaampaan makuun. –Musiikki auttaa pysymään rytmissä, kertoo AquaFunk-tunnin koreografiasta vastannut Mari Numminen ja hän jatkaa tunnin fiiliksestä: -Funk-musiikki, joka on soundiltaan ja tunnelmaltaan perinteistä Soulia sähköisempää, sopii erinomaisesti vesivoimistelun rytmittäjäksi. Kiihkeä intensiteetti perustuu afrikkalaisiin tansseihin ja uuden AquaFunk-tunnin musiikkilistalla on muun muassa James Brownia ja Jimi Henrixiä. Suomalainen Vesiliikuntainstituutin kehittämä AquaFunk julkistetaan Kylpylä Kivitipussa 8.9.2007.

Lisätietoja AquaTrainista täältä

Hae ideoita ja valmiuksia seuraavista koulutuksista

3. syyskuuta 2007

Seuraavat kurssit varmistuneet, klikkaa ohjelma:

  • ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI (20 h/40 h/80 h) 19.-23.11.2007 Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi
  • TULES VESILIIKUNNAN INNOVATIOT 12.-13.1.2008 Kurikka, uimahalli Molskis
  • VESIJUOKSUN OHJAAJAKURSSI (16 h/32 h) 11.-12.4.2008 Porvoon uimahalli

Uusi vesiliikunnan kykjenetsintäkilpailu etsii lahjakkuuksia

2. syyskuuta 2007

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy järjesti ensimmäisen AquaTrainer kilpailun 25.-26.8.2007 Tampereella. Kilpailun tarkoituksena oli löytää uusia kykyjä vesiliikunta-allalle ja innostaa nuoria ohjaajia vesiliikunnan ohjaamisen uralle. Kilpailun voitti 28-vuotias, lahjakas Erika Jokinen Tampereelta. Jokinen on ammatiltaan liikuntaneuvoja ja hän on myös AquaTrain Pro Instructor. Voittaja palkittiin matkalla European Aquatic Fitness Conventioniin, EAFC:iin Saksan Karlsruheen. Konferenssi on yksi maailman suurimmista alan tapahtumista. Siellä on vuosittain yli 500 osallistujaa 15 eri maasta. AquaTrainer 2007 voittajana Jokinen tulee esiintymään AEFC:ssa. AquaTrainer 2007 kilpailu järjestettiin Suomen ensimmäisen kansainvälisen vesiliikuntakonferenssin, AquaTrainingDays 2007:n yhteydessä. AquaTrainer 2008 kilpailun ilmoittautuminen on käynnissä.

Tutustu AquaTrainer –kilpailuun täällä

Tutustu AquaTrain Pro Instructor -lisenssiin täällä

CD-tarjous nopeille

2. syyskuuta 2007

Kuuntele uudet elokuun Solid-Soundin levyt: Bodyshape 28, Step & Dance Ibiza 2007 ja Aerobics High Energy 5. Vesiliikuntaan suosittelemme näistä kahta ensimmäistä. Hyödynnä myös tarjouksemme “Neljä cd:tä kolmen hinnalla”, mutta pidä kiirettä - tilaukset tehtävä 20.9.2007 mennessä.

Pilottiuimahalleja etsitään

28. elokuuta 2007

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on kehittämässä vesivoimisteluun uutta käsivastusvälinettä, joka tulee markkinoille 2008 alussa. Etsimme kokeilu-uimahalleja, joihin voisimme lähettää ryhmäkäyttöön prototyyppivälineitä kokeiltavaksi. Välineet saa maksutta käyttöön, mutta tarvitsemme yhteyshenkilön, joka projektin loppuun mennessä, 30. lokakuuta toimittaa palauteen ja käyttöideoita Vesiliikuntainstituuttiin.

Kysy lisää projektista Vesiliikuntainstituutista!

AquaTrainingDays 2007 kokoaa vesiliikuttajat

24. elokuuta 2007

Suomen ensimmäinen kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2007 pyörähtää huomenna käyntiin Tampereella. Konferenssin keskipisteenä on terveyttä edistävä vesiliikunta. Vesiliikunnanohjaajia Tampereen uintikeskuksen uusilla altailla on Suomen lisäksi neljästä eri maasta. Osallistujia on 67, ja kaikki mahtuvat jumppaamaan altaalla.

Suvi-vesivyöt® saa lisää jälleenmyyjiä

22. elokuuta 2007

Haapavedelle ja Ilmajoelle on haluttu Suvi-vesivöitä® jälleenmyyntiin urheilukauppoihin. Nyt näitä TV-testivoittaja vesivöitä saa 133 liikkeestä ympäri Suomea.

Rasitustuntemusasteikko vesijuoksuun

22. elokuuta 2007

Vesiliikunnan tutkija Ossi Keskinen on vapaasti kääntänyt Suomeksi Jerry J. Mayon artikkelin “Käytännöllisiä ohjeita syvän veden juoksuun”. Artikkelissa on kuvattu Brennanin asteikko, joka tarjoaa liikunnan ohjaajille helppotajuisen tavan välittää vesijuoksijalle mielikuva oikeasta harjoitusintensiteetistä. Artikkelista löytyy myös kaksi, Wilberin ja Bushmannin vesijuoksuharjoitusohjelmaa, jotka on testattu toimiksi tutkimuksissa.

Tampereella otetaan ryhmäkäyttöön uusi upea allastila

22. elokuuta 2007

Tampereen uintikeskuksen laajennusosa on valmistunut elokuussa 2007. Laajennusosa sisältää kuusirataisen 25 metrin harjoitusaltaan ja 14 x 14 metriä kooltaan olevan hyppyaltaan 3 ja 5 metrin hyppytasoineen. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin ja Tampereen kaupungin 25.-26.8. järjestämä Suomen ensimmäinen kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainginDays tulee olemaan enesimmäinen varsinainen ryhmäohjustilanne uusilla altailla. On arvioitu, että 25-metrin altaaseen mahtuu kerrallaan ainakin 80-100 vesijumppaajaa. Tällä hetkellä konferenssiin on ilmoittautunut 65 henkilöä. Mukaan mahtuu vielä.

Vesiliikunnan kykyjenetsintäkilpailu

7. elokuuta 2007

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti aloittaa vesiliikunnan kykjenetsintäkilpailun, AquaTrainer kilpailun, joista ensimmäinen järjestetään 25.-26.8.2007 Tampereella. Kilpailun tarkoituksena on löytää uusia kykyjä vesiliikunnan ohjaamiseen ja innostaa nuoria ohjaajia vesiliikuntauran valitsemiseen. Kilpailu järjestetään ensimmäisen Kansainvälisen Vesiliikuntakonferenssin, AquaTrainingDaysin yhteydessä ja kilpailija pääsee maksutta konferenssiin. Voittaja pääsee palkintomatkalle ensi vuonna Erurooppalaiseen Vesiliikuntakonferenssiin Saksaan esiintymään. Kilpailussa on vielä vapaita paikkoja.

AquaTrain peruskurssi pre-konferenssikoulutuksena

6. elokuuta 2007

AquaBailamos, AquaBoxing ja AquaTrim ovat AquaTrainin peruskurssilla opetetltavat tunnit. Seuraavaksi siihen on mahdolliuus osallistua 1. Kansainvälisen Vesiliikuntakonferenssin, AquaTrainingDays:n yhteydessä 24. Ja 26.8.2007. Samalla voit osallistua myös konferenssiin. Tule hakemaan syksyn ryhmiin piristystä!

Tutustu AquaTrainPeruskurssiin täällä

Järvihölkän ja luontouinnin ohjaajakoulutusta

24. heinäkuuta 2007

Vesiliikuunta luonnonvesissä lisää suosiotaan monimuotoisuudessaan. Järvemme, jokemme, lampemme ja meren rantamme ovat elämyksellisiä terveysliikuntapaikkoja. Luonnon vesissä ohjatut vesijumpparyhmät, järvihölkkätapahtumat ja erilaiset kesäiset vesileikkikoulut ovat tulleet perinteisten rantauimakoulujen rinnalle. Suomen Latu ja Suomalainen vesiliikuntainsitituutti Oy järjestävät yhteistyössä ohjaajakoulutusta ohjaajille.

Tulevat järvihölkän, järvijumpan ja vesileikittäjän kurssit täällä

Lisätietoja luontuinnista täällä

Uutta Suomessa: vastuskengät vesijuoksuun

12. heinäkuuta 2007

Vesijuokukengät ovat vedessä käytettävät, “ihan oikeat kengät”, joissa on lisävastusta aiheuttavat suppilomaiset siivekkeet. Ne siis sekä suojaavat jalkaa, että antavat lisäpotkua vesijuoksutreeniin. Vesijuoksukenkiä saa Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalosta, hyvin varustelluista urheilukaupoista sekä tilaamalla Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista. Vesijuoksukenkiä voi kokeilla vesijuoksun introissa ympäri Suomea heinäkuussa rannoilla ja syksyllä uimahalleissa.



Unikeonpäivän vesijuoksutapahtuma

10. heinäkuuta 2007

Korpilahdella Keski-Suomessa vietetään unikeonpäivänä vesijuoksutapahtumaa. Koko perheen tapahtuma on luonnonkauniilla Hangasjärvellä 27. heinäkuuta kello 18.00. Ohjelmassa vesijuoksun opastusta, vesivöiden ja muiden uusien vesiliikuntavälineiden kokeilua, saunomista ja pieni tarjoilu. Tapahtuman hinta 5 euroa sisältää tarjoilun, saunan ja välineiden käytön. Tiedustelut Paula Määttä, 040-548 1544.

Tampereelle ja Kauhajoelle vesivöiden uusimmat jälleenmyyjät
30. kesäkuuta 2007

Kauhajoen Sporttiset ja Tampereella Sportia-Kaleva ovat Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivöiden uusimmat jälleenmyyjät. Vesivöitä saa ympäri Suomea hyvin varustelluista urheilukaupoista ja tavarataloista. Tarkista täältä lähin sinua palveleva vesiliikuntavälineidemme jälleenmyyjä.

Suomen ensimmäinen kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi

29. kesäkuuta 2007

25.-26.8.2007 Tampereella järjestetään Suomen ensimmäinen kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi AquaTrainingDays 2007. Suurin osa ohjelmasta toteutetaan vedessä. Ensimmäistä kertaa Suomessa vesiliikunta-ammattilaisten on mahdollista kokeilla Ruotsissa suosion saanutta AquaBikea, tutustua submaksimaaliseen vesijuoksutestiin ja osallistua nuoria kykyjä etsivään AquaTrainer 2007 –kilpailuun. Kansainväliset huippuohjaajat ohjaavat tunteja, kuten “Russian Coordination” ja “Deep Water Back Power”.

Tutustu täällä

Ilmoittaudu konferenssiin täällä

Anna rytmien liikuttaa

29. kesäkuuta 2007

Solid-Soundin® uusimmat musiikki-cd:t saatavana: Low impact 30, Latin & Tribal beats 2 ja Streetdance 35. Musiikki on suunniteltu liikunnanohjaukseen, eli tempovaihtelu on pientä kappaleiden välillä eikä niissä ole taukoja. Valitse oma lempilevysi!

Kuuntele ja tilaa täältä

 

Testivoittajan kaveritarjous

21. kesäkuuta 2007

Vesijuostessa on mukava jutella kaverin kanssa. Tilaa nyt itsellesi ja kaverillesi vesivyö, sillä tarjoamme kaksi vesivyötä yhden hinnalla. Aikuisten vesivyön hinta normaalisti on 45 euroa + postiennakkotilauksen toimituskulut 13 euroa. Nyt saa kaksi vesivyötä toimituskuluineen normaalin 103 euron sijasta 58 eurolla.

