Lehdistötiedotteet 2010


 
 
 
 
 
 
 
 

Tiedote 10.8.2010: Suomi Vesijuoksee -kampanjan lopputapahtumat Jyväskylässä ja Porvoossa

10. elokuuta 2010 

Suomi Vesijuoksee, Finland Vattenlöper 2010 päättyy Porvoon Hasselholmenissa 21.8.2010 ja Jyväskylässä tapahtuma on 13.8.2010 klo 14.00 Vuorilammen saunarannalla.

Suomi Vesijuoksee 2010 -kampanja on valtakunnallisesti huomattava kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävä hanke. Kampanjan yhteydessä on ollut paikallisia tapahtumia. - Ilmat ja lämpivät vedet ovat suosineet  vesijuoksuharrastajia ja suomalaiset ovat vesijuosseet enemmän kuin koskaan ennen, kertoo toimitusjohtaja Eevaliisa Anttila Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista. - Myös kampanja on onnistunut yli odotusten, ja ensi vuonna on odotettavissa tapahtumasarjalle jatkoa.

Päätöstilaisuudessa Porvoossa julkistetaan Suomen virallinen vesijuoksija 2010 sekä Suomen ensimmäinen vesijuoksukunta. Tapahtumassa on vielä mahdollisuus kokeilla vesijuoksua Suomalaisen Vesilikuntainstituutin lainaamilla vesivöillä.

Porvoon ohjelma 21.8.2010

14.00  Tervehdyssanat    Anne Kyyhkynen

14.10   Laiturijoogaa    Emma Silventoinen, Annika Björk

14.30   Vesijuoksua ja hanurimusiikkia

15.00   Sauna vesijuoksijoille, hanurimusiikkia

15.50   Julkistetaan Suomen vesijuoksija ja vesijuoksukunta 2010

Paikalla on myös Murenan sukeltajia ja valokuvanäyttely maisemavesijuoksun kesän tapahtumista

Lue tarkemmat aikataulut täältä. Pidätämme oikeudet kiertueohjelman muutoksiin.

Kutsu

Vesijuoksu on esteettistä, ekologista ja edullista. Kutsumme tiedotusvälineiden edustajia kokeilemaan vesijuoksua Suomi Vesijuoksee kampanja-paikkakunnille Jyväskylään ja Porvooseen. Sovi ajat projektipäällikkö Anne Kyyhkysen kanssa, yhteystiedot alla.

Kuvia

Vesiliikuntainstituutista saatavana julkaisuvapaita kuvia kysyttäessä.

Lisätiedot

Kampanjan www-sivuilta

Lue lisää vesijuoksusta Vesijuoksun On-Line palvelusta

Vesiliikuntainstituutin kampanjasivu

Anne Kyyhkynen, Suomi Vesijuoksee 2010 kampanjan projektipäällikkö
puh. 040-742 8716
anne.kyyhkynen@gmail.com

Eevaliisa Anttila
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy
Postiosoite: PL 120, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite: Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
puh. 014-449 7921

GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com
www.vesiliikunta.com

 

 

 

Tiedote 6.8.2010: Uppotrampoliinikiertue ympäri Suomea

6. elokuuta 2010 

Uppotrampoliini on uusi, huipputehokas vesiliikuntaväline sekä yleiskunnon että jalkalihasten voiman kehittämiseen. Uppotrampoliini soveltuu urheilijoille, terveysliikkujille ja kuntoutujille. Tasapaino- ja koordinaatioaharjoitteluun löytyy tällä välineellä aivan uudet ulottuvuudet. Erityisesti reisi-, pakara- ja pohjelihakset vahvistuvat säännöllisestä uppotrampoliinitreenaamisesta. Uppotrampoliinilla hyppiessä alastulo on pehmeä ja nivelystävällinen.

Saksalaisvalmisteinen väline on kehitetty myyntiin viime vuonna ja Suomi on ensimmäisten joukossa ottanut sen uimahalleihin välineeksi. Toimitusjohtaja Eevaliisa Anttila Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista on tyytyväinen asiakaspalautteeseen: - Aloitimme Uppotrampoliinikokeilut yhteistyössä uimahallien kanssa viime keväänä ja kysyntä on ylittänyt odotuksemme. Ihmiset kommentoivat, että treeni on tehokasta ja hauskaa ja uimahallit ovat toivoneet kokeiluja enemmän mitä voimme järjestää.

Kutsu

UPPOPOMPPU tuntuu veden nosteen tähden ihan erilaiselta kuin hyppiminen trampoliinilla kuivalla maalla - se on kokeilemisen arvoinen elämys! Kutsumme tiedotusvälineiden edustajia kokeilemaan Uppotrampoliinia. Sovi ajat Eevaliisa Anttilan kanssa, yhteystiedot alla.

Syksyn kokeilupaikkakunnat

Lohja 12.8. 

Orivesi 17.9.

Raahe 25.9.

Haukipudas 26.9. 

Rokua 10.12.

Lue tarkemmat aikataulut täältä. Pidätämme kiertueohjelman oikeudet muutoksiin.

