Kesäuimakoulu

Uimakoulu Pikku Joutsen järjestää viiden päivän kestoisia kesäuimakouluja 3.-7.8.2015 (vk 32) Jyväskylässä, Ulvilassa ja Laitilassa.

Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
 

Tavoite

Tavoitteena on, että uimakoululainen oppii kesäuimakoulussa nauttimaan vedestä, uimisesta ja liikunnasta. Tavoitteena on myös, että hän oppii uimaan tai parantaa uimataitoaan. Lisäksi toiminnallamme on lisätavoitteita, joihin voit perehtyä täällä.

Sisältö

Ohjelma sisältää vesileikkejä, loruja, lauluja ja yksilöllistä harjoittelua. Ohjelma on suunniteltu progressiivisesti niin, että taidot karttuvat koko ajan. Lapset etenevät Uimakoulu Pikku Joutsenen oman opetusmenetelmän mukaan, tekemisen kautta. Ohjelmassa on muun muassa välinevillitys, LISCO-seikkailurata, Bay Watch-päivä, uimamerkkien suoritus ja promootio. Jokainen saa uimakoulustamme oman tasoisensa uimadiplomin. Uimakoulun alussa uimareille tehdään tasoarvio, jonka pohjalta voidaan tarkentaa ryhmän sopivuutta.

Aikataulu ja ryhmäjaot

Altaalla on useita pienryhmiä samaan aikaan ja kullakin ryhmällä on oma ohjaajansa. Kesäuimakoulu on tarkoitettu 2-10 vuotiaille lapsille. Mainitse ilmoittautuessasi haluatko ilmoittaa lapsesi

  • Uimataidottomien ryhmään, jossa uimarit toimivat vedessä vanhempiensa kanssa,
  • Uimataidottomien ryhmään, jossa uimarit toimivat vedessä ilman vanhempia vai
  • Uimataitoisten ryhmään, uimarit toimivat vedessä ilman vanhempia

Hinta

Hinta: 65 euroa / viikko / uimari
Sisaralennus -15%
Uimakoulu Pikku Joutsenen asiakasperheen lapset 55 euroa / uimari

Uimakoulu Pikku Joutsenen asiakkaita ovat ne perheet, jotka uivat nyt viikottaisissa ryhmissämme, mutta haluavat kesän alkuun intensiivisempää opetusta.

Uimakoulu maksetaan etukäteen laskulla ja näin varataan paikka ryhmästä. Peruuntuneita kertoja ei korvata rahallisesti jälkeenpäin eikä laskuja räätälöidä lomamatkojen, sairastumisten tai muiden tiedossa olevien poissaolojen mukaan. Käyttämättömän uintikerran voi korvata muussa ryhmässä meneillään olevan kuukauden tai seuraavan kuukauden ryhmissä, jos on tilaa. Tämä edellyttää, että sekä poissaolokerrasta että korvauskerrasta on ilmoitettu toimistolle sähköpostitse osoitteeseen info@vesiliikunta.com. Haluamme tällä varmistaa, että mahdollisimman moni perhe pääsee uimaan ja että vapautuvat paikat voidaan antaa uusille tulijoille.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tehdään sähköpostitse. Vastaamme tiedusteluihin mielellään myös puhelimitse.

Ilmoittautuessa on ilmoitettava

  • lapsen nimi ja syntymäaika
  • huoltajien tiedot: nimet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoite molemmilta
  • laskutusosoite
  • mahdollinen aiempi uintikokemus tai -harrastus
  • huoltajan arvio uintitaidosta: sukeltaa/ei sukella, muuta?
  • mahdollinen kehitysviivästymä, -poikkeama tai pitkäaikaissairaus
  • uintiaika- ja ryhmätoive, jos sellainen on
  • mistä sait tiedon uimakoulu Pikku Joutsenesta?
  • uiko vanhemman kanssa vai ilman (katso alta)
  1. Uimataidottomien uimakoulu jossa uimarit toimivat vedessä vanhempiensa kanssa,
  2. Uimataidottomien uimakoulu jossa uimarit toimivat vedessä ilman vanhempia vai
  3. Uinnin intensiivikurssi uimataitoisille, uimarit toimivat vedessä ilman vanhempia

Jos paikkoja on vapaana, ilmoittautumisen jälkeen osallistujalle lähetetään aikaehdotuslasku ja lasku postitse. Laskun maksamisen jälkeen paikka ryhmässä on varmistettu.

Ilmoittaudu tai kysy lisätietoa

  • sähköpostiosoite: info@vesiliikunta.com
  • puhelin: 040-778 4332

Lue turvallisuus- ja peseytymisohjeemme

Lue lisää vauvauintitoiminnastamme