Vesijuoksusta kampanjoidaan ympäri Suomea

20. kesäkuuta 2007

Vesijuoksu on hauska, halpa ja helppo laji. Vesijuoksun tekniikka ei ole vaikeaa. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää yhteistyössä kaupunkien kanssa "Aquajogging Finland –kampanjan", jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä harrastamaan terveyttä edistävää vesiliikuntaa luonnonvesissä. Kampanjan puitteissa järjestetään maksuttomia vesijuoksun lyhytkursseja, vesijuoksun introja suosituilla uimarannoilla. Vesijuoksun intro on tarkoitettu lajista kiinnostuneille tai vesijuoksua jo harrastaneille tavallisille ihmisille.

AquaBike ensiesittelyssä Tampereella

14. kesäkuuta 2006

AquaBike, “vesifillari” on huippuhauska, uusi harjoitteluväline veteen. Sillä on lukuisia käyttömahdollisuuksia. AquaBike:lla voi tehdä vesifillaroinnin lisäksi punnerruksia, treenata vatsa- ja reisilihaksia, tasapainoharjoituksia ja monia muita hauskoja liikkeitä yksin tai porukalla. Tampereella 25.-26.8.2007 pidettävän 1. kansainvälisen vesiliikuntakonfferenssin, AquaTraingDays 2007:n, yhteydessä ruotsalainen vesiliikuntakouluttajan Cecilia Bokefelt opastaa konferenssin osallistujia AquaBiken hyödyntämiseen.

Järvihölkkäkausi julistetaan alkaneeksi

7. kesäkuuta 2007

Nyt vesijuoksukausi alkaa luonnonvesissä. Vesistöjen lämpötilojen pitkäaikaisseurantojen mukaan järvihölkkäkausi on Suomessa keskimäärin 15.6.-15.9., jolloin veden keskimäärinen lämpötila eteläsuomessa ylittää 18°C (lähde > Luontouimarin käsikirja). Nyt on veden lämpötila useassa mittauspisteessä Etelä-Suomessa 18°C ja näin voidaan katsoa luontouintikauden alkaneeksi. Toivotamme kaikille mieltä rauhoittavia, kuntoa kohottavia ja terveyttä parantavia vesijuoksuhetkiä luonnonvesissä. Hyödynnä halutessasi alla olevia linkkejä ja nauti kesävesistä!.

Vesiliikunnan Innovaatioita TULES-ryhmille Kurikassa elokuussa

29. toukokuuta 2007

Kurikan uimahalli Molskiksessa on 18.-19.8. Vesiliikunnan Innovaatiot –koulutustapahtuma, jonka teemana ovat tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja vesiliikunta. Ohjelmassa altaalla muun muassa selkä-, polvi-, lonkka-, olkapää-, niska-hartia- sekä seniori-ohjelmia. Ensimmäinen päivä on ryhmäohjelmiin painottuva ja toinen yksilöllisiin harjoitusohjelmiin, joten koulutuksesta on hyötyä sekä fysioterapeuteille, että liikunnanohjaajille. Kaikki tunnit ohjataan musiikin mukaan ja niistä saa myös kirjallisen materiaalin.


Kuusi uutta liikuntamusiikki-cd:tä

21. toukokuuta 2007

Kuusi uutta levyä saatavana musiikkikaupastamme. Kuuntele ne klikkaamalla linkkejä alla.

CD:itten kokonaiskesto minuuteissa: 62:14-64:42.

Kesäksi kuntoon voimavesijuoksulla ja vesijuoksukengillä

15. toukokuuta 2007

Voimavesijuoksu on vesijuoksua käsi- ja jalkaliikkeitä tehostavilla vastusvälineillä. Erityisen mukavaa voimavesijuoksu on luonnonkauniissa vesistöissä kesällä harjoitellessa. Sitä odotellessa voi treenata kesäkuntoa 4 viikon harjoiteluohjelmalla. Kesällä sitten Aqx-vesijuoksukengät sekä suojaavat jalkoja että antavat lisävastusta vesijuoksijoille luonnonvesissä.

Tanssin evoluutio vedessä

14. toukokuuta 2007

AquaDisco on uusi, aerobinen vesiliikuntatunti, jossa voi samanaikaisesti bilettää ja treenata. 45 minuutin pituisella tunnilla soivat ihanimmat disco-biisit aikajärjestyksessä vuosien varrelta Greasesta Shakiraan. Niiden tahtiin voi ohjaajan opastamana painella jalat tuttujen tanssiaskeleiden tahdissa altaan pohjaan ja samalla saa kuntotreenin, josta tulee hyvä mieli. Suomalainen Vesiliikuntainstituutin kehittämä AquaDisco alkaa 21.5.2007 AquaTrain toimipaikoissa ympäri Suomea.

Aquajogging Finland -kampanja

2. toukokuuta 2007

Vesijuoksusta on tullut suomalaisten suosikkilaji veteen. Monissa uimahalleissa suurin osa kuntoilijoista on vesijuoksijoita ja kaikkein eniten sitä harrastetaan kesävesissä. Käy hakemassa viimeisimmät vinkit ja varmistusta vesijuoksutekniikkaan vesijuoksun introista. Kesällä vesijuoksuoppia saa ihanilla rannoillamme! Kesäintrot ovat lisäksi maksuttomia, muulloin ne ovat 25 euroa / hlö. Vesijuoksuintroissa voi myös sovittaa ja kokeilla itselleen sopivia vesivöitä ja vesijuoksukenkiä.

Valmistaudu uintikesään

13. huhtikuuta 2007

Kuntouimarin kannatta opetella sulava liuku, niin niska ei rasitu. Samoin muutamista apuvälineistä voi olla apua. Jyväskylän yliopiston likunnan lehtori Ilkka Keskinen on ollut asiantuntijana Helsingin Sanomien julkaisemassa artikkelissa, jossa on vinkkejä uimareille ja kertaukseksi tekniikkavideot rinta- ja krooliuinnista. Keskinen on myös unelmallisten vedenalaisten kuvien kuvaaja.

Vesiliikunnan uudet tuulet koulutus Vierumäellä

5. huhtikuuta 2007

Vesiliikunnan uudet tuulet-kurssin tavoitteena on kehittää iloista vesiliikuntaa, antaa tuntimalli ryhmävesivoimisteluun, virikkeitä musiikin käyttöön vesivoimistelussa sekä ideoita ja harjoitusperiaatteita yksilölliseen, terapeuttiseen harjoitteluun syvässä sekä matalassa vedessä. Kurssilla annetaan ideoita siitä, miten allasliikuntaa voi paremmin hyödyntää osana fysioterapiaa sekä innostaa vesijuoksuun, body&mind vesivoimisteluun ja vesirentoutukseen. Vesiliikunnan uudet tuulet koulutus järjestetään 1.-2.11. Vierumäen urheiluopistolla.

Kansainvälisiä vesiliikuntakonferensseja

3. huhtikuuta 2007

Seuraavassa lähikuukausien kansainvälisiä vesiliikuntakonferensseja:

  • IFAC 2007 - International Aquatic Fitness Conference 15.-19.5.2007 Yhdysvalloissa, Floridan Orlandossa. Järjestäjänä Aquatic Exercise Association, Suomalainen Vesiliikuntainstituutti mukana. Lue lisää
  • 11. European Aquatic Fitness Convention 11.-13.5.2007 Saksassa, Karlsruhessa. Järjestäjänä Aquateam. Lue lisää
  • Aqua Training Days – 1. International Aquatic Fitness Conference Suomessa, Tampereella. Järjestäjänä Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy. Kysy esite

Suvi® ja Hipper® vesivöitä nyt saatavana myös Raumalla ja Forssassa

27. maaliskuuta 2007

Uusin jälleenmyyjä TV-testivoiton ansainneelle Suvi® vesivyölle on Raumalla sijaitseva Pyörä-Nurmi ja Forrassa Intersport. Testivoiton mukaan Suvi® vesivyö oli kaikkein mukavin, istuvin ja käytännöllisin. Voittaja sai kaikista näistä osatesteistä täydet viisi pistettä.

Uusi latino-levy saatavana

26. maaliskuuta 2007

Lanteet keinumaan ja keinuttamaan vettä! Juuri Solid-Soundin julkistama uusi Low Impact Best of Latin 1 on herkullista liikuntamusiikkia. Kuuntele vaikka ja yritä olla liikkumatta.





Moskovalainen huippuohjaaja Aqua Training Days konferenssin Tampereelle

16. maaliskuuta 2007

25.-26.8.2007 järjestetään Tampereella kansainvälinen vesiliikuntakonferenssi Aqua Training Days. Moskovalainen Ekaterina Khapkova on varmistanut osallistumisensa tilaisuuteen kouluttajana. Khapkovalla on liikuntatieteiden maisterin tutkinnon lisäksi tausta olympiatason taitouimarina. Hän toimii vesiliikuntaohjelmien johtajana Moskovalaisessa liikuntayrityksessä ja kouluttaa vesiliikuntaohjaajia Venäjällä. Hän on esiintynyt konferensseissa USAssa, Belgiassa ja Venäjällä ja on erityisen ylpeä siitä, että oli kouluttajana Venäjän ensimmäisessä vesiliikuntakonferenssissa.

Piristystä kevään ryhmiin koulutuksista

21. helmikuuta 2007

Kevään koulutukset on täydennetty koulutuskalenteriimme. Tule terästämään fysioterapiamenetelmiäsi vedessä tai etsimään innovaatioita uusista vesiliikuntamuodoista. Tutustu linkeistä koulutuksiin:

Peruskoulutuksia

Täydennyskoulutuksia

Uusien lajien tutustumiseen lyhytkurssit

  • AquaBoxing: Turku 14.4., Ikaalinen, 27.4., Tampere 24. tai 25.8. sekä Ikaalinen 3.12.2007
  • AquaFunk: Turku 15.4., Tampere 24. tai 25.8. sekä Ikaalinen 3.12.2007
  • AquaBailamos: Turku 15.4., Ikaalinen, 27.4., Tampere 24. tai 25.8. sekä Ikaalinen 3.12.2007
  • AquaLineDance: Turku 15.4.2007
  • AquaCapoeira: Turku 15.4.2007
  • AquaDisco: Turku 15.4., Ikaalinen, 27.4. sekä Tampere 24. tai 25.8.2007
  • AquaFunk: Turku 15.4., Ikaalinen, 27.4., Tampere 24. tai 25.8. sekä Ikaalinen 3.12.2007
  • AquaTrim: Turku 15.4., Ikaalinen, 27.4., Tampere 24. tai 25.8. sekä Ikaalinen 3.12.2007
  • AquaHappyFeeling: Ikaalinen, 27.4., Tampere 24. tai 25.8. sekä Ikaalinen 3.12.2007
  • AquaPilates: Turku 15.4. sekä Tampere 24. tai 25.8.2007

Tulossa Suomeen! AQx-vesijuoksukenkä® antaa vastusta ja suojaa jalkoja

20. helmikuuta 2007

Uusi jalkineiden innovaatio lisää harjoitusvastusta vesiliikunnassa. Vesiharjoittelussa voidaan tutkimusten mukaan saada 20-30 % lisävastusta, jos käytetään AQx-vesijuoksukengän® kiduksien tyyppisiä lisävastuksia. Tämä vastus lisää lihasryhmien toimintaa erityisesti alavartalossa, taka- ja etureisissä, lonkan koulistajissa ja pakaralihaksissa, kuluttaa enemmän energiaa eli kaloreita, lisää aineenvaihduntaa ja tarjoaa hyvän treenin hengitys- ja verenkiertoelimistölle. AQx-vesijuoksukengillä® sinä saat vartalon hallintaa, harjoitusta ja pysyt terveenä. Tätä me kutsumme "älykkääksi harjoitteluksi".