Kuvia

Vesiliikuntainstituutista saatavana julkaisuvapaita kuvia kysyttäessä.

Lisätiedot

 

Lue lisää uppotrampoliinista

Kuvia Facebookissa 

Eevaliisa Anttila
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy
Postiosoite: PL 120, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite: Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
puh. 014-449 7921

GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com
www.vesiliikunta.com

 

 

 

Uutta: Suomi vesijuoksee 2010 -kampanja

24. kesäkuuta 2010

Kesävedet ovat juuri lämpiämässä niin, että niissä on ihana vesijuosta. Vesijuosta voi yksin, kaksin tai porukalla. Jos juokset yksin, huolehdi, että lähelläsi on joku veneellä. Näin olet turvassa syvässä vedessä.

Nyt on alkamassa uusi kampanja, jossa voit vesijuosta mukavassa porukassa, sillä Suomessa järjestetään valtakunnallisesti huomattava kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävä hanke: Suomi Vesijuoksee 2010. Kampanjan yhteydessä on paikallisia tapahtumia, joihin osallistuminen on maksutonta. Kampanjan päätöstilaisuudessa 21.8.2010 Porvoossa julkaistaan vuoden 2010 vesijuoksukunta.

Suomen luonnonvesissä on ihanteelliset olosuhteet syvän veden vesijuoksun harrastamiseen kesällä. Uimahallien pitäessä kesälomaa, voi nautinnollisen vesijuoksun aloittaa tutuissa rantamaisemissa järvissä, joissa, lammissa tai meressä. 

Kutsu

Vesi hyväilee ihoa vesijuostessa. Tämä laji on esteettistä, ekologista ja edullista. Kutsumme tiedotusvälineiden edustajia kokeilemaan vesijuoksua Suomi Vesijuoksee kampanja-paikkakunnille. Sovi ajat projektipäällikkö Anne Kyyhkysen kanssa, yhteystiedot alla.

Suomi Vesijuoksee 2010 paikkakunnat

Ilomantsi 3.7.

Lappajärvi 17.7.

Padasjoki 24.7.

Tampere 25.7.

Jyväskylä 13.8.

Porvoo 21.8.

Paikkakuntia ilmoittautuu parhaillaan lisää, joten seuraa sivuja:

Lue tarkemmat aikataulut täältä. Pidätämme oikeudet kiertueohjelman muutoksiin.

Kuvia

Vesiliikuntainstituutista saatavana julkaisuvapaita kuvia kysyttäessä.

Lisätiedot

Kampanjan www-sivuilta

Lue lisää vesijuoksusta Vesijuoksun On-Line palvelusta

Vesiliikuntainstituutin kampanjasivu

Anne Kyyhkynen, Suomi Vesijuoksee 2010 kampanjan projektipäällikkö
puh. 040-742 8716
anne.kyyhkynen@gmail.com

Eevaliisa Anttila
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy
Postiosoite: PL 120, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite: Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
puh. 014-449 7921

GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com
www.vesiliikunta.com

 

 

 

Tiedote 21.4.2010: Uusi uppotrampoliini kokeiltavana ympäri Suomea

21. huhtikuuta 2010

Uppotrampoliini on uusi, huipputehokas vesiliikuntaväline sekä yleiskunnon että jalkalihasten voiman kehittämiseen. Uppotrampoliini soveltuu urheilijoille, terveysliikkujille ja kuntoutujille. Tasapaino- ja koordinaatioaharjoitteluun löytyy tällä välineellä aivan uudet ulottuvuudet. Erityisesti reisi-, pakara- ja pohjelihakset vahvistuvat säännöllisestä uppotrampoliinitreenaamisesta. Uppotrampoliinilla hyppiessä alastulo on pehmeä ja nivelystävällinen.

Kirkkonummen uimahalli on yksi uppotrampoliiniharjoittelun edelläkävijöistä ei pelkästään Suomessa, vaan koko maailmassa.Saksalaisvalmisteinen väline on kehitetty myyntiin viime vuonna ja Kirkkonummi oli ensimmäisten uimahallien joukossa aloittamassa uppotrampoliiniryhmiä. Toiminnanjohtaja Jari Järvi Kirkkonummen uimahallilta on tyytyväinen asiakkaiden kokemuksiin: - Ensimmäiseksi treenin jälkeen kommentoidaan tavallisesti sitä, että uppotrampoliinilla harjoittelu "käy kovasti jalkoihin". Seuraavaksi  asiakkaat nauravat että lisäksi tämä on hauskaa.

Kutsu

UPPOPOMPPU tuntuu veden nosteen tähden ihan erilaiselta kuin hyppiminen trampoliinilla kuivalla maalla - se on kokeilemisen arvoinen elämys! Kutsumme tiedotusvälineiden edustajia kokeilemaan Uppotrampoliinia. Sovi ajat toimitusjohtaja Eevaliisa Anttilan kanssa, yhteystiedot alla.

Kokeilupaikkakunnat

Suonenjoki 3.5.

