Ihmiset

Eevaliisa Anttila, toimitusjohtaja
GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com

Anttila työskentelee Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin hallituksessa, vesiliikuntakouluttajana ja myyntitehtävissä. Eevaliisa Anttila on AEA:n kansainväinen koulutusasiantuntija, fysioterapeutti ja suorittanut MBA-tutkinnon lopputyötä Jyväskylän Yliopiston Avance -johtamiskoulutuksessa. Anttila ohjaa myös vauvauintia ja on Uimakoulu Pikku Joutsenen toimitusjohtaja.

 

Hannu Perälä, kehitysjohtaja
GSM 040 748 7933
hannu.perala@vesiliikunta.com

Hannu Perälä on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän Yliopistosta pääaineenaan musiikkitiede ja taidekasvatus. Hän suorittaa parhaillaan MBA-tutkinnon lopputyötä Jyväskylän Yliopiston Avance-johtamiskoulutukseen. Perälä osallistuu Vesiliikuntainstituutissa myös hallituksen puheenjohtajana strategiseen suunnitteluun.

 

Kristian Linnoinen
kristian.linnoinen@vesiliikunta.com

Linnoinen työskentelee Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kehitystehtävissä. Linnoinen tuo Vesiliikuntainstituuttiin näkemystä palvelukonseptien johtamiseen ja kehittämiseen.

 

Ossi Keskinen, vesiliikunnan tutkija

Keskinen toimii Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin tutkijana ja vastaa tieteellisestä toiminnasta. Keskinen on koulutukseltaan Liikuntatieteiden maisteri ja fysioterapeutti. Hänellä on laaja kokemus vesiliikunnan tutkimisesta erityisalueenaan liikuntabiologia.


Hanna Salmijärvi, koulutuspäällikkö

hanna.salmijarvi@vesiliikunta.com 

Hanna toimii Pikku Joutsenen vastaavana ohjaajana. Hän on kokenut ohjaaja ja liikuntatieteen maisteri. Hannaan voi törmätä altaalla ja Pikku Joutsenen toimistolla.


Sanna Vanhanen, myyntiassistentti
sanna.vanhanen@vesiliikunta.com

Sanna Vanhanen on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin asiakaspalvelutehtävissä. Hän on tuttu monille Uimakoulu Pikku Joutsenen perheille.

 

Roosa Riski, visuaalinen suunnittelija
roosa.riski@vesiliikunta.com
 
Roosa Riski on suunnitellut Uimakoulu Pikku Joutsenen visuaalista ulkomuotoa ja muun muassa sen logon, uimamerkit ja diplomit. Roosa toimii myös vedenalaisten kuvien kuvaajana ja projekteissamme. Hän on uinut pienestä pitäen ja rakastaa vettä.
 
 
Ira Hyytiäinen, tuotantoassistentti
 
Ira toimii vesiliikuntavälineiden tuontannossa, pakkaamossa ja lähettämössä. Hän tietää miten vesivyöt pujotetaan oikein, ja monta muuta tärkeää käytännön asiaa.
 

Laura Elsilä, vastaanottoavustaja

Laura toimii asiakaspalvelutehtävissä vastaanottoavustajana Kyllönmäen toimipisteessämme, ja on tuttu monille Uimakoulu Pikku Joutsenen perheille. Laura opiskelee kasvatustieteitä. 

 

Petri Mononen, koreografi
GSM 040 744 2602

Mononen toimii Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin vesiliikuntapalvelujen tuotekehitystehtävissä, AquaTrain tuntien koreografina ja AquaTrain kouluttajana. Hän opiskelee Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan liikuntapedakogiikka.

Elina Ryynänen, koreografi
GSM 040 701 8664

Ryynänen on AquaTrainin vesiliikuntatuntien suunnittelija, ohjaaja ja kouluttaja. Hän on kokenut tanssin ja ryhmäliikunnan ohjaaja.

KOULUTTAJAT


Suomalaisella Vesiliikuntainstituutilla on koko Suomen kattava kouluttajaverkosto. Vesiliikunnan eri osaamisalueita edustavat alueelliset kouluttajat ovat käytettävissä tilauskoulutuksiin. Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttajat ovat alansa huippuosaajia, ja he kehittävät itseään jatkuvasti. Jokaisella heistä on

  • kokemusta vesiliikunnan ohjaamisesta ja kouluttamisesta
  • hyväksytysti suoritettu Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin 6 kk:n pituinen kouluttajakoulutus ja vesijuoksun ohjaajatutkinto
  • vuoden sisällä suoritettu, kuluttajaviraston ohjeiden  mukainen hengenpelastajan testiuinti
  • Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin omaa kouluttajien täydennyskoulutusta vähintään yksi kerta vuodessa

 

Eevaliisa Anttila, vastaava kouluttaja
GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com

Eevaliisa Anttila on kokenut ja pidetty vesiliikunnan kehittäjä, kirjailija ja kouluttaja. Anttila on myös AEA:n kansainväinen koulutusasiantuntija ja fysioterapeutti. Anttilalla on valmiudet suunnitella ja toteuttaa kaikkia Vesilikuntainstituutin koulutuksia.


HELSINKI

Kirsi Alanen, vesiliikuntakouluttaja
GSM 040 524 9359

Alasella on rautainen vesiliikuntakokemus sekä työn että harrastuksen puitteissa. Alasen erityisosaamisalueet ovat vesijuoksu, sukellus sekä uimaopetus.