AQx-vesijuoksukenkien® ennakkotilaajan tarjous

20. helmikuuta 2007

AQx-vesijuoksukengät® sopivat urheilijoille, kuntoilijoille ja ihan tavallisille ihmisille. Voit käyttää niitä vesijuoksussa ja vesivoimistelussa, niin luonnonvesissä kuin uimahalleissakin. Luonnonvesissä pohjan epämukavuudet eivät tunnu eikä jalan osuessa kiveen tule haavoja kovin helposti. Uimahalleissa AQx-vesijuoksukengät® suojaavat bakteereilta ja jalkasienitartunnoilta. Joissakin Suomen uimahalleissa kengät saattavat tuntua matalassa vedessä liukkailta kaakeleista riippuen. AQx-vesijuoksukenkien® ennakkotilaajille annamme roiman alennuksen.


Musiikkia vesijuoksun intervalliharjoitteluun

15. helmikuuta 2007

Kevätryhmien piristykseksi on ilmestynyt kolme uutta Solid-soundin® CD:tä. Suosittelemme näistä erityisesti Indoor Cycling 28 , joka vaihtelevan temponsa johdosta sopii hyvin myös intervalliharjoitteluun, vaikka vesijuoksutunnille. 28.2.2007 mennessä tilatut levyt toimitetaan 15.3. mennessä.

Ennakkotieto Aqua Training Days 25.-26.8.2007

15. helmikuuta 2007

Kansainvälinen Vesiliikuntakonferenssi, Aqua Traing Days on Tampereella Kalevan uintikeskuksessa 25.-26.8.2007. Ohjelmassa AquaPilateksen ja AquaFunkin lisäksi kansainvälisiä huippuja, ikäihmisten mallitunteja, polvi-ja lonkkaongelmaisen harjoituksia sekä AquaTrainer 2007 kilpailu! Tästä ei voi olla pois. Seuraa sivujamme, lähiaikoina julkaisemme tapahtuman ohjelman ja "Early Bird" -hinnan, jos ilmoittaudut toukokuun loppuun mennessä.

Liikuntateknologiaseminaari Jyväskylässä 19.-20.4.2007

14. helmikuuta 2007

Hyvinvointiteknologia-asiantuntijoiden yhdistys HyteNet ry järjestää monipuolisen seminaarin Jyväskylässä. Tilaisuudessa tapaat tämän päivän hyvinvointiteknologian osaajat. Samalla voit luoda kontakteja ja uusia yhteistyömahdollisuuksia, joiden avulla voit edistää hyvinvointia tukevien innovaatioiden kaupallistamista.

Uusi AquaPilates julkistetaan

9. helmikuuta 2007

AquaPilates on kehonhallintatekniikka, josta koko keho nauttii: Ryhti, tasapaino, hengitys ja erityisesti keskivartalon lihasten toiminta paranevat. Lisäksi liikkeen aikaansaama veden virta rauhoittaa mieltä ja kehoa. AquaPilates on uusi AquaTrain liikuntamuoto ja se julkistetaan 15.2.2007 Ikaalisten kylpylässä, jossa sitä voi samalla myös kokeilla. AquaPilates-tunnille osallistuminen ei vaadi aiempaa harrastuneisuutta, ja se sopii kaikille normaalikuntoisille ihmisille, jotka pitävät vedestä. Musiikin ja tekemisen yhdistely antaa motivaatiota.

 

AquaPilatesta kokeilemaan

9. helmikuuta 2007

Uutta AquaPilatesta voi kokeilla Ikaalisten kylpylässä torstaina 15.2.2007 klo 14.30. Kokeilijoilta peritään vain normaali vesitropiikkimaksu. Myöhemmin AquaPilatekseen voi osallistua useimmissa AquaTrain-toimipaikoissa. AquaPilateksen lisäksi näissä paikoissa voit osallistua myös AquaBailamokseen, AquaBoxingiin ja vaikka uuteen AquaCapoeiraan.

AquaTrain-viikonloppu Siuntiossa

5. helmikuuta 2007

Aquasport 17.-18.3.2007 on energinen vesiliikuntaviikonloppu keskelle kevättä Siuntion Hyvinvointikeskuksessa. Tutustumislajeina vesiliikuntauutuudet: AquaBailamos, AquaBoxing, AquaKickRock, AquaTrim ja AquaHappyFeeling.

AquaTrainin peruskurssi huhtikuussa

28. tammikuuta 2007

Kysytty AquaTrain-peruskurssi järjestetään seuraavaksi Turussa 13.-14.4.2007. Paattisten uimahallissa, Vesiliikunnan Innovaatiot-tapahtuman esikurssina perjantaina 13. huhtikuuta sekä tapahtuman ensimmäisenä päivänä 14.4. on mahdollisus aloittaa AquaTrain Pro-ohjaajatutkinnon suorittaminen.


Vesiliikunta mediassa 2006

23. joulukuuta 2006



Vesiliikunta on saanut paljon näkyvyyttä tiedotusvälineissä. Lehdistö ja sähköiset mediat ovat ajan tasalla, sillä liikuntatutkimuksenkin mukaan vesiliikunnan suosio lisääntyy koko ajan. Alla linkkejä muutamista verkkojulkaisusta.

Esteittä elämyksiin - Vammaisuinti DVD

15. joulukuuta 2006

Esteitttä Elämyksiin – soveltava uinnin alkeisopetus on innostava opetusvideo. Videossa esitetään, kuinka soveltava uinnin alkeisopetus etenee eri vaiheiden kautta, joita ovat: veteen totuttautuminen, kastautuminen, kelluminen sekä avustettuna että itsenäisesti ja liukuminen. Esteittä elämyksiin video on on voittanut 4. sijan kansainvälisessä videokilpailussa Saksassa. Nyt tämä video on saa dvd-tallenteena.

Joulu-cd:t saatavana

12. joulukuuta 2006

Nyt voit ostaa liikuntaryhmille jouluista musiikkia. Myös uusia muita levyjä on juuri julkaistu: Step hits 42, Streetdance 33 ja Step & Dance best of 2006. Kun tilaat vuoden loppuun mennessä, saat neljä cd:tä kolmen hinnalla.

Vesiliikunnan kasvu innostaa yrittäjät yhteistyöhön

7. joulukuuta 2006

Vesiliikunta on suosittua ja sillä on suuri harrastajapotentiaali, 11 % koko aikuisväestöstä. Neljännes suomalaisista aikuisista siis kuuluu Kansallisen liikuntatutkimuksen (Kunto ry, 2006) mukaan ryhmään, joka jo joko harrastaa vesiliikuntaa tai haluaisi aloittaa säännöllisen vesiliikunnan harrastamisen. Markkinoilla uusien asiakasryhmien aktivoimisesta on saatu hyviä kokemuksia jo vesijuoksuun liittyen. Koska Jyväskylän seudulla on syvällistä liikunta- ja hyvinvointiteknologiaosaamista, on joukko yrityksiä aloittamassa yhteistyötä kasvavien vesiliikuntamarkkinoiden hyödyntämiseksi. Yritysverkosto on ottanut työnimekseen Aquapolis. Yhteistyötä koordinoi Jykes Oy. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy teki Jykesille esiselvityksen yritysten verkostoitumistarpeista ja –toiveista. - Selvityksen mukaan yritykset uskovat, että vesiliikuntaan liittyvien asiakasratkaisujen tuotteistamisessa ja mahdollisesti markkinoinnissa keskisuomalaisten yritysten kannattaa toimia mieluummin yhdessä kuin kaikki tahoillaan yksin, kertoo Eevaliisa Anttila Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista, ja jatkaa: - Osallistuvia yrityksiä on jo 9 ja ensimmäinen ideariihi järjestetään 22.-23.1.2007.

Lisätietoja asiasta antavat Eevaliisa Anttila ja Juha Hautanen.

Capoeira aloitetaan vedessä

5. joulukuuta 2006

Uusin vesiliikuntamuoto on AquaCapoeira – kuumien rytmien taistelutanssi. Capoeira on brasilialainenitsepuolustuslaji, joka on naamioitu tanssiksi. Capoeiran tanssilliset vaikutteet ovat afrikkalaisessa tanssista. Capoeira sopii hyvin vedessä toteutettavaksi. Omanlaisensa, kiehtova Capoeira-musiikki tukee liikkeiden tekemistä vedessä. AquaCapoeira sopii hyvin ensi kertaa Capoeiraa kokeileville. Vesi tukee haastavissa liikkeissä tasapainoa paremmin kuin kuivalla maalla. Veden vastus taas tekee lajista tehokkaan erityisesti laajoissa raajaliikkeissä.

Pilates, Disco ja Funk ensi vuoden vesiliikuntauutuudet

1. joulukuuta 2006

AquaTrain on aerobinen musiikkivesiliikunta. Mukana on myös mind&body liikuntamuotoja, joissa rentoudutaan, ei nosteta sykettä. AquaTrainissa tulee jatkuvasti uusia tunteja. Ensi vuoden AquaTrain uutuudet ovat AquaPilates, joka julkistetaan tammikuussa, AquaDisco ja AquaFunk.

Uutuusmusiikkia tarjouksessa

30. marraskuuta 2006

Uusia Solid-soundin levyjä on taas julkistettu: Bodyshape 26, jota suosittelemme lämpimästi myös vesiliikuntaan, Low Impact 80's Hits Remixed ja High-Low Clubmix 26. Jos tilaat cd:itä kauttamme tämän vuoden puolella, saat neljä cd-levyä kolmen hinnalla. Kuuntele musiikkia sivuillamme ja tartu tilaisuuteen!

Odottavien äitien kivut vähenevät vesiharjoittelussa

30. marraskuuta 2006

Raskaana olevien naisten vesiliikuntaa on tutkittu viime vuoden aikana sekä Suomessa että Brasiliassa. Raskauden aikana on yleiskunnon tähden tärkeää harrastaa liikuntaa. Hyvä yleiskunto lyhentää synnytyksen kestoa ja auttaa palautumaan nopeammin synnytyksen rasituksesta. Raskaana olevalle parhaita liikkumismuotoja ovat kävely, vesiliikunta ja rentouttava voimistelu. Julkaisemme aiheesta kaksi tutkimusabstraktin ja yhden opinnäytteen. Finkelstainin tutkimusten mukaan vedessä liikkuminen sopii raskaana olevalle, koska se kuormittaa vain vähän niveliä ja vähentää painon noususta syntyvää kuormitusta. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tehdyn opinnäytetyön mukaan raskausajan harjoittelun päätuloksina olivat kipujen vähentyminen, yleiskunnon koheneminen ja sosiaalisten kontaktien tärkeys.

Kaksi kirjaa luontouintirakentamiseen

26. marraskuuta 2006

Rakennustieto on julkaissut kaksi kirjaa, jotka opastavat erinomaisesti julkisten uimarantojen peruskorjaajia ja suunnittelijoita. Teokset ovat nimeltään Uimarantaopas ja Vesistötöt liikuntapaikkoina. Kirjat kuuluvat opetusministeriön liikuntapaikkajulkaisujen sarjaan. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.