Siilinjärvi 3.5.

Padasjoki 8.5.

Valkeakoski 8.5.

Hämeenlinna 8.5.

Jyväskylä 11.5.

Saarijärvi 17.5.

Outokumpu 17.5.

Kirkkonummi 23.5.

Kotka 25.8.

Vihti 26.8. 

Orivesi 17.9.

Raahe 25.9.

Haukipudas 26.9. 

Rokua 10.12.

Lue tarkemmat aikataulut täältä. Pidätämme kiertueohjelman oikeudetmuutoksiin.

Kuvia

Vesiliikuntainstituutista saatavana julkaisuvapaita kuvia kysyttäessä.

Lisätiedot

 

Lue lisää uppotrampoliinista

Kuvia Facebookissa 

Eevaliisa Anttila
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy
Postiosoite: PL 120, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite: Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
puh. 014-449 7921

GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com
www.vesiliikunta.com

Jari Järvi
toiminnanjohtaja
Kirkkonummen uimahalli
puh. 040-779 4971
jari.jarvi@kirkkonummi.fi

 

 

 

Uusi vesirentoutusmenetelmä AquaFlow

16. maaliskuuta, 2010

Ensimmäinen vesirentoutuskerta on useimmille ällistyttävä kokemus? Miten vesi voi vaikuttaa, rentouttaa näin syvästi ja kokonaisvaltaisesti? Ulkomailla on monenlaisia vesirentousmenetelmiä jo käytössä ja niiden suosio kasvaa koko ajan. Suomeen ne ovat vasta tulossa. Suomalainen Vesiliikuntainstituutin kehitystiimi on kehittänyt AquaFlow-vesirentousmenetelmän. Nyt AquaFlowta voi varata itselleen rentoushoitona tai voit osallistua ohjaajakurssille ja aloittaa palvelun tuottamisen itse.Sekä hoitdot, että koulutus järjestetään Jyväskylän Laajavuoressa.

AquaFlowssa rentoudutaan syvään ja nopeasti hyödyntäen veden lämpöä, veden virtauksen tunnetta iholla, vesirentouttajan hierontaa, lempeitä venytyksiä ja meditatiivista vedenalaista musiikkia.

Kutsu

Kutsumme tiedotusvälineiden edustajia kokeilemaan AquaFlow-vesirentoutusta. Sovi ajat kehitystyöstä vastanneen Eevaliisa Anttilan kanssa, yhteystiedot alla.

Kuvia

Vesiliikuntainstituutista saatavana julkaisuvapaita kuvia kysyttäessä.

Lisätiedot

Tutustu AquaFlow rentoutukseen

14.-16.5.2010 ensimmäinen  AquaFlow ohjaajakurssi

Kuvia Face-bookissa

 

Eevaliisa Anttila
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy
Postiosoite: PL 120, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite: Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
puh. 014-449 7921

GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com
www.vesiliikunta.com

 

 

 

Uusi vesiterapiamenetelmä kehitetty Jyväskylässä

3. maaliskuuta, 2010

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy on kehittänyt uuden AquaBabyTherapy -menetelmän lasten vesiterapiaan. Kehittämistyöstä on vastannut vesiliikunnan kehittäjä, kouluttaja ja fysioterapeutti Eevaliisa Anttila. Siihen kuuluvat progressiivisesti etenevät ohjelmat kuuteen (6) eri kuntoutumisen osa-alueeseen. AquaBabyTherapya voidaan tällä hetkellä toteuttaa Jyväskylän uimahalleissa ja Laajavuoren kylpylässä, tilaukset Suomalaisesta Vesiliikuntainstituutista. Ensi kuussa AquaBabyTherapysta on ammattilaisille koulutus, jonka jälkeen sitä on saatavana ympäri fysioterapiakeskuksista Keski-Suomea.

AquaBabyTherapy on ensimmäinen systemaattisesti etenevä, ohjelmoitu vesiterapiamenetelmä Suomessa. Siinä hyödynnetään lämmintä vettä, terapeutin osaavaa käsittelyä, vedenalaista musiikkia ja monia muita moderneja vesiterapian keinoja. Vesi tekee lapsen kuin lapsen iloiseksi ja innostuneeksi. Vesi myös aktivoi lasta ja toisaalta rentouttaa. Näiden elementtien hyväksikäyttöä hyödynnetään AquaBabyTherapyssa. - Vesi on niin monikäyttöinen terapiaelementti, että voisi myös kääntäen kysyä, että minkä ongelmien kuntoutuksessa vesiterapiasta ei ole hyötyä, kommentoi Anttila.

Kuvia

Vesiliikuntainstituutista saatavana julkaisuvapaita kuvia kysyttäessä.

Lisätiedot

Tutustu kuuden kohdan AquaBabyTharapy -menetelmään

Eevaliisa Anttila
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy
Postiosoite: PL 120, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite: Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
puh. 014-449 7921

GSM 040 749 3311
eevaliisa.anttila@vesiliikunta.com
www.vesiliikunta.com