Helsinkiin etsitään lisää kouluttajia, lue lisää täältä


TAMPERE

Päivi Lappalainen, Tampereen vastaava vesiliikuntakouluttaja
GSM 040 047 3961
paivi.lappalainen@vesiliikunta.com

Lappalainen on Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin Tampereen vastaava kouluttaja. Lappalaisen vahva osaaminen ryhmä- ja yksilöohjaajana painottuu vesijuoksuun, vesirentoutukseen ja AquaTrainiin. Lisäksi luontouinti on hänen sydäntään lähellä.

Johanna Yli-Pohja, vesiliikuntakouluttaja
GSM 040 5160 361
johanna.yli-pohja@vesiliikunta.com

Yli-Pohja toimii Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin kouluttajana. Yli-Pohja laaja-alainen vesiliikunta- ja ryhmäohjausosaaminen ilmenee Vesiliikuntainstituutin eri koulutuksissa, joissa hän toimii kouluttajana, muun muassa vesijuoksu ja vesiliikunta fysioterapiassa. Yli-Pohja työskentelee fysioterapeuttina Tampereella.


JYVÄSKYLÄ JA JOENSUU

Eevaliisa Anttila, vastaava kouluttaja ja Vesiliikuntainstituutin toimitusjohtaja
GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com

Eevaliisa Anttila on kokenut ja pidetty vesiliikunnan kehittäjä, kirjailija ja kouluttaja. Anttila on myös AEA:n kansainväinen koulutusasiantuntija ja fysioterapeutti. Anttilalla on valmiudet suunnitella ja toteuttaa kaikkia Vesilikuntainstituutin koulutuksia.

Sekä Jyväskylään että Joensuuhun etsitään kouluttajia, lue lisää täältä

UIMAKOULU PIKKU JOUTSEN



Eevaliisa Anttila, johtaja, kouluttaja ja ohjaaja

Uimakoulu Pikku Joutsenen ohjaajien vastaavana kouluttajana toimii Eevaliisa Anttila. Anttilalla on kokemusta vauvauinnista jo 28 vuoden ajalta muun muassa Joensuussa, Ilomantsissa, Saarijärvellä ja Oulussa sekä toiminut vauvauinninohjaajien kouluttajana ja alan kehittäjänä. Anttila on kehittänyt muun muassa kansainvälisestikin tunnustetun AquaBabyTherapy -menetelmän. Anttila on kouluttanut vauvauinninohjaajia myös Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa, sekä esiintynyt useissa alan kansainvälisissä konferensseissa.


Jani Saukko, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja

Jani on kokenut ja lapsirakas vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja. Hän on Pohjoisen Poika ja koulutukseltaan liikuntaneuvoja.

 

Sanna Eronen, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja

Sanna on uimaopettaja, sertifioitu Uimakoulu Pikku Joutsenen vauvauinninohjaaja ja kasvatustieteiden opiskelija. Sanna on aina pitänyt lapsista ja uimisesta, ja se näkyy hänen ohjaamisessaan.

 

Iida Nieminen, vauvauinninohjaaja
 
Iida on entinen vauvauimari itse ja rakastanut aina vettä. Nyt hänellä ovat kasvatustieteen opinnot työn alla ja vauvauinnin ohjaaminen ryhmissämme.
 
 
Ella Kemppinen, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja
 
Ella on liikunnanohjaaja ja saanut kokemusta vesiliikuntaryhmien ohjaamiseen työn lisäksi oman poikansa vauvauittamisesta. Ella on tottunut lapsien ohjaaja.
 
 
Tiina Helperi, vauvauinninohjaaja
 
Urheilullinen Tiina on vauvauinninohjaaja ja liikuntateknologian opiskelija Jyväskylässä.
 
 
Sini Siitari, vauvauinninohjaaja
 
Sini on vauvauinninohjaaja, oikeustieteiden opiskelija ja entinen kilpauimari Porista, joka on vedessä kuin kotonaan.
 
 
Susanna Korpela, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja
 
Susanna on vauvauinninohjaajana ja uimaopettajana Porissa. Hänellä on kokemusta uinneista myös uimavalvojan työn, uimakisojen toimitsijan ja lasten pitkän kilpauinti harrastuksen kautta. Vapaa-ajalla Susanna harrastaa lenkkeilyä koiran kanssa, lukemista ja tietysti uintia!
 
 
Leena Pylvänäinen, vauvauinninohjaaja
 
Leena on vauvauinninohjaaja, jolla on monipuolisesti kokemusta vesiliikunnan saralta. Vauvauinnin ohjaamisen lisäksi Leena opiskelee fysioterapeutiksi.
 
 
Emma Virtanen, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja
 
Emma on vauvauinninohjaaja ja fysioterapian opiskelija. Vapaa-ajalla urheilullinen Emma harrastaa lacrossea ja koripalloa.
 
 
Henna Salonvaara, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja
 
 
Johanna Ihalainen, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja
 
 
Katariina Hämäläinen, vauvauinninohjaaja
 
 
Pinja Viljaharju, vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja
 
 
Anna Seppä,  vauvauinninohjaaja
 
 
Joanna Heikkilä, vauvauinninohjaaja
 
 
Katri Hämäläinen, vauvauinninohjaaja
 
Katri toimii vauvauinninohjaajana Porissa. Hän nauttii opettamisesta  ja uimisesta, ja on käynyt omien lastensa kanssa aikanaan  vauvauinnissa. Katri opiskelee Porin yliopistokeskuksessa maisemantutkimusta, ja harrastaa partiota.
 
Paula Yrjälä,  vesiliikuntaohjaaja
 
Paula on valmistunut liikunnanohjaajaksi ja käynyt SUHin uimaopettaja- ja uimavalvojakurssin. Paula tykkää paljon lapsista ja erityisesti vesileikeistä heidän kanssaan.