Vesivoimistelunohjaajia etsitään

10. marraskuuta 2006

Monella paikkakunnalla kysytään vesivoimistelua enemmän mitä sitä pystytään järjestämään. Etsimme henkilöitä, jotka ovat halukkaita ohjaamaan AquaTrain ryhmiä tuntityönä. Paikkakunnat, joihin ohjaajia etsitään ja yhdyshenkilöt:

Koulutamme ohjaajat AquaTrain-peruskurssilla.

Löydä Uimahallit ja kylpylät verkosta

9. marraskuuta 2006

Suomalaisen liikunnan tietopankin uusittu palvelusivusto sisältää tietoja koko maan liikuntapaikoista, luonnon virkistystarjonnasta ja kuntien liikuntatoimen taloudesta. Kansainvälisesti ainutlaatuinen järjestelmä on avattu 1.11. 2006. Järjestelmän ohjausryhmän puheenjohtaja, liikuntasuunnittelun professori Kimmo Suomi kertoo, että järjestelmää voivat hyödyntää liikuntahallinnon viranomaiset kunnissa, lääneissä ja opetusministeriössä, liikuntarakentamisen yritystoiminta, alan tutkijat sekä opettajat ja tiedotusvälineet. ”Paikkatietojärjestelmä soveltuu hyvin liikuntapaikkojen viestintään ja markkinointiin. Tulevaisuudessa tärkein käyttäjäryhmä ovat tavalliset liikuntaa harrastavat ihmiset”, Suomi sanoo. Järjestelmän tietojen hakuun on tarjolla kaikille avoin WWW-sovellus, jonka kautta on saatavilla liikuntapaikkojen nimet, sijainnit, liikuntapaikkatyyppitiedot ja lajisoveltuvuustiedot.

Suvi-vesivyö® voitti vesijuoksuvöiden testin Kuningaskuluttajaohjelmassa

6. marraskuuta 2006

Testivoitto on lisännyt myös vesivöiden kysyntää Vesiliikuntainstituutissa. Viisi uutta jälleenmyyjääkin aloittaa Suonenjoella, Vaasassa, Nokialla, Jämsässä ja Kittilässä. Jälleenmyjiä on tällä hetkellä 145.

Tutkimus Jyväskylästä: vesivoimistelu on turvallinen liikuntamuoto

30. lokakuuta 2006

Tiina Kososen vesivoimistelututkimuksessa on paljon mielenkiintoista tietoa vesivoimistelun kuormittavuudesta. Jyväskylän Yliopistolle tehdyssä pro gradu tutkielmassa kohderyhminä olivat sekä terveet että hengitys- ja verenkiertoelinsairaita naisia. Tutkimuksessa tuli ilmi muun muassa se, että matalassakin kuormitustasossa vesivoimistelussa kulutetaan hyvin energiaa, koska vedessä voimistellessa on koko ajan voitettava veden vastus. Myös hengitys- ja verenkiertoelin sairaiden kuormitus perusliikkeissä oli varsin turvallisella tasolla.

Kuusi uutta cd:tä liikunnanohjaukseen

19. lokakuuta 2006

Solid-Sound on julkistanut uusia musiikki cd:itä liikunnanohjaukseen. Valikoimasta löytyy uutuuskokoelmia moneen makuun, eri biiteissä sekä kaikkia suosituimpia tyylilajeja. Solid-Sound on Euroopan suurin liikuntamusiikin tuottaja.

Kevään 2007 Vesiliikunnan peruskurssit ammattilaisille

14. lokakuuta 2006

Vesiliikunnan peruskurssi ammattilaisille, VEPA-kurssi on valmistava kurssi seuraaviin Aquatic Exercise Assosiationin eli AEA:n kansainvälisiin vesiliikuntasertifikaatteihin:
1. Aquatic Fitness Professional REVIEW (VINTE-kurssi suomeksi)
2. Aquatic Fitness Professional Certification EXAMINATION (VEKI-sertifikaatti suomeksi)

Aquatic Exercise Assosiation eli AEA on kansainvälisesti tunnettu vesiliikunnan kouluttaja. AEA tarjoaa keskitason vesiliikunnan ohjaajakoulutuksia sekä useita täydennyskoulutusohjelmia ympäri maailmaa. Koulutuksia on tähän mennessä järjestetty kahdeksalla eri kielellä, 17 eri maassa. Tutkinnon suorittaneita on ollut yli 45 000 ihmistä on vuodesta 1984 lähtien. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti AEA:n Suomen koulutuskeskuksena järjestää ensimmäiset Suomen sertifioinnit keväällä 2007.

Viimeinen kuulutus Aqua-Rookie kilpailuun

14. lokakuuta 2006

Sinustako Suomen vesiliikuntaohjaaja 2006? Osallistu Suomen Aqua-Rookie 2006 ja ota siitä selvyys! Saat maksuttoman osallistumisen Vesiliikunnan Innovaatiot –koulutuksen sunnuntaipäivään ja valitsemasi Solid-soundin CD:n. Jos voitat, pääset esiintymään ja kilpailemaan ulkomaille. Ilmoittautuminen 1.11.2006 mennessä.

Testivoittajan juhlatarjous

4. lokakuuta 2006

Suomalainen Suvi® vesivyö on kehitetty alunperin järvihölkkääjille. Lokakuun 7. päivänä 2003 Vesiliikuntainstituutti uutisoi “Uusi Suvi-vesivyö tullut tehtaalta”, ja silloin uutiskommentteina oli myös: “Järvessä juoksemaan alkaneilla kuntoilijoilla korostuvat suomalaisille tärkeät arvot, kuten luontoliikunnan esteettiset elämykset, liikunnan ekologisuus ja vesielementin aistillinen kokeminen. Suomalaisille ei istu mikä tahansa vesivyö, ja kaikki ulkomaiset vastineet eivät kelluta oikealla tavalla. Nyt valmistunut vesivyö on ensimmäinen suomalaisen tuotekehityksen tulos ja myös valmistettu Suomessa.” Nyt, melkein kolmen vuoden kuluttua Suvi® vesivyö on raivannut edelläkävijän tien ja voittanut kuningaskuluttajan testin. Voiton kunniaksi Vesiliikuntainstituutti tarjoaa juhlatarjouksena Suvi® vesivyön ostajalle kirjan Vesileikit – luontouimarin käsikirjan kaupan päälle.

Ohjaajille ideoita, virikkeitä ja peruskoulutuksia

3. lokakuuta 2006

Vesiliikuntakuntoutuksen, vesiaerobicin ja AquaTrainin seuraavat koulutukset 2006-2007 on juuri päivitetty sivuillemme. Kurssikalenterista löydät ajankohdat ja paikat. Alla olevista linkeistä löydät tarkempia kurssikuvauksia.

Ilmoittaudu kursseillemme täällä

TV-testivoittaja: Suvi® vesivyö sai kuningaskuluttajalta täydet pisteet

28. syyskuuta 2006

Vesijuoksu on Suomessa noussut viime vuosina suosituksi kuntoilumuodoksi. Jotta vesijuoksusta saisi mahdollisimman paljon hyötyä ja huvia, oikeanlaisen vesivyön valinta on tärkeää. Tämän johdosta Yleisradion kuningaskuluttaja –ohjelmassa testattiin viisi suosittua vesivyötä ja voittajaksi selvisi Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin valmistama ja myymä Suvi® vesivyö. Onnea Suville!

Vesipilates tulossa altaille 2007

28. syyskuuta 2006

Kehonhallintatekniikat, body & mind –lajit ovat nykyisin hyvin suosittuja liikunnan muotoja, Pilates ehkä suosituin. Pilatesta harrastetaan Suomessa pääasiassa lattiatasossa jumppapatjalla. MP-Pilates ohjaaja Riku Virtanen on tehnyt diplomityön pilateksen soveltamisesta veteen. -Pilates –menetelmän tärkeimmät periaatteet ovat keskittyminen, keskustan käyttö, kontrolli, hallinta, hengitys, tarkkuus ja liikkeen virtaus ja nämä periaatteet soveltuvat hyvinkin veteen, osa jopa tehostuu, kommentoi Virtanen.

Aqua-Rookie –kilpailusta nuoria kykyjä vesiliikuntaan

21. syyskuuta 2006

Aqua-Rookie kilpailun tarkoituksena on löytää uusia kykyjä vesiliikunnan ohjaamiseen ja innostaa nuoria ohjaajia vesiliikuntauran valitsemiseen. Aqua-Rookie kilpailuja järjestetään eri Euroopan maissa ja vuosittain järjestetään yhteinen Euroopan mestaruuskilpailu, Euroopan Aqua-Rookie.

Rivitanssi vedessä - Stetsoneille roisketta ja syke ylös!

14. syyskuuta 2006

Rivitanssia voi myös vedessä. AquaLineDance on uusin AquaTrain vesiliikuntatunti. Laji vahvistaa erityisesti pakaralihaksia ja jalkojen lihaskuntoa yleensäkin, AquaLineDancessa irroitellaan vedessä erilaisilla tanssisarjoilla, ja musiikissa löytyy rivitanssimusiikin rytmien lisäksi countrya, riverdancea ja can-caniä. Tunti alkaa helpoista sarjoista eikä päädy liian vaikeaan, vaan AquaLineDance on kohdennettu "matti-ja-maija-meikäläis" -kuntoilijoille. Vesi vastustaa huomaamatta iskevissä rytmeissä! Tunnille osallistuminen ei vaadi aiempaa harrastuneisuutta, ja se sopii kaikille normaalikuntoisille ihmisille, jotka pitävät vedestä. Musiikin ja tekemisen yhdistely antaa motivaatiota.

Vesiliikunnan ohjaamiseen sertifiointi myös Suomeen

13. syyskuuta 2006

Suomessa aloitetaan arvostetun Aquatic Exercise Assosiation:in eli AEA:n koulutustoiminta ja sertifioinnit. Lahden ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusyksikkö järjestää ensimmäisen Vesiliikuntaohjauksen peruskurssin ammattilaisille eli VEPA-kurssin 11.-12.10.2006. Ensimmäinen AEA:n kansainvälinen vesiliikunnan ohjaajasertifikaatti eli lyhennettynä VEKI-serftifikaatti on 5.2.2007 niinikään Lahdessa. Tule mukaan Suomen ensimmäiselle kurssille!

Vesiliikuntainstituuttiin kolme uutta huippuosaajaa kouluttajiksi

13. syyskuuta 2006

Suomalaisella Vesiliikuntainstituutilla on koko Suomen kattava kouluttajaverkosto. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttajat ovat alansa huippuosaajia, ja he kehittävät itseään jatkuvasti. Jokaisella heistä on kokemusta vesiliikunnan ohjaamisesta ja kouluttamisesta, hyväksytysti suoritettu Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin 6 kk:n pituinen kouluttajakoulutus, vesijuoksun ohjaajatutkinto sekä vuoden sisällä suoritettu hengenpelastajan testiuinti. Vesiliikunnan eri osaamisalueita edustavat alueelliset kouluttajat ovat käytettävissä myös tilauskoulutuksiin. Tervetuloa tiimiin Inkeri ja Johanna Tamperelta sekä Mari Turusta.

Kainuun ideapäivässä uutuustunteja

12. syyskuuta 2006

Kajaanissa on Vesiliikunnan innovaatiot ideapäivä 5.1.2007. Tässä koulutuksessa on teematunteina AquaLatin, AquaBells, Ai Chi, PilatesDeep, AquaSenior ja Joogavenytyksiä vesivyöllä. Lisäksi teoriaosuudessa mm. uutuuksia maailmalta ja äänentoistovälineet vesiliikunnan ohjaamisessa.

Vesiliikunnan mallitunnit Jyväskylän seudulle

8. syyskuuta 2006

Jyväskylän verkostokaupungin alueella toteutettava terveys- ja erityisliikunnan kolmivuotinen hanke on käynnistynyt. Hankkeen tarkoituksena on pilotoida ja vakiinnuttaa hankekuntiin yhteinen terveys- ja erityisliikunnan toimintamalli. Toimintamallissa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat toteuttavat yhteistyössä yli kunta- ja hallinnonrajojen ennaltaehkäiseviä ja kuntouttavia liikuntapalveluita. Hankkeen lopussa valmistuvat myös mallitunnit lasten ja nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden vesi- ja ryhmäliikuntaan. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja, liikuntaneuvos Pekka Toivonen, ja ryhmässä ovat edustettuina hankekunnat sekä alan oppilaitoksia, järjestöjä ja yrityksiä, muun muassa Suomalainen Vesiliikuntainstituutti. Lisätietoja hankkeesta projektipäällikkö Elina Hasanen elina.hasanen@jkl.fi.

UUTUUS: Mikkivyö ohjaajille

5. syyskuuta 2006

Vesiliikuntainstituutista on saatavana mikkivyö langattoman mikrofonin eli “headsetin” sijoittamiseksi vyötärölle ohjaustilanteessa. Langaton mikrofoni on sähköturvallinen ja helppokäyttöinen altaalla ja lisäksi se suojaa ohjaajan yhtä tärkeintä työkalua, omaa ääntä.

Vesiliikunnan innovaatiot –koulutussarja alkaa

4. syyskuuta 2006

Vesiliikunnan innovaatiot –koulutussarja on käytäntökeskeisten vesiliikunnan ideapäivien sarja, joka alkaa tänä syksynä. Tämä Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin uusi tapa tarjota koulutusta vesiliikunnan ammattilaisille on tehty ohjaajien tarpeeseen. Vesivoimistelussa kaivataan ideoita musiikin käytöstä, erilaisista välineistä, uusista vesiliikuntamuodoista ja koulutukset nimenomaan allaspainoitteisina. Syksyn Vesiliikunnan innovaatiot -koulutuspäivät järjestetään Joensuussa, Nokialla, Ikaalisissa ja suurin tapahtuma on Siuntiossa.

Pilates, Tai Chi ja Jooga vedessä

29. elokuuta 2006

Rauhalliset, mielen ja kehon harmoniaa edistävät, rentouttavat liikuntamuodot soveltuvat erinomaisesti myös veteen. Suomalainen Vesiliikkuntainstituutti on tehnyt perustavaa kehitystyötä veden ominaisuuksien hyödyntämiseksi suosittujen ryhmäliikuntamuotojen, Pilateksen, Tai Chin ja Joogan soveltamiseksi veteen. - Vartalon ja liikkeen hallinta, helppo hengitys ja energisyyden tunteen lisääntyminen ovat tunnusomaista näitä liikuntamuotoja soveltavalle uudelle AquaHarmony –tunnille, kertoo kehitystyöstä vastannut vesiliikuntakouluttaja Eevaliisa Anttila. Kehitystyö jatkuu edelleen ja uusia teematunteja tulee Anttilan mukaan vielä tänä vuonna. Uutta AquaHarmonia pääsee kokeilemaan Ikaalisten kylpylässä 1.9. alkaen ja myöhemmin myös muista AquaTrain toimipaikoissa.

Uutuus: Musiikkia saatavana vesirentoutukseen

28. elokuuta 2006

Olemme iloisia saadessamme esitellä musiikkiuutuuden, jota suosittelemme lämpimästä vesirentoutukseen. Tämä eteerinen musiikki sopii hyvin myös moneen muuhun rauhalliseen liikuntaan tai venyttelyyn. Uutuuslevyjä saatavana myös aerobicciin.

Vesivyömyyntiä myös Nivalaan, Veteliin ja Nurmekseen

28. elokuuta 2006

Neljä uutta vesivöiden jälleenmyyjää aloittaa tässä kuussa. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivöitä saa nyt myös Nivalasta, Vetelistä ja Nurmeksesta. Elmo Sport Nivalasta, Kone-Sport Veteli ja Nurmeksen Kesport aloittavat vesivöiden jälleenmyynnin nyt uimahallikauden alussa. Lisäksi uusi jälleenmyyjä aloitttaa Turussa, Urheilu Hansa.

Euroopan paras vesiliikuntaohjaajaosakipailu Suomeen

9. elokuuta 2006

Euroopan Aqua-Rookie on arvovaltainen jokavuotinen parhaan uuden eurooppalaisen vesiliikuntaohjaajan titteli. Osallistujat eri maista esittävät taitonsa tuomaristolle ja yleisölle. Kilpailuissa osallistutaan kahteen 20 minuutin mittaiseen suoritukseen, joista toinen on matalassa vedessä ja toinen syvässä vedessä. Tuomaristo valitsee näistä ehdokkaista Euroopan Aqua-Rookien. Tämä on mahdollisuus kaikille uusille kyvyille - esitellä itsensä maailmalle ja päästä kansainväliseksi vesiliikuntaohjaajaksi. Voittaja osallistuu automaattisesti kansainvälisiin vesiliikuntakonferensseihin. Hän, joka on valittu ensin oman maansa Aqua-Rookieksi, voi osallistua tähän kansainväliseen kilpailuun. Esimerkiksi Suomen Aqua-Rookie voi osallistua Euroopan Aqua-Rookie-kilpailuun. Saat lisätietoja Suomen osakilpailusta lähiviikkoina tältä sivustolta.

AquaTrain etenee seuraavaan kehitysaskeleeseen

7. elokuuta 2006

AquaTrain on trendikästä musiikkiliikuntaa, jota järjestetään AquaTrain toimipaikoissa ympäri Suomea. Syksyn ensimmäisiin uutuuksiin kuuluvat uusi teema, AquaLineDance sekä ensimmäiset päivtykset AquaBailamokseen ja AquaBoxingiin. AquaTrain on nuorekas vesijumppa, josta löytyy myös tehokkuutta. Päivitetyissä tunneissä pääsee jumppaamaan ensikertaisen euroviisuvoittokappaleen tahdissa.

Elokuu on koulutuskuukausi

7. elokuuta 2006

Tutustu seuraaviin alkusyksyn koulutuksiin, joissa on vielä tilaa:

  • 11.-12.8. Vesijuoksun ja syvän veden vesivoimistelun ohjaajakurssi
  • 13.8. Vesiliikuntainstituutin kouluttajakoulutus
  • 17.8. AquaBailamoksen ja AquaBoxingin uutuusteemat
  • 19.-20.8. AquaTrainin peruskurssi
  • 19.8. AquaTrimin ja AquaBoxingin teemakoulutukset
  • 20.8. AquaBailamoksen teemakoulutukset
  • 9.9. Vesiliikunta fysioterapiassa
  • 6.-8.10. Ja 21.-22.10. Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssi

Vesiliikuntainstituutti on muuttanut Grafilaan

3. elokuuta 2006

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin tuotekehitys ja hallinto on keskitetty Jyväskylään. Muuten toiminta on valtakunnallista ja lisäksi varastomme sijaitsee Saarijärvellä. Olemme muuttaneet tarkoituksenmukaisempiin ja laajempiin tiloihin Seppälänkankaalle. Uusi postiosoitteemme on PL 120, 40101 Jyväskylä ja uusi käyntiosoitteemme Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä. Uusi puhelinnumeromme on 014-449 7921, käsipuhelinnumerot pysyvät ennallaan.

Suvi® ja Hipper® vesivyöt Stadiumiin

4. heinäkuuta 2006

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivyöt saa ostettua nyt myös Suomen Stadium liikkeistä. Stadium on aktiivisen elämän edustaja. Yrityksen visio on inspiroida vauhdikkaaseen, hauskaan ja terveelliseen elämään. Stadiumilla on noin 100 myymälää Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Suomen myymälät sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Raisiossa. Suvi® ja Hipper® vesivyöt ovat Suomen myydyimpiä vesivöitä ja laji lisää suosiotaan koko ajan.

Vesivöiden jälleenmyyjäverkosto laajenee

26. kesäkuuta 2006

Suvi® ja Hipper® vesivyöt ovat Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin testaamia ja suosittelemia vesivöitä. Kun ostaa vesivyön virallisilta jälleenmyyjiltämme, saa kaupan päälle oppaan ja käyttökoulutuksen. Jälleenmyyjiä näille Suomessa valmisteuille vesivöille tulee jatkuvasti lisää. Nyt uusimmat ovat Pietarsaaresta ja Iisalmesta.

Aquajogging Finland –kampanjassa yleisötapahtumia ympäri Suomea

26. kesäkuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää "Aquajogging Finland –kampanjan", jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä harrastamaan terveyttä edistävää vesiliikuntaa luonnonvesissä. Kampanjan puitteissa järjestetään maksuttomia vesijuoksun lyhytkursseja, vesijuoksun introja suosituilla uimarannoilla. Vesijuoksun intro on tarkoitettu lajista kiinnostuneille tai vähän aikaa vesijuoksua jo harrastaneille tavallisille ihmisille. Lyhytkurssin laajuus kampanjan yhteydessä on 1-2h ja puolet siitä on käytännön harjoittelua vedessä.

Aquajogging Finland -kampanjan aikataulu

TAMPERE: Pyynikin ranta 18.7.2006 klo 12 - 14
JYVÄSKYLÄ: Tuomiojärven ranta 12.7.2006 klo 12 - 14
TURKU: Ruissalon ranta, kärki 20.7.2006 klo 12 - 14
OULU: Tuiran ranta 14.7.2006 klo 12 - 14
JOENSUU: Ilosaaren ranta 4.7.2006 klo 12 - 14
HELSINKI: Hietaniemen ranta 19.7.2006 klo 12 - 14

UUTUUS: Musiikki-CD senioriliikuntaan

22. kesäkuuta 2006

Neljä uutta Solid-Soundin musiikki-CD:tä on julkaistu: Low impact 27, Indoor cycling 26, High/Low & thai-bo Clubmix 25 sekä Senior Fit 1. Seniori Fit 1 on uuden senioriliikuntamusiikkisarjan ensimmäinen tallenne. Levyllä liikutaan nostalgisen 60-luvun ja 70-luvun alun ikivihreiden tahdissa. Levyllä on mm. sellaisten "hyvien vuosien" artistien alkuperäiskappeita kuin Elvis, Frank Sinatra, Beatles ja Rod Stewart.

AquaTrain -ohjaajaksi elokuussa

22. kesäkuuta 2006

AquaTrain on hauskaa vesiaerobicia musiikin mukaan. Sitä järjestetään monissa kylpylöissä ja uimahalleissa. Syksyllä koulutetaan lisää ohjaajia 19.–20.8. Lappajärvellä, Pohjanmaalla järjestettävällä AquaTrain -peruskurssilla. Kurssilla saa valmiudet ohjata mm. AquaBailamosta, AquaBoxingia ja AquaTrimia. Samassa yhteydessä koulutetaan myös uuteen, syksyllä julkistettavaan teemaan AquaLineDanceen jo toimivia ohjaajia.

Vesiliikunta tutkimusten mukaan myös “luuliikuntaa”

22. kesäkuuta 2006

Tutkimusten mukaan vesiliikunnalla näyttäisi olevan vaikutusta luutiheyden lisääntymiseen. Muun muassa Harushin tutkimus Haifan yliopistossa sekä Yurtkuranin, Tsukaharan ja Goldstainin tutkimukset viittaavat siihen. Harushin tutkimuksen tärkein johtopäätös on, että säännöllinen, useasti viikossa tapahtuva vesiliikunta näyttää vaikuttavan ehkäisevästi luutiheyden heikkenemistä vaihdevuosi-ikäisillä naisilla, jotka yleisesti kärsivät luonnollisen luuston rappeutumisen myötä 1%–2% luutiheyden heikkenemisestä vuodessa.

Lataa tutkimusabstrakti itsellesi PDF-tiedostona:

Vesijuoksuvälineen tuotanto keskitetään Keski-Suomeen

22. kesäkuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutin Suvi®- ja Hipper®-vesivyöt ovat kehittyneet alan brändeiksi, ja ne ovat myös vesivyömarkkinoiden markkinajohtajat, vaikka kilpailevia tuotteita valmistetaan kaukoidässä Suomen markkinoille. Nyt Suomalainen Vesiliikuntainstituutti keskittää tuotantoaan Keski-Suomeen. 14. kesäkuuta ensimmäiset keskisuomalaiset vesivyöt ovat lähteneet urheilukauppoihin ja Stockmann-tavarataloihin, jotka ovat näiden vesivöiden tärkeimmät jakelukanavat.

Tutkimus: Vesiliikunta lisää suosiotaan

9. kesäkuuta 2006

Kansallinen liikuntatutkimus 2004–2005 on julkaistu. Se antaa kannustavaa tietoa vesiliikunnan ammattilaisille, ja on hyvin samansuuntainen, miltä uimahallien ja kylpylöiden “katukuvakin” näyttää. Uinti on lisännyt suosiota edellisestä 2001–2002 tehdystä tutkimuksesta 11%. Kun silloin uinnin harrastajia oli 520.000, heitä on viimeisimmän tutkimuksen mukaan 578.000 eli 58.000 harrastajaa enemmän. Kaikien kaikkiaan uinti on neljänneksi suosituin liikuntalaji. Ohi menevät kävelylenkkeily, pyöräily ja hiihto, eli uinti on suosituin sisäliikuntalaji ja uima-altaat “koko kansan liikuntapaikkoja”.

Lähde ja lisätietoja: Kunto ry

Uutuustuote: Hipper® -varavyö

9. kesäkuuta 2006

Aloitamme uuden tuoteen, Hipper® -varavyön myymisen. Vesivyömme lukko on korkealaatuinen ja erittäin kestävä. Myymme sitä nyt myös varaosana. Lukkoon on vyöosa jo ommeltu valmiiksi, joten se on helppo vaihtaa vesivöihin, joissa kellukeosan vyöreiät ovat 40 mm tai isommat.

Hipper® -varavyö kannattaa hankkia jos

  • oman vesivyön lukko on rikkoutunut
  • haluaa turvallisen ja varmasti kestävän vesivyölukon
  • vyötärön ympärystään on kertynyt sen verran mittaa, että tarvitsee jatko-osaa vyöhön: napsauta jatko-osa kiinni lukkoon, ja saat 140 cm lisää mittaa vyöhösi

Tutkittua: vesivyön istuuvuus tärkein

8. kesäkuuta 2006

Kuntoilijat käyttävät suositussa vesijuoksussa apuvälineenä vyötärökelluketta, vesivyötä. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on tutkinut vesivöiden käyttäjäystävällisyyttä 8 kuukauden testausprojektin aikana, koska Vesiliikuntainstituutti on vesivöiden merkittävin valmistaja ja myyjä Suomessa. Projekti toteutettiin yhdessä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologian koulutusohjelman kanssa. Tutkimustuloksissa selvisi, että eniten vesivyössä vesijuoksijoille merkitsee sen hyvä istuvuus vyötäröllä. Vesivyö ei saa painaa tai hiertää. Muita merkittäviä tekijöitä olivat kestävyys, suomalaisuus ja hinta. Tulosten pohjalta Vesiliikuntainstituutin vesivöihin Suviin®, Hipperiin®, Hipper Athleteen®, Delfiiniin ja Saukkoon on tehty hienoisia muutoksia tälle kesäsesongille. Muun muassa painoluokkia on muutettu kevyiden naisten osalta niin, että suosittelemme heille nykyään Delfiini-vesivyötä.

Riihimäelle ja Leppävirroille uudet jälleenmyyjät

8. kesäkuuta 2006

Suvi®- ja Hipper® -vesivöitä saa jo 129 liikkeestä, pääasiassa Stockmann-tavarataloista, Intersporteista ja Kesporteista sekä Sportioista. Eniten vesivöitä hankitaan kesäliikuntavälineeksi, ja monella mökkirannalla liikutaankin kesävesissä terveyttä hankkien. Akkuja ladataan ainutlaatuisissa suomalaisissa vesimaisemissa Suvi®- ja Hipper®-vesivöitä käyttäen. Suvi®- ja Hipper® -mallit ovat Suomen myydyimpiä vesivöitä.

AquaTrainia luonnonvesissä

4. kesäkuuta 2006

Imatralla voi kesällä treenata luonnonvesissä trendikästä AquaTrainia. Käringin kutsun järjestämänä AquaBailamos, Aquaboxing, AquaTrim ja muut AquaTrainin teematuntien musiikit kaikuvat jylhissä Karjalan maisemissa.

Lue lisää AquaTrainista

Käringin kutsun yhteystiedot löydät AquaTrain -toimipaikkasivulta

Musiikkikauppa avattu!

4. kesäkuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on tehnyt sopimuksen euroopan suurimman aerobicmusiikkikustantajan, Solid-Soundin kanssa. Vesiliikuntainstituutin sivuille on tehty musiikkikauppa, ja sieltä voi kuunnella, valita ja tilata musiikkia liikunnanohjaustarkoitukseen. Uutuuksia tulee kuukausittain ja Vesiliikuntainstituutin musiikkiraati tekee myös suosituksia valinnan helpottamiseksi. Mutta onneksi musiikki on makuasia ja valittavana runsaasti eri vaihtoehtoja.

Kuulutus vesiliikuntatutkimuksista

4. kesäkuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti kuuluttaa vesiliikuntatutkimuksia. Vesiliikunnasta kaivataan monenlaista tutkimustietoa harrastajien käyttöön, ohjaajien ammatillisten valmiuksien parantamiseksi, palveluiden kehittämiseksi ja yhteiskunnallisen merkityksen osoittamiseksi. Tarjoamme tutkijoille mahdollisuutta tuoda alaan liittyviä tieteellisiä tutkimuksia julkisuuteen muun muassa www-sivujemme välityksellä.

Vesijuoksun ohjaajia ja kouluttajia koulutetaan lisää

31. toukokuuta 2006

Elokuussa on mahdollista kouluttautua vesijuoksun ohjaajaksi Jyväskylän kaksipäiväisellä kurssilla. Vaikka vesijuoksun tekniikka on helppo, 2-päiväisellä kurssilla saa paljon käytännön ideoita ja työkaluja ohjaustyöhön. Samassa yhteydessä Suomalainen Vesiliikuntainstituutti laajentaa kouluttajaverkostoaan ohjaajakurssin jälkeisen päivän kouluttajakoulutuksella.

Haluatko säästää koulutusmenoissa?

24. toukokuuta 2006

Suomalaisella Vesiliikuntainstituutilla on koko Suomen kattava kouluttajaverkosto, uusi “alueellinen kouluttajaverkosto”. Alueelliset kouluttajat ovat käytettävissä tilauskoulutuksiin, ja he edustavat vesiliikunnan eri osaamisalueita. Matkakuluissa säästää huomattavasti, kun tilaa kouluttajan paikan päälle, sen sijaan että lähettää työntekijöitä koulutukseen. Lisäksi samalla voi kouluttaa koko henkilökunnan ja usein yhteistyökumppanitkin. Alueellisen kouluttajajärjestelmän ansiosta tilauskoulutukset ovat entistä edullisempia.

Etsimme alueellisia vesijuoksun kouluttajia

21. toukokuuta 2006

Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttajat ovat alansa huippuosaajia, ja he kehittävät itseään jatkuvasti. Jokaisella heistä on kokemusta vesiliikunnan ohjaamisesta ja kouluttamisesta: he ovat osallistuneet Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin omaan kouluttajakoulutukseen — he ovat myös suorittaneet kuluttajaviraston ohjeiden mukaisen hengenpelastajan testiuinnin. Lisäksi he osallistuvat Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin omaan kouluttajien täydennyskoulutukseen vähintään kerran vuodessa. Etsimme tiimiimme lisää kouluttajia, koska koulutuskysyntä kasvaa koko ajan. Jos arvelet viihtyväsi joukossamme ja asut

  • Turussa
  • Oulussa
  • Helsingissä
  • Tampereella
  • Joensuussa tai
  • Jyväskylässä...

Tarvitsetko musiikkia — tutustu avajaistarjoukseen

18. toukokuuta 2006

Suomalaisessa Vesiliikuntainstituutissa olemme valmistelleet musiikin myyntiä pitkään: vertailleet kansainvälisiä kustantajia sekä kuunnelleet musiikkia ja asiakkaiden toiveita. Olemme päätyneet Solid-Sound® -merkkisen, alankomaalaisen, erityisesti liikunnanohjaukseen tehdyn musiikin myymiseen. Äänitteet ovat korkeatasoisia CD-tallenteita, ja musiikkivalinnat ovat hyvällä maulla tehtyjä. Olemme testanneet äänitteet, ja kokemustemme mukaan ne soveltuvat hyvin vesivoimisteluun, mutta niitä voi käyttää myös muussa liikunnan ohjaamisessa. Solid-Sound tuottaa uusia liikuntamusiikki-CD:itä kuukausittain. Uusiutuvassa valikoimassa on sekä hittilevyjä että "evergreenejä".

Mansikkavesijuoksuun Suonenjoelle

10. toukokuuta 2006

Suonenjoella järjestetään mansikkakarnevaaliviikonloppuna lauantaina 15.7. jo toisen kerran vesijuoksutapahtuma. Tässä yhteydessä on kilpailu, jossa ei tarvitse pitää kiirettä ellei halua. Voittajaksi pääsee mansikkaisessa vesijuoksutapahtumassa voittamalla parhaan päähineen palkinnon. Nyt uutuutena myös lötköpötköviesti ja lapsille omia leikkejä. Vesijuoksun tekniikkaopastus ennen kilpailuja. Osallistuminen maksutonta, tiedustelut: Raija Määttänen, p. 040 752 7845 tai Seija Paanenen, p. 040 526 1154.

Vauvauinti on vesiliikunnan kestotrendi

10. toukokuuta 2006

Vauvauinnissa toimitaan lasten ehdoilla ja se on perheen yhteinen leikkihetki vedessä. Uudentyyppistä vauvauintikoulutusta toteutetaan Keski-Suomessa toukokuussa, kun pitkän linjan vauvauinninohjaaja ja vauvauintikouluttaja Gisela Tauriainen pureutuu Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin järjestämässä koulutuksessa vauvan luontaisten ominaisuuksien hyväksi käyttöön osana vauvauintitoimintaa: Vauvojen keskittymiskyky, sinnikkyys ja peräänantamattomuus, kämmentartuntarefleksi ja monet muut luontaiset ominaisuudet ovat Tauriaisen metodin kulmakiviä. Vauvauinnin visiot -koulutuksessa on vielä muutama paikka vapaana ja siihen voi ilmoittautua niin kauan, kuin paikkoja riittää.

Anttila nimetty AEA:n koulutusasiantuntijaksi Pohjois-Eurooppaan

10. toukokuuta 2006

Aquatic Exercise Assosiation eli AEA on maailman johtava vesiliikuntajärjestö, jonka erityisosaamisalueena on vesivoimistelu. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin toimitusjohtaja ja vastaava kouluttaja Eevaliisa Anttila nimitettiin 26.3.2006 AEA:n kansainväliseksi kouluttajaksi ja vesiliikunnan koulutusasiantuntijaksi — englanniksi AEA International Training Specialist. Hänen vastuualueenaan on Pohjois-Eurooppa. AEA:n 18. kansainvälisen vesiliikuntakonferenssin IFAC 2006:n yhteydessä pidetyssä nimitystilaisuudessa Orlandossa Yhdysvalloissa uusia kansainvälisiä kouluttajia nimettiin yhteensä neljään maahan: Suomen lisäksi Brasiliaan ja Meksikoon sekä espanjaa puhuvien USA:laisten markkina-alueelle. Nimityksen myötä Suomessa aloitetaan AEA:n koulutustoiminta ja sertifioinnit. AEA on vesiliikuntakoulutuksen globaali markkinajohtaja. AEN:n sertifiointien järjestämisestä tulee vastaamaan Suomalainen Vesiliikuntainstituutti.

Jo 45.000 vesiliikunnan tutkintoa

10. toukokuuta 2006

AEA:n toiminnanjohtaja Angie Proctor on tyytyväinen järjestön kansainvälistymiseen: — Vesiliikunnan suosio lisääntyy koko ajan useissa maissa. AEA:n tavoitteena on tukea vesiliikuntatoimialan turvallista ja tehokasta kasvua ja kehitystä globaalisti niin, että vesiliikunta tukee yhtä paremmin kaikkien ihmisten terveellisiä elämäntapoja. Nyt tehtyjen nimitysten jälkeen AEA:n kansainvälisiä koulutusasiantuntijoita on yhteensä 26 ja toimintaa yli 50 maassa. AEA on sertifioinut yhteensä 45.000 vesiliikunnan ammattilaista. Eräs merkki toimialan kasvusta on konferessin kasvu: IFAC 2006 -konferenssiin 25. — 29.3. Floridan Orlandossa osallistui yhteensä yli 750 henkilöä, mikä oli 100 enemmän kuin viime vuonna. Konferenssiin osallistui ihmisiä yli 32 maasta.

Kivitippu Lappajärvellä on uusin AquaTrain-toimipaikka

4. toukokuuta 2006

Pohjanmaan Lappajärvellä soi elokuusta 2006 alkaen altaalla AquaBailamos-, AquaBoxing- ja AquaTrim-musiikit. Vesi loiskuu ja ihmiset vesijumppaa, kun Kylpylähotelli Kivitipussa aloitetaan AquaTrain. Kivitippu on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin uuden, aerobisen vesiliikunnan uusin toimipaikka. AquaTrain tulee täydentämään jo ennestään monipuolisia ja ajanmukaisia palveluja Kivitipussa.

Vesirentoutuksen tutustumistilaisuus Helsingissä

26. huhtikuuta 2006

Haluatko kokeilla vedessä kelluen painottomuuden tunteen toisen keinuttaessa sinua ihanan rentouttavasti? Silmät kiinni, lämpimässä vedessä ja meditatiivista veden alla musiikkia samalla kuunnellen. Kokeilijoiden mukaan kokemus on ällistyttävä. Rentoutuminen tapahtuu nopeasti ja syvään. Musiikin ja veden rentouttavat yhteisvaikutukset pitää kokea ennen kuin tietää miltä ne tuntuvat. Nyt sinulla on mahdollisuus kokeilla niitä vesirentoutuksen introssa Helsingissä 26.5.2006.


Vesijuoksukoulutus kaupan päälle

26. huhtikuuta 2006

Menneenä vuonna jokainen Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesivyön osanut henkilö on saanut maksutta kahden tunnin käyttäjäkoulutuksen, vesijuoksun intron. Tämä kokeilu perustuu Vesiliikuntainstituutin toimintaperiaatteeseen innostaa ihmisiä uusiin vesiliikuntamuotoihin: — Kun liikunnasta innostunut ihminen saa liikuntaväliineen lisäksi oppaan ja vielä koulutuksenkin, on todennäköisempää, että hänestä tulee säännöllinen liikunnan harrastaja, ja hän on myös tyytyväinen kauppaan, perustelee Vesiliikuntainstituutin toimitusjohtaja Eevaliisa Anttila. Koska menneen vuoden kokeilu “koulutus kaupan päälle” on saanut erittäin hyvän vastaanoton sekä urheilukauppiailta että vesijuoksijoilta, koulutukseen oikeuttava vesijuoksun koulutusseteli otetaan vakituiseen käyttöön. Vesivöitä voi ostaa jälleenmyyjiltämme urheilukaupoista ja Stockmann-tavarataloista sekä postimyyntinä Vesiliikuntainstituutista.

Vesijumppamusiikkia nyt Vesiliikuntainstituutista

26. huhtikuuta 2006

Mistä voi ostaa vesijumppamusiikkia? Olemme nyt vastanneet tähän usein kuulemaamme kysymykseen. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti laajentaa palveluvalikoimaansa ja aloittaa Solid-Sound® -merkkisen, alankomaalaisen, erityisesti liikunnanohjaukseen tehdyn musiikin myymisen. Äänitteet ovat korkeatasoisia CD-tallenteita, ja musiikkivalinnat ovat hyvällä maulla tehtyjä. Olemme testanneet kaikki äänitteet, ja kokemustemme mukaan ne soveltuvat hyvin vesivoimisteluun, mutta niitä voi käyttää myös muussa liikunnan ohjaamisessa.

Erityisryhmien vesiliikuntakoulutuksia

26. huhtikuuta 2006

Vesiliikunta on erityisryhmiin kuuluvien suosituin liikuntamuoto. Se on myös käyttökelpoinen fysioterapiamenetelmä. Tutustu seuraaviin valmistuneisiin kurssiesitteisiin:

  • Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssi: 6. — 8.10. ja 20. — 22.10.2006 Kannonkoski, Piispala
  • Vesiliikunta fysioterapiassa : La 9.9.2006 klo 12.00 — 20.00, Asumis- ja palvelukoti Wilhelmiina, Helsinki
  • Aquakimppa — Vesiliikuntaa ja terapeuttista harjoittelua vedessä: Varalan urheiluopisto, Tampere 10. — 11.8.2006

Esitteet ladattavissa kurssikalenterissa

Ilmoittaudu kesäisiin vesijuoksun introihin

26. huhtikuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää kesällä kansalaisten vesijuoksun lyhytkursseja. Nämä vesijuoksun introt järjestetään suurimmissa kaupungeissa kesän kauneimpina päivinä (todennäköisyyksien mukaan) keskipäivällä klo 12 — 14:

  • TAMPERE, Pyynikin ranta 18.7.
  • JYVÄSKYLÄ, Tuomiojärven ranta 12.7.
  • TURKU, Ruissalon ranta, kärki 20.7.
  • OULU, Tuiran ranta 14.7.
  • JOENSUU, Ilosaaren ranta 4.7.
  • HELSINKI, Hietaniemen ranta 19.7.

Ensi kesän liikuntavinkki — perheleikit vedessä

12. huhtikuuta 2006

Kun lapselta kysyy mikä kesässä on kivointa, useinmiten saa vastaukseksi “uiminen”. Eikä lasten kesäinen uinti ole hyödytöntä, sillä yli puolet suomalaisista lapsista oppii uimaan vanhempiensa kanssa vedessä peuhaamalla ja leikkimällä. Uimataito taas on pienille suomalaisille sekä tärkeä henkivakuutus että terveysliikuntataito koko elämää ajatellen. Harjoitukset opettavat lapselle uimataitoon tarvittavia valmiuksia.

Lataa harjoitukset itsellesi PDF-tiedostona:

Uusittu uimahalli Seinäjoelle

12. huhtikuuta 2006

Seinäjoen uimahalliin on tehty kokonaisvaltainen perusparannus, joka parantaa sekä toiminnallisuutta että liikuntaesteettömyyttä. Vesiliikkujat pääsevät nauttimaan toukokuussa mm. seuraavista uudistuksista: onitoimi- ja terapia-allas, lasten kahluuallas, vesiliukumäki sekä äänentoistolaitteet vesivoimisteluun. Käyttöönoton yhteydessä henkilökuntaa koulutetaan uusien palvelujen asettamien tarpeiden pohjalta. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti kouluttaa 21. — 22.4. Seinäjoelle 25 vesivoimisteluohjaajaa. Onnea uudelle hallille ja ohjaajillle!

Perhe vesileikkimään ja -juoksemaan

12. huhtikuuta 2006

Vesivyö auttaa sekä lasta uimaanoppimisessa että vanhempia lasten avustamisessa ja leikittämisessä. Yli puolet suomalaisista lapsista oppii uimaan vanhempien kanssa vedessä peuhaamalla ja leikkimällä. Vesivyö sekä aikuisella että lapsella tukee pikkupolskijoiden kahluusyvyydestä irrottautumista, rohkeuden lisääntymistä ja oikean liuku- ja uintiasennon löytymistä. Vesiliikuntainstituutin vesijuoksu- ja -leikkivyöpaketti eli vesivyö sekä aikuiselle että lapselle on nyt tarjouksessa: paketin yhteishinta nyt vain 79 euroa (normaalihinta malleista riippuen 111 — 121 euroa).

www.vesiliikunta.com uudistettu

3. huhtikuuta 2006

Vesiliikuntainstituutin uudistetut www-sivut otettiin käyttöön 2.4.2006. Uuden, raikkaan ilmeen lisäksi rakennetta on muutettu niin, että haluttu tieto on yhä helpompi löytää jatkuvasti laajenevassa sivustossa. Sivut ovat ehkä yksi laajimmista tavallisille kuntoilijoille suunnatuista vesiliikuntatietopaketeista. Sivuston vuotuinen kävijämäärä on yli 40.000.

HUOM! Sivuston kokonaisuudistuksesta ja käyttämämme Internet-palveluntarjoajan vaihdosta johtuen sivuston toiminnassa on esiintynyt puutteita ja lyhyitä katkoksia. Pahoittelemme tapahtunutta.

Vesiliikuntainstituutin uudet sähköpostiosoitteet

3. huhtikuuta 2006

Vesiliikuntainstituutti kehittää sähköistä viestintäänsä ottamalla uudet ja yhdenmukaiset sähköpostiosoitteet henkilöstön käyttöön. Uudet osoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@vesiliikunta.com, ja ne otetaan käyttöön portaittain ajalla 1. — 10.4.2006. Palvelemme näissä osoitteissa mielellämme kaikkeen vesiliikuntaan liittyvissa asioissa. Ota yhteyttä joko tuttuun osoitteeseen info@vesiliikunta.com tai suoraan Vesiliikuntainstituutin henkilökuntaan.

Seuraavia Vesiliikuntainstituutin koulutuksia

28. maaliskuuta 2006

Vesiliikunnan koulutuskysyntä on lisääntynyt mennen talvikauden aikana. Toisaalta vedessä toimimiseen on kehitetty monia uutuuksiakin. Valitse itsellesi mieluisimmat ohjaajakoulutukset:

  • Vesijuoksun ohjaajakurssi 18. — 19.5. Jyväskylässä
  • Vauvauinnin Visiot 27. — 28.5 Laukaassa
  • Vesirentoutusohjaajakurssi 27. — 28.5. Helsingissä
  • AQUAKIMPPA –kurssi 10. — 11.8. Tamperella
  • Vesiliikunta fysioterapiassa 12.9. Helsingissä
  • Vesiliikunnan ideapäivä 2.12.
  • TULES UIMAAN –ohjaajakurssi 2. — 3.12. Karjalohjalla
  • Erityisryhmien vesiliikunnan ohjaajakurssi 6. — 8.10. ja 21. — 22.10. Kannonkoski
  • Vesivoimistelun ohjaajakurssi 10. — 11.12. Nokialla

Lisätietoja kurssikalenterista

Vesijuoksukirjasta myyntimenestys

26. maaliskuuta 2006

Viime kesäkuussa julkistetusta Vesijuoksijan käsikirjasta on tullut myyntimenestys. Edita Oyj:n kustantamasta teoksesta painetaan seuraava painos. Kirjan kirjoittaja, Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesiliikuntakouluttaja Eevaliisa Anttila arvioi kirjan odotukset ylittävän menekin johtuvan vesijuoksun suosion jatkuvasta kasvusta. Vesijuoksijan käsikirja on vesijuoksunohjaajakurssin kurssikirjana.

Vesiliikuntatilojen äänentoistolaitteiden laatukriteerit julkaistu

21. maaliskuuta 2006

Millaiset äänentoistolaitteet ovat hyvät ja toimivat vesiliikunnan ohjaamisen apuna? Esimerkiksi usein käytettyjen ns. putkimankkojen käyttö on ongelmallista liian pienen tehon, headsetin kiertoherkkyyden ja kytkettävyyden tähden sekä lukuisten patterien johdosta. Suomalaisessa Vesiliikuntainstituutissa musiikin asiantuntijaryhmä on määritellyt seitsemän laatuvaatimusta hyville äänentoistolaitteille.

Lataa kriteerit itsellesi PDF-tiedostona:

Lue lisää äänentoistovälineistä

Vesipuntit myyntiin

13. maaliskuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti on testannut erilaisia vesivoimisteluvälineitä, ja laajentaa tulosten pohjalta nyt tuotevalikoimaansa. Vesipuntit lisäävät vesivoimistelun tehoa ja elävoittävät vesivoimisteluryhmien toimintaa. Vesipuntti on erityisen hyvä apuväline uusien vedessä toteutettavien itsepuolustuslajien — AquaBoxingin ja AquaAttackin — välineinä, mutta hyviä tuloksia on myös saatu niska — hartiavaivoista kärsivien ylävartaloharjoitteluun.

Hämeen vesiliikuntakampanja

4. maaliskuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti järjestää Hämeen Vesiliikuntakampanjan 10.3. — 31.12.2006. Kampanjan aloitus on Intersport Megastore Lielahdessa, jossa Vesiliikuntainstituutin kouluttaja Päivi Lappalainen kertoo vesijuoksusta, hyvän vesivyön valinnasta ja voimavesijuoksusta. Lisäksi tilaisuudessa saa etukuponkeja Nokian Edenin AquaTrain-ryhmiin, voi ostaa Vesiliikuntainstituutin julkasija ja perhosia. Hämeen vesiliikuntakampanjan sisältö

Kampanjan tavoitteena on lisätä vesiliikuntaa ja sen mahdollisuuksia Hämeessä.

Vesijuoksusta enemmän irti

3. maaliskuuta 2006

Vesijuoksussa käytettävät lisätehoa antavat välineet harjoitusohjelmineen, neljä eri vesijuoksutekniikkaa, syvän veden vesivyövoimistelun uusimmat vinkit, vesijuoksussa käytettävä musiikki ja paljon muuta vesijuoksuasiaa on vesijuoksun ohjaajana toimiville tai ohjaajaksi aikoville tarjolla Jyväskylän kurssilla toukokuussa. Vesijuoksun harrastajamäärät lisääntyvät koko ajan. Hae sinä lisäpotkua Vesijuoksun ja vesivyövoimistelun ohjaajakurssilta 18. — 19.5.2006 lajin eteenpäin viemiseksi tai lisää omaa pätevyyttäsi työmarkkinoilla.

Stressi liukenee uudessa AquaHarmony-vesirentoutuksessa

28. helmikuuta 2006

AquaHarmony rentouttaa nopeasti ja syvään. AquaHarmony on kehitetty rentoutusmenetelmäksi stressaantuneille ihmisille ja erilaisista jännityksistä eroon haluaville. Menetelmässä käytetään hyväksi veden rentouttavia vaikutuksia, joita tehostetaan kelluttamalla rentoutujaa uima-altaassa. Lisäksi keinuva liike, veden virta iholla, kevyet venytykset ja hieronta tehostavat rentoutusvaikutuksia. AquaHarmonya voi kokeilla tai harrastaa useissa uimahalleissa ja kylpylöissä ympäri Suomea sekä Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kursseilla. AquaHarmony on kehitetty Suomalaisessa Vesiliikuntainstituutissa yhteistyössä hyvinvointialan tuotekehityslaboratorio Wellness Dream Labin ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan kanssa.

Aquatraining-vesiliikuntaviikonloppu Siuntiossa

28. helmikuuta 2006

Siuntion kylpylässä on nuorekasta vesiliikuntaa 18. — 19.3.2006. Aquatraining-vesiliikuntaviikonloppuna voit tutustua uusimpiin vesilajeihin, jotka haastavat perinteisen vesivoimistelun. Luvassa reipasta, hauskaa musiikin tahdittamaa jumppaa vedessä. Teemoina AquaHappyFeeling, AquaTrim, AquaBoxing, AquaBailamos ja AquaKickRock. Varaukset ja tiedustelut: Siuntion Kylpylä — hyvinvointikeskus, myyntipalvelu ma — pe, p. (09) 260 60 660.

Päänsärky pois vesipunteilla

23. helmikuuta 2006

Vesivoimistelulla voi hoitaa päänsärkyä. Toimisto- ja varsinkin näyttöpäätetyöskentely on lisännyt niska- ja hartiaseudun ongelmista johtuvia sairauksia jo lähes kansanterveyssairauksia muistuttavaan mittakaavaan. Jumiutuneitten hartioiden aiheuttamia oireita, kuten päänsärkyä, huimausta, jännittynyttä oloa ja unettomuutta vesivoimistelu hoitaa lempeästi. Suomalainen Vesiliikuntainstituutti etsii kokeiluun henkilöitä, joilla on niska — hartiaseudun lihaksissa jännitystä ja ainakin satunnaisesti myös päänsärkyä. Kokeilussa on tarkoitus selvittää vesipunteilla tehtävän harjoitteluohjelman vaikutuksia. Jokainen kuukauden kestävään omatoimiseen vesipunttiohjelmaan osallistunut henkilö saa palkkioksi vesipunttiparin veloituksetta. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä toimistoomme (info@vesiliikunta.com, p. 014 — 445 1424).

Lataa Päänsärky pois vesipunteilla -ohjelma itsellesi PDF-tiedostona:

Tutustu muihinkin vesiliikuntaharjoituksiin

Suomen ensimmäinen vesirentoutusohjaajakurssi järjestetään fysioterapeuteille

10. helmikuuta 2006

Vesi on voimakas rentouttaja. Vedessä pystyy rentoutumaan syvästi ja nopeasti. Fysioterapiassa voidaan hyödyntää vesirentoutusta niin neurologisilla kuin tuki- ja liikuntaelinasiakkailla sekä monilla muilla kohderyhmillä. Fysioterapeuteille suunnatulla vesirentoutusohjaajakurssilla etsitään omakohtaista kokemusta vesirentoutuksesta, mikä on välttämätöntä jos aikoo käyttää tätä menetelmää työssään. Kurssilla opetellaan myös vesirentoutuksen eri tekniikoita.

Musiikin suunnattavuus parantaa asiakaspalautetta

19. tammikuuta 2006

Musiikkivesiliikunnan suosio kasvaa. Samalla korostuvat allastilojen äänentoistoon liittyvät haasteet. Vesivoimistelussa käytettävä musiikki pitää olla tarpeeksi kovalla, jotta vesivoimistelijat kuulevat sen selkeästi, ja jotta musiikki luo myös harjoitteluun kannustavaa tunnelmaa. Toisaalta uimahallien ja kylpylöiden vesivoimistelun aikana allastiloissa on usein myös muita asiakkaita, jotka eivät välttämättä halua kuulla tai kuunnella vesivoimistelumusiikkia. Lisäksi laitteiston tulee olla sähköturvallinen, jolloin normaalia verkkovirtaa ei saa käyttää. Yksi ratkaisu tähän ongelmaan voi olla musiikin suuntaaminen: kaiutin asetetaan niin lähelle vesivoimistelijoita kuin se turvallisesti on mahdollista, ja suunnataan kaiutin suoraan vesivoimistelijoihin. Musiikin suuntaavuutta parantamaan Vesiliikuntainstituutti on ottanut myyntiin laadukkaan K&M-jalustan kaiuttimelle.

Vesiliikuntainstituuttin alueelliset kouluttajat

14. tammikuuta 2006

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti otti harppauksen koulutustoiminnan laajentamisessa. Peurungassa koulutettiin 6. — 8.1. alueellisia kouluttajia kuuteen isoon kaupunkiin. — Kevään aikana aloitamme aleellisen koulutustoiminnan Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Joensuun ja Oulun seuduilla, kertoo Vesiliikuntainstituutin toimitusjohtaja Eevaliisa Anttila. Näin jatkuvasti lisääntyvään vesiliikuntakoulutukseen pystytään tarjoamaan palveluja lähempänä asiakkaita. Uimahalleja ja kylpylöitä on ympäri Suomea. Kouluttajakoulutusohjelmaan pääsy edellyttää vankkaa osaamista vesiliikunnan ohjaamisessa ja valmiuksia kouluttamiseen. Kouluttajakoulutusohjelmaamme päässeet henkilöt pätevöityvät usean kuukauden koulutusohjelmallaan lähiopetuksen lisäksi etätehtävien, kirjaesseiden, koulutusnäytteiden ja hengenpelastajan testiuinnin kautta. Tulemme tarvitsemaan lisäkouluttajia kaikille alueille vielä tämän vuoden aikana, ja kouluttajaksemme voi hakeutua jatkuvasti vapaamuotoisella hakemuksella.

Kevään Vesiliikunnan ideapäivät 8.4.

14. tammikuuta 2006

Vesiliikunta ei ole pysähtynyt paikalleen. Tänä ja viime vuonna sitä on kehitetty, tutkittu ja selvitetty monesta eri näkökulmasta. Vesiliikunnan ideapäivillä (8 h) saa alan tuoreimmat ideat käyttöön sekä uusien trendien että tutkimusten kautta. Sisältönä mm. vesirentoutus AquaHarmony, musiikin ja hyvän vesivyön valinta, vesijuoksu ja voimavesiijuoksu sekä otteita AquaArmyIntervallista, AquaBoxingista, AquaKickRockista ja AquaBailamoksesta. Kurssi on tarkoitettu vesivoimistelua jo paljon ohjanneille, jotka hallitsevat perusteet.

Alkuvuoden koulutukset

2. tammikuuta 2006

Seuraavissa Vesiliikuntainstituutin alkuvuoden koulutuksissa on vielä tilaa:

  • 6. — 7.1.: Vesijuoksun ja syvän veden vesivoimistelun ohjaajakurssi Peurungassa
  • 20. — 21.1.: AquaTrainin peruskurssi Joensuun Kuntohovissa
  • 20.1.: AquaHarmony -teemakoulutus
  • 20.1.: AquaBoxing -teemakoulutus
  • 20.1.: AquaTrain -teemakoulutus
  • 21.1.: AquaBailamos -teemakoulutus
  • 27.1.: Vesiliikunnan ideapäivä